maanantai 10. elokuuta 2009

Hautajaisten kuvaus

hautajaisten valokuvaus. Kuva: Henrik KettunenHautajaisten kuvaaminen on oma lajinsa. Siunaustilaisuus kuuluu asioihin joita ei voi kuvata jos on asianomaisena. Teknisesti hautajaisten valokuvaaminen muistuttaa hieman hääkuvausta. Ollaanhan sentään kirkossa, jossa normaalisti valoa on niukasti. Valokuvaajakin on tummassa puvussa - mikäli on mies.

Ainakin omasta mielestä hautajaiset on yhtä lailla valppautta vaativa laji, koska monet asiat tapahtuu vain kerran, voivat olla hyvinkin tunteikkaita, ja ovat hetkessä ohi. Hautajaisissakin on oma kaavansa, mikä on hyvä tuntea. Koko toimitus kestää usein lähemmäksi tunnin.

Toimituksen alkuun kaikkein läheisimmät laskee kukat arkulle. Ei ole aikaa harjoitella. Valokuvaaminen pitää tavallaan aloittaa täydellisillä otoksilla. Hautajaisten kuvaus eroaa monesta muusta kuvaamisen lajista myös siinä, että siunaustilaisuudessa on syytä noudattaa erityistä hienotunteisuutta ja huomaavaisuutta omaisia kohtaan.

Itse en voi vielä sanoa olevani mikään erityinen hautajaiskuvaus-asiantuntija. Onpa minua hautajaisiin viimeisten vuosien aikana joitain kertoja pyydetty. Joitain mallikuvia olen kerännyt oheisten linkkien taakse. Kuvavalinnat ovat menneet ensisijaisesti sen perusteella, ettei kenekään asianomainen olisi tunnistettavasti esillä - huomaavaisesti mahdollisimman anonyymit mallikuvat.

Saapi kommentoida, tai kertoa omia kokemuksiaan hautajaisiin liittyvästä kuvaamisesta. Kuulisin mielelläni muidenkin näkemyksiä asiasta.

www.kuvaus.1g.fi/kuvat/kettunen/hautajaiskuvauksia/

www.kuvaus.fi/hautajaiskuvaus.php

Ei kommentteja: