Valokuvien ja valokuvaamisen käsittelyä Kuvatoimisto Cartina / Kuvaus.fi -valokuvauspalvelutoiminnan ja myös osin luonnon näkövinkkelistä.
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Kesäkukkasia kuvamassa
Näin kesäkuun puolivälin lähestyessä alkaa aika monen koriste- ja luonnonkasvin kukinta olemaan hyvässä vedossa. Sen verran moni oli iskussa, jotta sain kaivettua kameran hetkeksi pihalle. Kuvien muodossa pikainen katsaus siitä, mitä pihalta löytyi. Suurimmaksi osin olen tähän asti kasveja ja kukkia kuvannut luonnonvalolla. Nyt oli vähän kiire ja kun aamupäivällä oli jo aika kova valo, niin kuvasin salamalla. Jotkut ei tykkää salamalla otetuista kasvikuvista. Salamalla ne saa erilaisiksi, ja syväterviksi (myös tuulisella säällä). Onpahan vähän toisenlaista kuin mitä olen aiemmin saanut aikaiseksi. Käytin Canonin 5dII:s rungon kanssa keskialueen zoomia ts 24-75 millistä. f 2.8. Rungon ja objektiivin välissa käytin tarpeen mukaan loittorenkaita eli ef12 tai ef25, tai sekä että. Salamana MT-24EX.
1 kommentti:
Todella upeita kuvia! Löysin sattumalta blogin ja vierähti pitkä tovi kuvia ihastellessa. Way to go :)
Lähetä kommentti