perjantai 29. lokakuuta 2010

Kututaimenia ja yksi nälkäinen kuduntarkkailija

Longinojan kututaimenet. Kuva: Henrik Kettunen
Helsingin Malmilla on vissiin suomalaisittain yksi tämän hetken merkittävimpiin taimenen elvyttämisen ja purokunnostuksen mallikunnostuskohteisiin lukeutuva Longinoja. Äärimmäisen hieno hatunnosto Suomalaisen kalastusmatkailun edistämissseuralle, SKES:ille ja ent. Raputiimille (nyk. Taimentiimille), ja tietenkin osin Virtavesien hoitoyhdistykselle, siinä missä Helsingin kaupungille ja muille projektiin osallistuneille. Itse olen ollut kerran soraistuksissa mukana, lähinnä kuvaamassa. Ettei vain olisi ollut joku tilattu kuvauskeikka tms... Tiedän siis mistä kohteen löytää. Siinä minun tuntemuksena ja osallistumisena aiheeseen. Täälläkin oltiin ensisijaisesti kalamies -Vilhon toiveesta.

Nälkäinen kuduntarkkailija, eli minkki. Kuva: Henrik Kettunen
Käytiin meidän perheen oikean kalamiehen, eli Vilhon, 5v, kanssa siellä pari päivää sitten tekemässä ensimmäistä tuttavuutta. Nähtiin muutama kala, ja törmättiin sattumalta Salosen Juhaan sekä Aatuun. Muuten oli vielä varsin hiljaista. Kuulin puskaradion kautta eilen, että Longinojan kututaimenet olisivat nyt aktivoituneet. Tänään oltiin Vilhon kanssa illalla noin tunti (18.20-19.20) purolla ihmettelemässä. Nähtiin parissa paikassa hyvää actonia. Ja just ennen kuin meidän piti lähteä, niin yksi nälkäinen kuduntarkkailija oli tulossa morjestamaan sitä toista kutuparia. Minkki ei ollut kuullut, että taimenet on rauhoitettuja. Onneksi se tuli meidän valistuksesta ainakin tilapäisesti toisiin ajatuksiin.

Minkki tuli ylävirrasta alavirtaan. Kuva minkki on reilun metrin päässä kutukaloista, ja reilun 2 metrin päässä meistä. Vilho valaisi minkkiä fikkarilla, ja valon rämpyttelyllään sai sen vaihtamaan kurssia. Kuvaparin kuvat on siis otettu samoilta jalansijoilta noin kolmen minuutin erotuksella. Minkki läksi takaisin ylävirtaan, mistä tulikin. Vilho oli siis se suuri sankari. Kututaimenet oli koko kuvausepisodin ajan täysin tietämättömiä tästä kutsumattomasta vierailijasta - nälkäisestä kuduntarkkailijasta. Voin kuvitella, että mikä olisi ollut lopputulos, ellemme olisi sattuneet olemaan siinä juuri silloin. Ja kaikki tämä sijoittuu melkein keskelle urbaaneinta Helsinkiä. Pimeän tullen stadissa tapahtuu kaikenlaista! Taimenia on kutupuhissa tällä hetkellä ainakin puolessa tusinassa helsinkiläisessä vesistössä (lue: erillisessä vesistössä). Kookkaimmat on 3-6 kilon kokoisia. Longinoja (Vantaanjoen vesistö) on näistä vain yksi puolen tusinan vesistön kohteista. Kuinka monta stadilaista taimenpuroa, tai Vantaanjoen lisäksi muuta osittain tai kokonaan helsinkiläistä vesistöä sinä tunnet?

ps. Omasta puolestani pidän peukkuja Longinojan taimenten sekä muiden helsinkiläisten taimenpurojen puolesta. Faktahan on se, että luonnonvaraiset ja alkuperäiset rannikon taimenkannat ja niille tärkeät pienvedet on lähes poikkeuksetta hyvin uhattuja. Pääosin ne on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. Ovat siis pitkään olleet pahasti heitteellä, koska hyvin harvat tahot oikeasti välittää ja konkreettisesti toimii niiden säilymisen puolesta. Purovesien pilaaminen ja uhanalaisten lohikalakantojen liikapyynti kun on pikemminkin maan tapa.

5 kommenttia:

Aki Janatuinen kirjoitti...

Älä nyt Henkka turhaan vähättele omaa osuuttasi Longinojan kunnostuksissa. Olit kyllä mielestäni ainakin kahtena ensimmäisenä vuotena mukana. Ja uskaltaisin peräti väittää, ettei puron ensimmäisiä soraistustalkoita olisi järjestetty ilman teikäläisen silloista nopeaa reagointia ensimmäisen nousukalahavaintoon ja tuolloin vallinneeseen kutusoran puutteeseen. :)

Henrik Kettunen kirjoitti...

En kyllä muista mitään tuollaista. Oma mokani jos muistini pätkii. Pikemminkin muistan aina olleeni Longinojan osalta hyvin skeptinen. Mielestäni olin siellä vain kerran talkoissa valokuvauskeikalla. Se oli SKESin, Virhon ja kaupungin projekti. Tai mitä ne porukat nyt sitten olikaan. Juha uskoi puroonsa ja sen kaloihin. Ja muut tuki. En tunnusta mitään. Kiellän kaiken.

Henrik Kettunen kirjoitti...

Ja pitää vielä lisätä sellainenkin asia, että vaikka joku olisi minkä tahansa projektin aloittanut, niin sellainenhan on jostain asiasta innostuneelle helppoa ja mukavaa. Sen sijaan kriittistä ja oikeasti arvokasta on kaikki sellainen pitkäjänteinen tekeminen, missä projekti viedään loppuun asti, vastoinkäymisistä huolimatta. Oli sitten kyse purojen kunnostuksista / kalakantojen elvyttämisistä / tutkimushankkeista, tai kuvatoimiston kehittämisestä.

boshi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
power balance kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.