Monesti onnistuneen ja epäonnistuneen valokuvan välillä on vain hiuksenhieno ero. Kysymys voi olla sekunnin murto-osista. Taitavien kuvaajien tuotoksia katsellessa, ei aina tule mieleen se kokemus ja taito, mikä piilottelee lopputuloksen takana. Tilanteiden lukeminen ja kyky arvata, tai ehkä paremminkin aavistaa, mitä seuraavaksi tapahtuu, luo paremman mahdollisuuden laukaista kamera juuri oikealla hetkellä. Kuitenkin usein käy ainakin itselleni niin, että kun painaa laukaisinta, tilanne on jo ohi. Ja se tapahtuma, minkä takia kameran on laukaissut, on poissa ikiajoiksi.
Tällainen ”epäonnistunut” kuva saattaa silti olla hyvä tai jopa parempi, kuin se alkuasetelmasta suunniteltu, kuvaamatta jäänyt valokuva. Luulisin monessa huomiota keränneessä uutiskuvassa, vaikka ovatkin taidokkaiden kuvaajien ottamia, olevan enemmän tai vähemmän tällaista liukumaa kuvatuksi aiotusta hetkestä. Maailman kiihkeissä tapahtumissa pysäytyskuva on oiva tapa seisahtua ajattelemaan, mitä oikein tapahtuu? Valokuvan katsojalle jää kuitenkin mielestäni vastuu ymmärtää, että kuva on voitu julkaista tarkoitushakuisesti, hyvässä tai pahassa. Ennen kuvanottoa on tapahtunut asioita, ja sen jälkeenkin on tapahtunut jotakin. Valokuva pakottaa ajattelemaan, se on itselleni ainakin suuri osa valokuvan kiehtovaa luonnetta.
Omista kuvistani ei taida tuollaisia uutiskynnyksen ylittäviä otoksia löytyä, mutta törmäsinpä kuvapankkia selaillessani muutamaan roskakorin välttäneeseen kuvaan, joissa ajoitus on mennyt hieman hutiin.
Jokunen vuosi sitten Alpeilla huomasin levähdyspaikalla koiran, joka istahti ihailemaan vuoren huipulta avautuvaa maisemaa. Koiran ilme kiinnitti heti huomioni. Mutta pokkarin hidas tarkennus ei ehtinyt mukaan, kun koira jo jatkoi matkaansa.
Eräänä talvipäivänä parvi hömötiaisia poseerasi auliisti, ja sain mukavia kuvia. Eräs lintu asettui kannon nokkaan, ja tällainenhan siitä sitten tuli. Itse kyllä pidän kuvasta oikeastaan enemmän tällaisena kuin aiotun kaltaisena.
Kaakkurit ovat yllättävän uteliaita lintuja. Ainakin kohdalleni osuneet ovat usein uineet melko lähelle katsastamaan, että mikäs kulkija tuo on. Tämäkin tuli, mutta lähti melkoisen hätäisesti. Mahtoikohan pelästyä näkemäänsä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti