keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Onko Kampissa turvallista kuvata - saati liikkua?

Kauppakeskus Kamppi. Klikkaa kuvaa, niin se aukeaa isompana. Kuva: Henrik Kettunen
Olin viime viikonloppuna taas kerran tekemässä promootio -dokumentointia Microsoftille. Xboxin Kinectiä esiteltiin ko. kauppakeskuksen keskusympyrällä. Kuvasin promootiota tunnin verran. Juuri ennen kuin laitoin pillit pussiin, niin kuulin kun aivan takanani posahti jotain vauhdilla ja kovaa. Olin niin keskittynyt kuvaamiseen, etten heti kääntynyt edes katsomaan. Promoottorityttö oli vähän kauhuissaan, ja tokas jotain, että toi meni TOSI läheltä sua. Sieltä jostain reilusti ylemmistä kerroksista oli joko tarkoituksella tai vahingossa lähettänyt puolitäyden muovisen limupullon. Tarkkaan en tiedä, että kuinka korkealta tuli. Jo osittainen osuma olisin taatusti tarkoittanut vähintään sairaalareissua. Huonommalla tuurilla olisin päässyt suoraan hyvin valaistuun kuvausmestaan, jossa muistikortit eivät koskaan täyty, eikä patterit lopu.

En siis voinut olla heittämättä kommenttia kauppakeskuksen palautepostiin kysyäkseni heiltä näkemyksiä asiaan. Turvallisuus on minulle periaatekysymys. Olen kauppakeskuksessa varmaan jatkossakin silloin tällöin kuvaamassa. Tosin kirjoitin heille siitäkin, että aiheuttaahan tuollaiset ilmiöt ilmeisen vaaran kenelle tahansa ohikulkijalle. Silloin kun ympyrässä ei ole promootioita, niin kaikki ihmiset kävelevät pääosin keskeltä, eli aukion halki. Laitoin viestiin tiedon tapahtuman kellonajastakin - ajatuksella, että olisivat voineet tarkistaa turvakameroista, että mitä siellä tapahtui. Kysyin, että miten pitäisi toimia, mitä he haluavat ja voivat asian hyväksi tehdä? Vai onko työmaakypärä ainoa varma suojautumisen keino.

Kauppakeskuspäällikkö vastasi minulle näin:

Hei Henrik!

Olen erittäin pahoillani tästä Sinua säikyttäneestä tapahtumasta. Osuessaan tällainen puoliksikin juotu pullo aiheuttaa ison vahingon.

Vastaavia vahinkoja on sattunut muutaman kerran aikaisemminkin, mutta onneksi hyvin harvoin. Keskuksemme on katettu laajalla valvontakameraverkostolla ja ilkivallantekijät tietävät, että vaara jäädä kiinni on suuri. Joskus näitä tavaroita on pudonnut myös ihan vahingossa.

Ainoa tapa poistaa ongelma kokonaan, on olla rakentamatta vastaavia atriumeja. Vastaavissa paikoissa turvaverkkojen asennukset yleensä vain kannustavat ihmisiä heittämään vielä enemmän tavaraa alas. Kypärä saattaisi kannustaa heittoihin sitäkin enemmän.

Uskon, että kokemuksesi jää ainutkertaiseksi, mutta varovainen kannattaa silti olla. Turvallisin paikka kuvata on pysytellä 1. kerroksen tason alla atriumin aukon sijaan.

kauppakeskuspäällikkö
Kamppi

---

Elämässäni on toki ollut monia erilaisia läheltä piti tilanteita. Rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Valokuvaaminen on vähän niin kuin raksahommat, paitsi että kuvaaja liikkuu pääosin itselleen ennestään tuntemattomilla "työmailla" ja suurimmaksi osin ilman työmaakypärää - tuntematta paikan potentiaalisia vaaratilanteita. Ja rakennustyömailla, siinä missä esim. teollisuudessa tapahtuu välillä pienempiä ja välillä isompiakin haavereita, vaikka kuinka koittaisi olla varovainen. Haavereita sattuu väistämättä vähän väliä työaikana myös kuvaajille. Itseltäni meni reisi ja pohjeluu aikoinaan poikki, kun kuvauskohde tuli vauhdilla päälle. Olin silloin noudattanut kaikkia ohjeita. Silloin sekään ei riittänyt. Sillä kerralla minulla oli huonoa tuuria matkassa.

