keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Onko Kampissa turvallista kuvata - saati liikkua?

Kauppakeskus Kamppi. Klikkaa kuvaa, niin se aukeaa isompana. Kuva: Henrik Kettunen
Olin viime viikonloppuna taas kerran tekemässä promootio -dokumentointia Microsoftille. Xboxin Kinectiä esiteltiin ko. kauppakeskuksen keskusympyrällä. Kuvasin promootiota tunnin verran. Juuri ennen kuin laitoin pillit pussiin, niin kuulin kun aivan takanani posahti jotain vauhdilla ja kovaa. Olin niin keskittynyt kuvaamiseen, etten heti kääntynyt edes katsomaan. Promoottorityttö oli vähän kauhuissaan, ja tokas jotain, että toi meni TOSI läheltä sua. Sieltä jostain reilusti ylemmistä kerroksista oli joko tarkoituksella tai vahingossa lähettänyt puolitäyden muovisen limupullon. Tarkkaan en tiedä, että kuinka korkealta tuli. Jo osittainen osuma olisin taatusti tarkoittanut vähintään sairaalareissua. Huonommalla tuurilla olisin päässyt suoraan hyvin valaistuun kuvausmestaan, jossa muistikortit eivät koskaan täyty, eikä patterit lopu.

En siis voinut olla heittämättä kommenttia kauppakeskuksen palautepostiin kysyäkseni heiltä näkemyksiä asiaan. Turvallisuus on minulle periaatekysymys. Olen kauppakeskuksessa varmaan jatkossakin silloin tällöin kuvaamassa. Tosin kirjoitin heille siitäkin, että aiheuttaahan tuollaiset ilmiöt ilmeisen vaaran kenelle tahansa ohikulkijalle. Silloin kun ympyrässä ei ole promootioita, niin kaikki ihmiset kävelevät pääosin keskeltä, eli aukion halki. Laitoin viestiin tiedon tapahtuman kellonajastakin - ajatuksella, että olisivat voineet tarkistaa turvakameroista, että mitä siellä tapahtui. Kysyin, että miten pitäisi toimia, mitä he haluavat ja voivat asian hyväksi tehdä? Vai onko työmaakypärä ainoa varma suojautumisen keino.

Kauppakeskuspäällikkö vastasi minulle näin:

Hei Henrik!

Olen erittäin pahoillani tästä Sinua säikyttäneestä tapahtumasta. Osuessaan tällainen puoliksikin juotu pullo aiheuttaa ison vahingon.

Vastaavia vahinkoja on sattunut muutaman kerran aikaisemminkin, mutta onneksi hyvin harvoin. Keskuksemme on katettu laajalla valvontakameraverkostolla ja ilkivallantekijät tietävät, että vaara jäädä kiinni on suuri. Joskus näitä tavaroita on pudonnut myös ihan vahingossa.

Ainoa tapa poistaa ongelma kokonaan, on olla rakentamatta vastaavia atriumeja. Vastaavissa paikoissa turvaverkkojen asennukset yleensä vain kannustavat ihmisiä heittämään vielä enemmän tavaraa alas. Kypärä saattaisi kannustaa heittoihin sitäkin enemmän.

Uskon, että kokemuksesi jää ainutkertaiseksi, mutta varovainen kannattaa silti olla. Turvallisin paikka kuvata on pysytellä 1. kerroksen tason alla atriumin aukon sijaan.

kauppakeskuspäällikkö
Kamppi

---

Elämässäni on toki ollut monia erilaisia läheltä piti tilanteita. Rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Valokuvaaminen on vähän niin kuin raksahommat, paitsi että kuvaaja liikkuu pääosin itselleen ennestään tuntemattomilla "työmailla" ja suurimmaksi osin ilman työmaakypärää - tuntematta paikan potentiaalisia vaaratilanteita. Ja rakennustyömailla, siinä missä esim. teollisuudessa tapahtuu välillä pienempiä ja välillä isompiakin haavereita, vaikka kuinka koittaisi olla varovainen. Haavereita sattuu väistämättä vähän väliä työaikana myös kuvaajille. Itseltäni meni reisi ja pohjeluu aikoinaan poikki, kun kuvauskohde tuli vauhdilla päälle. Olin silloin noudattanut kaikkia ohjeita. Silloin sekään ei riittänyt. Sillä kerralla minulla oli huonoa tuuria matkassa.

En pienestä säiky, joskaan turhia riskejä ei kannata ottaa. Autoillessakin käytän turvavyöitä ja talvella nastarenkaita. Tyhmä ei tartte olla. Samaa turvallisuusaspekteja on suotava yrittää huomioida kaikessa muussakin toiminnassa, ja mieluiten etukäteen - myös muiden ihmisten osalta. Viimeistään silloin, jos joku konkreettinen vaara on selkeästi olemassa - jonkun läheltä piti tilanteen jälkeen. Pitäisi herätyskellojen soida. Ring, ring.

Voihan se vain olla, että jonkun mielestä toi valokuvaaja-hörhö tuolla alhaalla näyttää aika erityisen tyhmältä. Ja saanut siksi päähänpiston harjoitella osumatarkkuuttaan sylkeä tiukemmalla tavaralla (puolitäydellä pullolla). En minä siellä patsastellut kuin hetken - lähinnä käännähdin. Entäs ne promoottorit, jotka on työn puolesta koko päivän siinä ympyrässä alttiina mille tahansa. Tai kaikki ne kymmenet tuhannet ohikulkijat, jotka päivittäin kävelee siitä alitse - edes takaisin. Siihenkin massaan mahtuu ajatustasolla monenlaista ylemmän kerroksen kaiteella notkuilevaa tyhmine päähänpistoineen.

Päähänpiston kohteelle voi sitten jälkeenpäin viisastella, että olisitte fiksuina kiertäneet ympyrän ulkoreunaan pitkin, katon alla suojassa. Oma moka kun menitte maalitauluksi. Toisaalta lohduttaako se omaisia, jos se tappava esine olisikin ihan vahingossa livennyt jonkun sormista. Ja onko niin, että valvontakamerat on vain sitä varten olemassa, että on jotain kohisevaa pikselimössöä näyttää poliisille, kun on jo liian myöhäistä. Voivat sitten arvuutella, että onko toi tummiin pukeutunut mies vs. nainen, nuori vs vanha, tapahtuma harkittu kuje vai puhdas vanhingonlaukaus.

Tämä kokemukseni jälkeen veikkaan, että jos joudun esim. työni puolesta tai muuten asioimaan Kampin kauppakeskuksessa, niin ko. turvallisuuskysymys on minulla taatusti aina ensimmäisenä mielessä.

ps. Joku fyysikko varmaan osaisi laskea että mikä iskuvoima ja nopeus on puolitäyden juomapullon massalla, jos se lipsahtaa sormista neljännen, viidennen tai kuudennen kerroksen tasanteelta alas jonkun päähän.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Siiat matkii kiimaisia koiria

coregonus lavaretus. Photo: Henrik Kettunen
kuva: 35 mm f 18, 0,5 s - salama on laukaistu infrapunalähettimellä. Jos klikkaa kuvaa, niin se aukeaa isompana. Saa käsityksen kuvan teknisestä laadusta.
--------------------------------------------------------------
Joo tiedän. Kalat on tylsä aihe. Mutta kun olen aiemmassa elämässäni koulutukseltani iktyonomi, eli kalatalousneuvoja. Kalataloustiedot on kyllä pääosin jo haihtuneet tästä hyvin tuulettuvasta pääkopasta. Joskus ei vain voi olla äimistelemättä asiaa, johon aika harva kala-alan ihminenkään on päässyt tutustumaan. Arvokalakantojen lisääntyminen siis. Taimenen kutu on lähes kenelle tahansa tuttua. Taimenesta ja lohesta kaikki puhuu. Aiempi kalakirjoitus oli sitten ehkä enemmän nostagiaa. Taimenen ja lohen kudunseuranta on periaatteessa ja käytännössä aika vanha juttu, paitsi että valtaosa luonnonkantojen rippeistä on pahasti uhattuja. Taimenen kutukuvaus ei ole kovin uutta ja uniikkia. Siika on taimenta ja lohta tavanomaisempi. Siian kutu sen sijaan ei koskaan ollut minun fokuksessani. Tietääkseni siian kutu ei ole kunnolla ollut kenenkään muunkaan kiikarissa.

Kalatarkasteluni kiikariperspektiivissa on aiemmin tapahtunut liian tiukka polttoväli. Siika on aiemmin ollut minulla pikemminkin täys-tuntemattomuus. Koskaan en ole ollut seuraamassa siian kutua, joka normaalisti ajoittuu vähän taimenen kudun jälkeen. Enkä ole kuullut, että siian kutua olisi pahemmin dokumentoitu. Ahaa! Eräs kala-asiantuntija vinkkasi minulle, että kannattaisi, jos ei muuta niin kuvausmielessä perehtyä - tehdä tuttavuutta. Sanottiin, että saattaisi olla visuaalisesti kiinnostavaa ja uniikkia kuvaa. No enhän edes tiedä. Hyvästä vinkistä kävin eilen ja tänään tuossa "lähikoskella" vähän perehtymässä ja harjoittelemassa.

Eilen vesi oli vielä melko kirkasta. Siikaa alkoi hissuksiin jo olemaan. Väärä kuvaustekniikka aluksi käytössä. Kuvasin radiotriggereillä eli täysmanuaalisti, ja koko ajan toisessa kädessä fikkari. Siiat on koskessa umpipimeässä. Kontrasti ei ole, ja tarkennus on pirun vaikeata. Jos olisi toinen osoittelemassa fikkarilla, niin kuvaaminen helpottuisi merkittävästi. Monia hyviä tilanteita meni hukkaan. Sain kuitenkin pari kuvaa. Eilen käytössäni oli kaksi telinettä ja salamaa. Myöhemmin siirryin infrapunalähettimen käyttöön. Tänään vesi oli noussut ja samentunut. Käytin vain yhtä salamaa. Kuvaus vaikeutuu, vaikka varsinaiset kutemiset ovat vissiin vasta alkamassa.

Eilen matkassa olisi pitänyt olla vedenalaispussukka. Tänään se oli mukana, mutta vesi liian sameata. Kaikki ei mennyt ajoituksellisti ja teknisesti putkeen. Murphyn laki - niin tyypillistä luontokuvaamisessa toteutuvaa. Tuli kuitenkin pirun kova nälkä kalakuvausten jatkamiselle. Kuvaamiselle paremmat puitteet paranee vasta jos vedet kirkastuisi. Sitten kutukin on varmaankin ohi. Harjoitelmaksi meni tälläkin kertaa. Tai sitten aihe oli liian haastava taidoilleni - ja minulle tyypilliselle tuurilleni..

Kuvapankista em. muutamat siikakuvat löytyvät hakusanalla: kutusiika. Em. siian kutukuvaa jos venyttää, niin voipi olla että joutuupolttooväliin. Klikkaamalla kuvaa, saat sen aukeamaan isopana 1200 leveänä.