keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Valokuvaamisen vippaskonstit osa 1.

Työtehoseuran mainoskuvauksista. Kuva kahdella studiosalamalla, yksi kummallakin puolella. Kuva: Henrik Kettunen
Aloitan tässä vaatimattoman sarjan aiheena "valokuvaamisen vippaskonstit". Tai ainakin ne on jonkun mielestäni vippaskonsteja, eli sellaisia millä saadaan hyvä ja toivottu lopputulos keskimääräistä vaikeammissa olosuhteissa. Monien mielestä nämä "vippaskonstit" on valokuvauksen peruskauraa, normaalia kuvaamista ammattilaisella / keikkakuvaajalle - niin kuin onkin.

Tarkoituksena on kannustaa kokemattomia kokeilemaan ja käyttämään tarkoituksenmukaisesti pienempiä ja isompia tai isompia apuvälineitä, salamoita, suotimia, heijastimia tai diffuusiokankaita erilaisessa kuvaamisessa. Hyvä valaistus ja muut apuvälineet on monenlaisessa kuvamisessa ja kuvassa A ja O. Monet kuvat edellyttävät joko hyvin harvinaiset olosuhteet ja puitteet, tai ovat varsin helposti toteutettavissa tietyillä apuvälineillä. Etenkin keikkakuvaamisella sitä otollista valoa ei ehkä samalla tavalla pysty odottamaan. Malleilla ei ole aikaa, tai ei ainakaan asiakkailla kauheasti rahaa maksaa peukaloiden pyörittelystä. Monesti teknisesti ja valaistuksellisesti hyvä kuva pitää saad aikaiseksi aika lailla saman tien.

Valokuvaamisessa tekniikalla, ja teknisillä apuvälineillä, tai teknisellä osaamisella voi olla yllättävänkin usein aika ratkaiseva merkitys. Onhan itse kamera ja siihenkin syventyminen myös aika olennaista.

Ja jos vallitseva valaistus ei ole juuri sillä hetkellä kun kuva pitäisi ottaa, eli niin kuin yleensä on vallitsevana, eli valo on joko liian kovaa, sitä on liian vähän tai väärässä paikassa, niin asialle on normaalisti mahdollista tehdä jotain. Yksi ratkaisu on salamat. Liian kovan valon vallitessa diffuusionkankaat voivat olla ratkaisu. Ja jos valo pitää saada ohjattua jonne muualle, tai että varjoista halutaan eroon, niin heijastimet on siihen hyvä apuväline. Toisinaan kyse voi olla sopivan suotimen käytöstä, tai normaalin sellaisen poisjättämisestä. Näitä hyvän kuvan valaisemisen apuvälineitä tai niksien tuntemisia tarvitaan hyvin monenlaisessa kuvaamisessa. Jos ajattelit ettei ko. "vippaskonstit" kuulu esim. lainkaan luontokuvaamiseen, niin olet väärässä. Kuinka esim. kuvaisit Suomen oloissa lentäviä lepakoita ilman salamaa? Ehkä monet vierastaa salamaa, koska se väärässä tilanteessa saattaa säikyttää arkoja nisäkkäitä tai lintuja. Tai sitten suurimman häiriön se salama aiheuttaa kuvaajalle, ja hänen mielenrauhalleen. Se, että mitä apuvälineitä missä tarvii, riippuu täysin siitä mitä kuvaa, ja miten. Yhtä oikeata ratkaisua ei ole. On erilaisia tyylejä ja tottumuksia. Ja tietty myös ne kuvausolosuhteet ja maksavan asiakkaan reunaehdot ja toiveet on myös aika määrääviä tekijöitä. Toisinaan aikaa ja resursseja on paljon yli tarpeiden. Toisinaan mainoskuvaukset vedetään tiukan budjetin linjalla intensiivisesti ja kustannustehokkaasti enemmän tai vähemmän myös lopputuloksen laadusta tinkien - kunhan pysytään budjetissa.

