Usein luontokuvauksessa tulee rämmittyä pitkin ja poikin hankalasti kuljettavaa maastoa. Hiljaakin pitäisi olla, jos jotain haluaa nähdä ja saada kuvattua.
Tämän päiväisellä kuvausretkellä oli asiat toisin.
Ajoin autolla pientä hiekkatietä, kun huomasin pellolla ruokailevan ja lepäilevän joutsenpariskunnan. Pysäytin auton lintujen kohdalle, ja ne katselivat hetken, että onko tässä jotakin vaaraa ja jatkoivat sitten touhujaan. Avasin ikkunaa sen verran, että sain kameran hyvin tuettua ja aloin kuvailemaan. Autohan on siitä hyvä kuvauspaikka, että eläimet harvoin säikkyvät sitä. Eivätkä pienet sadekuurot, kuten tänään, haittaa.
Joutsenet näyttivät pitävän voikukista. Ne nappasivat voikukan varresta kiinni ja kukinto saattoi jäädä pitkäksikin aikaa roikkumaan suupielestä kunnes viimein ne mutustivat senkin.
Aikani kuvailtua lähdin jatkamaan matkaa ja ajattelin, että tämähän kävi helposti, mutta vieläkin helpompaa oli luvassa...
Kotimatkalla poikkesin vanhemmillani, joiden pihassa kirjosieppopariskunta rakentaa ahkerasti pesää pönttöön. Asetin kameran jalustalla nurmikolle ja kiinnitin radio-ohjattavan kaukolaukaisimen paikoilleen. Siinä sitten istuskelin pehmustetulla puutarhatuolilla. Ja aina kun linnut kävivät pöntöllä, painoin laukaisinta, ja kamera raksutti sarjan kuvia.
1 kommentti:
Joskus noinkin ja todella hieno on tuo joutsenkuva.
Lähetä kommentti