maanantai 22. joulukuuta 2008

Ajatuksia hääkuvaamisesta

Ihastuneet huokaukset ja ihailevat ilmeet ovat hyvin arkipäiväisiä ihmisellä, jonka ammatti niin erikoinen kuin häävalokuvaaja tai valokuvaaja.
Kuinka mukavaa olisi sujahtaa ihmisten mieliin ja katsella niitä näkyjä, joissa hääkuvaaja iloisesti liihottelee kauniisti pukeutuneiden juhlavieraiden, ruusujen ja samppanjan keskellä kameraansa napsutellen ja elämä on melkeinpä yhtä juhlaa.

Valitettavasti joudun tipauttamaan teidät kauniista kuvitelmistanne ja paljastamaan jotain aivan hirvittävää: kuvatessa tulee hiki! Juhlia ei ehdi ihastelemaan ja morsiamet saattavat olla äkäisiä...

Häävalokuvaajan tehtävänä on nähdä erilaisia asioita, eikä ihastella silmät ymmyrkäisinä. Tarkoituksena taltioida mahdollisimman paljon hauskoja ja jännittäviä hetkiä. Sellaisia hetkiä, joita kaikki eivät pysty, eivätkä ehdi näkemään. Ja jotka saattavat mennä ja menevätkin ohi silmänräpäyksessä. Tästä näkemisestä syntyy jokaisen kuvaajan ainutlaatuinen tyyli ja sormenjälki tai voisiko sitä kutsua vaikka silmänjäljeksi. Tyyli jonka luomiseen on eläydytty koko ruumiin, sielun ja mielen voimin. Niihin vielä lisättynä tekninen laite jota kameraksi kutsutaan.

Näiden neljän asian ja monen muun teknisen asian ja napinpainalluksen tuloksena syntyy kauniita kuvia ja muistoja elämän ehkä tärkeimmästä juhlasta.

Kameraakin tärkeämpi instrumentti on kuvaaja itse. Henkinen valmistautuminen ja keskittyminen jokaiseen kuvaukseen ja sen asian mielessä pitäminen, että häät ovat jokaisen parin ainutlaatuinen ja arvokas juhla. Myös se tosi asia, että onnistumisen on tapahduttava kerralla, sillä hääkuvauksessa toista mahdollisuutta ei tule.

Hääkuvaus on kaunista ja samalla raadollista. Kaiken kruunaa kuitenkin onnistuminen ja hääparin kiitos.



Seuraavasta linkistä kuviini ja hääkuviin.

http://annkristina.kuvat.fi/kuvat

6 kommenttia:

Soili Jussila kirjoitti...

Niinhän se on, että parhaiten juhlista nauttii tutujen seurassa, muutaman kuvan ehkä ottamalla parhaista hetkistä.
Joitain kuvauksia olen mielelläni antanut tutuille lahjasi, silloin on saanut nauttia kuvaamisesta. Silloin kun kuvaajia on useampi ja tuttujen häät, voi hyvin ehtiä nauttia itse juhlastakin.

Vieraat ihmiset ja paineet onnistua, ovat syy miksi en ole vielä laajemmin innostunut tilatuista kuvauksista. Silloin kyllä ehtii vain keskittyä nauttimaan kuvaamisesta. Sitten se käy jo täysin työstä.

Pekka kirjoitti...

Samppanjaa, säihkettä ja salamavalon räiskettä, yhtä juhlaa, tosin toisten on sielläkin oltava töissä ja suoritettava tilattua työtä.
Samat mietteet kuin Soililla, paineet onnistumisesta ja paljon ihmisiä.
Ja vielä hiki, sehän on jo työlle maistuvaa, vaikka samppanja olisi janojuomanakin.
On omalla kohdallani vaikea ajatella kyseistä työtä, siitä tulee jo stressiä, kun ajatteleekin moista.
Pitäydyn edelleenkin luonnonhelmassa, rauhallisessa ympäristössä, poissa kaikesta hälinästä.
Mutta, on hyvä juttu, jos hääkuvaamiseen löytyy tekijöitä kaikesta paineesta huolimatta.

Kristina Nyholm kirjoitti...

Justiinsa juu ihan jetsulleen! Mut teillä on sitten Soilin kanssa ne sudet ja karhut joita täytyy pätkiä pakoon! Olis tämmöinen nirppanokka kaupunkilaisjuntti pahassa pulassa siellä luonnonhelmassa...

Pekka kirjoitti...

Juu karhuntanssia ja suden juoksua, vaaransa kaikessa. Tosin siinäkin tulee kyllä hiki, mutta ei ole ainakaan tungosta.
Mites sitten se valssi onnistuisi lapikkaiden kanssa ja karvahattu päässä.
Tai kiiltonahkakengät ja kretonkit päällä tulistelemaan synkkään mehtään.
Hups, nyt taisi kyllä mennä nyörit sekaisin, jotenkin.
Tuo oli hyvä kuulla mitenkä näitä kuvauksia tehdään, eri tavoilla.

Soili Jussila kirjoitti...

"...sudet ja karhut joita täytyy pätkiä pakoon!"

Kyllähän se on monin kerroin suurempi vaara tulla kaupungissa ihmisen pahoinpitelemäksi tai yliajetuksi kuin joutua petojen saaliiksi luonnossa. Suurempi vaara erämaassakin on oma ajattelematon toiminta tai vahinko, joka voi johtaa vaarallisiin tilanteisiin.

Kieltämättä täytyy tunnustaa, että pedoista puhuminen on erämaan reissuillamme kielletty. Varsinkin illalla voisi mielikuvitus päästä laukkaamaan...

Kristina Nyholm kirjoitti...

Niinpä, ihmissudet:)