Tämä kyseinen sarja ja sen kirjoittajat antavat vain yhdenlaisen tulkinnan asioihin, eli siihen miten tai mitä tietyssä kuvaamisessa voisi olla teknisesti suuntautuneen kuvaajan hyvä ottaa huomioon.

Monesti valaistuksen apuvälineitä olisi hyvä käyttää, koska vallitseva valo on harvoin ideaalisti just niin kuin toivoisit, ainakaan ellet satu olemaan just ideaaliin aikaa liikkeellä. Murphyn laina mukaan kuvaaja on aina väärässä paikassa tai ainakin väärään aikaan liikkeellä. Edellä mainitun lain ja nyrkkisäännän mukaan kuvaamisen ja valaistuksen apuvälineitä tarvittaisiin periaatteessa aina ja kaikkialla. Etenkin kiireiselle kuvaajalle valaistuksen apuvälineet voivat kummasti sujuvoittaa kuvaamista. Valitettavasti apuvälineet tulee harvemmin kameran sisältä yhtä nappia painamalla. Niitä joutuu kantamaan, saattavat painaa ja viedä tilaa. Menee aikaa myös niiden pystyttämisiin ja purkamisiin. Aina asiakkaalla tai kuvattavalle ei ole sen edellyttämään kärsivällisyyttä.

Ainakin itse olen katsellut monenlaisten luontokuvaajienkin otoksia, niin hyvin usein valaistusta hieman avittamalla saataisiin kuvalle kummasti parempi ilme. Liika "oikeaoppisuus " , eli luontokuvan kuvaaminen just sen hetken vallitsevassa valossa, johtuu ainakin omalta osalta pikemminkin laiskuudesta - siitä, etten esim kasvikuvauksessa aina jaksa raahata diffuusiokangasta, vaikka pitäisi. Moni makrokuvaus ei esim onnistu ilman salamaa. Ja, jos salamakuvaaminen ei just satu olemaan lempipuuhaa, niin heijastimen käyttö voi olla se millä saat kuviisi olennaisesti nätimpää ilmettä. Ulkosalla tapahtuvaa ihmisten potretointeja teen ensisijaisesti heijastimen avulla. Sekin on vähän makuasia, että miten on tottunut toimimaan. Keskipäivän kovassa valossa diffuusiokangas on se ykkösjuttu , mitä ilman en useinkaan pärjää . Kannattaa miettiä valo - ja valaistukysymystä, tutustua erilaisiin apuvälineisiin ja kokeilla että mikä missäkin voisi olla sopiva oman kuvaamistyylisi vahvistukseksi.

Ps. Työtehoseuran mainoskuvat on viimeisen parin vuoden ajalta olleet allekirjoittaneen käsialaa. Tänäänkin tuli taas vajaa päivä kuvattu. Jutun tarjoilijakuva on siis siltä reissulta. Tällä kertaa Sammatin toimipisteessä. Kuva on otettu parilla studiovalolla. Matkassa oli neljä studiovaloa, heijastin ja diffuusokangas, josta heijastinkin oli käytössä. Yksi studiovalo alkoi hieman temppuilemaan. Heijastinta käytin osin paikkaamaan temppuilevaa neljättä salamaa. On jotain kolmisen vuotta vanha, eikä ole kuin kerran aiemmin vähän saman suuntaisesti oireilut. Ei vain välähdä. Hyvän valon aikaansaamiseksi noissa Työtehoseuran kuvauksissa 3-4 studiosalamaa oli enemmän tai vähemmän minimi. Jutun kuva tehtiin poikkeuksellisesti kahdella.

5 kommenttia:

Petteri kirjoitti...

Mielenkiinnolla jään odottamaan tämän juttusarjan kirjoituksia. Kerro nyt vielä, miten käytit tuossa kuvassa niitä mukana olleita salamoita ja heijastinta :)

Henrik Kettunen kirjoitti...

