Suomen Akatemian Tiedegaala pidettiin 22. lokakuuta Vanhalla Ylioppilastalolla. Kuvauspuitteet oli aika haastavat. Paikan päällä meitä kuvaajia oli kaksi. STT kuvaaja ja minä. STT hemmo kuvasi lyhyemmän ajan, siis lähinnä sen virallisen ohjelman ajan ja korostuneesti tiedepalkinnon saajista ne viralliset kuva, jotka meni ymmärtääkseni STT tiedotuspalvelun kautta yleiseen jakeluun. Minun tehtävä oli tallentaa yleisesti iltaa ja tunnelmaa - pääasiassa kait Akatemia sisäiseen käyttöön.
Vanha ylioppilastalo on todella pimeä paikka, jossa valaistus oli väännetty äärimmäisen keltaiseksi. Silmähän paikanpäällä ei pidä sitä niinkään liioiteltuna, mutta kamera ei valehtele. Se on keltaisempaa kuin miltä tuntuu. Toinen paikka joka on vähän samanlainen on Hotelli Kämpin peilisali. Ainakaan minun mielestä tuntuisi väärältä vetää värilämpötila neutraaliksi, niin kuin olen joskus nähnyt ainakin Kämpin kuvissa tehdyn. Yhtä härskiä olisi kuvata neutraalilla salamalla suoraan päin näköä, koska silloin kovilla tehoilla tausta olisi menyt täysin mustaksi, ja täytevalona tausta olisi vetänyt härskin ylikeltaiseksi.
Äärimmäisen lämpöinen kalvo salaman päällä on tällaisissa tilanteissa mielestäni ainoa oikea ratkaisu. Näin kuvan lämpötilaerot saadaan edes jotenkin siedettäviksi. Näin kuviin saadaan se "tunnelmaa" mitä ymmärtääkseni hakivat - ja ovat minun aiemmissa kuvissa tottuneen näkemään. Ja osinhan tunnelma tulee myös siitä, että kuvataan autenttisia tilanteita huomaamattomasti valovoimaisilla kiinteillä, 24 mm f 1.2, 50 mm 1.2, 85 mm f 1.2 - täysillä aukoilla porskuttaen. Laajakulman käyttöä luonnollisesti vältetään koska se lihottaa ja vääristää kuvan reuna-alueille jääneet henkilöt. Toki perus poseeraus-seuruekuvia myös otin, vaikka ne ei ole mitenkään minun bravuuria. Sellaiset toki kuvataan 24-70 millisellä.
Tällaisissa olosuhteissa käytettävissä oleva tekniikka, valovoima, ja kameran tuottama vähäkohinainen kuva joutuu äärimmäiseen testiin. Ja vaikka kamera on parasta mitä markkinoilta saa, 5 D II:nen ja lasit parhaat mahdolliset, niin joutuu kuvaamaan huolella. Pienikin hutilointi, niin kuvasta ei olisi mihinkään. Valovoimaisilla laseilla kuvaamisessa tarkennuksen ei tarvitse olla kuin ihan pikkuisen pielessä, eikä kuvassa enää ole mitään ideaa. Ja pimeässä tarkennus on rungoilla kuin rugoilla vähän niin ja näin. En toisaalta ihmettele niitäkään, jotka paukuttaa kaiken kaiken kovalla salamalla. Pääsevät huomattavasti helpommalla, ja kuvan tekninen laatu on kliinisen priimaa. Se tietty tunnelma vain puuttuu.