En pienestä säiky, joskaan turhia riskejä ei kannata ottaa. Autoillessakin käytän turvavyöitä ja talvella nastarenkaita. Tyhmä ei tartte olla. Samaa turvallisuusaspekteja on suotava yrittää huomioida kaikessa muussakin toiminnassa, ja mieluiten etukäteen - myös muiden ihmisten osalta. Viimeistään silloin, jos joku konkreettinen vaara on selkeästi olemassa - jonkun läheltä piti tilanteen jälkeen. Pitäisi herätyskellojen soida. Ring, ring.

Voihan se vain olla, että jonkun mielestä toi valokuvaaja-hörhö tuolla alhaalla näyttää aika erityisen tyhmältä. Ja saanut siksi päähänpiston harjoitella osumatarkkuuttaan sylkeä tiukemmalla tavaralla (puolitäydellä pullolla). En minä siellä patsastellut kuin hetken - lähinnä käännähdin. Entäs ne promoottorit, jotka on työn puolesta koko päivän siinä ympyrässä alttiina mille tahansa. Tai kaikki ne kymmenet tuhannet ohikulkijat, jotka päivittäin kävelee siitä alitse - edes takaisin. Siihenkin massaan mahtuu ajatustasolla monenlaista ylemmän kerroksen kaiteella notkuilevaa tyhmine päähänpistoineen.

Päähänpiston kohteelle voi sitten jälkeenpäin viisastella, että olisitte fiksuina kiertäneet ympyrän ulkoreunaan pitkin, katon alla suojassa. Oma moka kun menitte maalitauluksi. Toisaalta lohduttaako se omaisia, jos se tappava esine olisikin ihan vahingossa livennyt jonkun sormista. Ja onko niin, että valvontakamerat on vain sitä varten olemassa, että on jotain kohisevaa pikselimössöä näyttää poliisille, kun on jo liian myöhäistä. Voivat sitten arvuutella, että onko toi tummiin pukeutunut mies vs. nainen, nuori vs vanha, tapahtuma harkittu kuje vai puhdas vanhingonlaukaus.

Tämä kokemukseni jälkeen veikkaan, että jos joudun esim. työni puolesta tai muuten asioimaan Kampin kauppakeskuksessa, niin ko. turvallisuuskysymys on minulla taatusti aina ensimmäisenä mielessä.

ps. Joku fyysikko varmaan osaisi laskea että mikä iskuvoima ja nopeus on puolitäyden juomapullon massalla, jos se lipsahtaa sormista neljännen, viidennen tai kuudennen kerroksen tasanteelta alas jonkun päähän.

4 kommenttia:

risto kirjoitti...

0.25kg*20m*9.81m/s^2 = 50kg m^2 / s^2 = 50J

power balance kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Antti Kettunen kirjoitti...

Kolmanneslitran limukkapullo painaa täytenä noin 530 grammaa, joten yhtälö E = mgh kertoo 20 metrin korkeudesta putoavan täyden limukkapullon energian olevan noin 104 joulea. Jos pullon pohjan halkaisija on 5 cm, ja pullo osuu kohtisuoraan ihmisen päälakeen, silloin osuman aiheuttama pintaenergia on noin 52000 J/m^2. Riittääkö se murtamaan aikuisen ihmisen kallon, sitä en tiedä. Veikkaisin sen riittävän.

Antti Kettunen kirjoitti...

Tuli mieleen, että pitäisiköhän tuota testata dummy-nukella Mythbustersien tyyliin. Videokameralla, joka pystyy ottamaan 1000 kuvaa sekunnissa, kokeesta voisi saada esille kiinnostavia seikkoja.