Kyseisessä kuvassa vasemmalla elichrome salama läpiampuvalla sontsalla aika korkealta alas. Toinen valo pari metriä oikealta alempaa heijastinvarjolla (alempaa koska lamput olis muuten tehneet varjoja kuvaan). Ahtaassa paikassa salamoille ei pienellä järjestelyllä ole usein kovin montaa vaihtoehtoista paikkaa.

Oikealta sattui siis tulemaan vähän kovempi valo, ja vasemmalta vähän pehmeämpi ja kiertävämpi. Nopea huitasu. Salamat pystyy ja piuhat seinään, ja bäng. Ei mikään ihmeellinen, muttei mikään mahdotonkaan. Siinä suhteessa minun näkövinkkelistä neutraali mallikuva, esim. minkä melkein kuka tahansa saisi aikaiseksi parilla studiosalamalla - tai miksi ei parilla käsisalama+sontsa-yhdistelmällä.

Jos olis käyttänyt vain yhtä salamaa, niin olis pitänyt vähintään toiselta puolelta avata varjoja heijastimella. Tila oli ahdas. Pääkohde, eli "asiakaspalvelutilanne" oli tietty tärkein, siksi sille kunnollisempi valo. Tausta haluttiin jättään tummemmaksi. Muuten olisi kyllä sitä valaissut kolmannella valolla. Ja toki tämäkin tehtiin tyyliin vikana juttuna, ennen lounaalle lähtöä, kaikkinsensa ehkä 5 minuutissa. Kaikkeen pikkudetaljiin ei siinä pikaisessa räiskinnässä tullut kiinnittäneeksi huomiota, kuten esim. siihen että kynttilä jäi lasin eteen. Amatöörimäistä! Olis pitänyt siirtää vähän vasemmalle. Käyttöä varten lopullinen kuva saatetaankin rajata sekä alhaalta, että ylhäältä.

Petteri kirjoitti...

Kiitos perusteellisesta selvityksestä :) En muuten huomannutkaan tuota kynttilää tuosta lasin edestä aiemmin. Tuo taustan jättäminen tummemmaksi toimii tässä hyvin, tuo kuvaa selkeää syvyyden tuntua.

Jaakko L kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus. Kuinkahan tuollaisissa tilanteissa pärjäisi kahdella käsisalamalla (Canon 580 EX II), parilla sontsalla ja heijastimella?

Juurikin kun se aika on aina kortilla, ja studiosalamoiden asentelu vie jonkin verran aikaa ja on hankalampia kuljettaa.

Henrik Kettunen kirjoitti...

Niin toki käsisalamilla ja sontsallakin saa aika lailla vastaava tulosta. Ero minun mielestä on enemmän siinä, että studiotuikut latautuu vähän ennemmän, ja kait kestääkin paremmin. Tuuletettuja kun ovat. Käsisalamista pikkuparistot alkaa hyytymään yllättävän helposti, ja salamakin, ainakin minun tyylisellä paukuttelulla saatta alkaa lämmetä. Leiköhän siinä syy siihen että syksyllä meno toisesta salamasta välähdyspää vaihtoon, ja tossa kuukausi sitten sama toisesta 580ex-salamasta. Kummatkin on vain parin vuoden ikäiset.

Neljä Elinchromea mulla on ollut kait 4 vuotta, ja nyt vasta eka salama hieman oikuttelee. Tarttis viedä huoltoon tai jonnekin.

Makuasia et kummalla mennään. Jos on kiire, niin teen käsisalama -sontsalinjalla. Mutta, mielummin jos haetaan hyvää valoa, niin tuhdimmilla tuikuilla. Ja jos taas haluaa käsisalaman valo paremmin hallintaa, niin saahan niihin aika näppäriä tasovaloja käsisalaman eteen. Sellainen varmaan tarttis hommata.

Sormiparistojen jatkuva latailu on sellainen asia, minkä ilomielin voisin jättää väliin. Joskus oikeasti unohtuukin, vaikka tarttis.