Joutsenten kesä, osa 2

…25.5. saavuin järvelle ja innostukseni oli melkoinen, kun havaitsin pesässä pieniä palleroita! Yritin laskea poikasten määrää, mutta se oli mahdotonta. Ne kun kurkkivat yksi tai kaksi kerrallaan emonsa suojista. Isäjoutsen oli muuttunut ärhäkkäämmäksi, se hätisti pikaisesti kaikki liian lähelle tulleet naapurit. Aurinko lämmitti ja kuhina pesässä lisääntyi. Poikaset tutustuivat ympäristöönsä ja kiipeilivät toistensa päällä. Jonkun aikaa tilannetta seurailtuani, emojoutsen nousi pystyyn ja laskeutui pesästä veteen. Laskin pesästä emonsa perään kurkottavia päitä kameran etsimen läpi. Niitä oli viisi. Vai oliko?
Mitä ihmettä, nyt niitä oli vain neljä.
Missä oli yksi?
Katsoin juuri ottamiani kuvia, ja kyllä niitä oli äsken vielä viisi. Oliko yksi pudonnut pesästä?
Voi surkeuksien surkeus!
Vanhemmat olivat aivan pesän lähellä, ja aprikoin, että auttaisivatko ne pudonnutta poikasta. Pian emo palasi pesälle. Se noteerasi pudonneen poikasen, mutta ei auttanut sitä vaan nousi takaisin pesään. Lähistöllä majaileva kalalokki huomasi pudonneen poikasen ja alkoi kaarrella odottaen tilaisuutta napatakseen sen.
Huomasin liikettä pesän juurella, ja siellähän se pudonnut untuvikko pinnisteli ylös kohti pesää! Hitaasti mutta varmasti se eteni ja pääsi viimein turvaan.
Olipas siinä jännitystä ja tapahtumia yhdelle päivälle!

Seuraavan kerran näin poikaset pari viikkoa myöhemmin, kun ne uiskentelivat emonsa suojissa. Siitä kului taas 10 päivää seuraavaan kohtaamiseen. Poikaset olivat kasvaneet, mutta yksi puuttui joukosta, niitä oli enää neljä. Mitä lie tapahtunut?
Lomamatkan takia en päässyt katsomaan joutsenperhettä vähään aikaan, ja olikin jo heinäkuun loppu nähdessäni ne jälleen. Tällä kertaa enää kolme poikasta oli muonavahvuudessa. Poikaset näyttivät jo aivan joutsenilta, koko vain oli pienempi ja väri harmaa. Ahnaasti ne nyppivät vesikasveja yrittäen kasvaa mahdollisimman nopeasti.
Syyskuun alkupäivinä seurasin poikasten touhuja. Kaksi niistä uiskenteli emon lähettyvillä, mutta yksi oli noussut suolle, ja isälintu piti sitä silmällä. Emojoutsen kahden poikasen kanssa lipui kauemmas, ja isälintu yritti komentaa tätä yhtä poikasta jo lähtemään. Ilman suurempaa kiirettä poikanen palasi veteen. Olisikohan poikasen omapäisyydellä ollut tekemistä sen kanssa, että viikkoa myöhemmin poikasia oli vain kaksi jäljellä. En tosin tunnistanut poikasia, että oliko kadonnut juuri tämä tietty yksilö, mutta luulen näin olleen. Joutsenet nousivat toisinaan maalle etsimään ruokaa, ja muutaman kerran olin niitä tosi lähellä. Poikaset tuntuivat olevan rohkeampia kuin aikuiset, ja ne tulivat usein suokaistaleita pitkin aivan metsän reunaan. Kiven tai puun takaa saattoi tällöin saada jokusen kuvan, mutta useimmiten täytyi vain olla paikoilleen jähmettyneenä, jottei paljastuisi.
Tiesin joutsenten oppivan melko myöhään lentämään, mutta ajankohdasta en ollut varma. Syyskuun lopulla näin ensimmäisen kerran poikasten levittelevän ja voimistavan siipiään. Siitä ei kulunutkaan montaa päivää, kunnes 28.9. kärsivällisyyteni palkittiin, ja näin ensimmäiset lentoharjoitukset. Lähtörutiinit olivat tutut: koko perhe töräytteli pieniä merkkiääniä ja liikehti hieman levottomasti. Sopivan paikan löydyttyä vesi roiskui, kun neljä isoa lintua kiihdytti täyteen vauhtiin. Oli siinä taas itsellä tekemistä, kun pitkään odottamani hetki toteutui, ja yritin samalla ihailla näkymää sekä kuvata.
Harvoin tulee kameran puskurimuisti täyteen kuvatessa, joten hetken sekin aiheutti hämminkiä, että mitäs nyt tapahtui kun ei enää suljin räpsy?
Lento oli ihan mallikelpoinen, järvenpituinen, ja laskukin onnistui, joten eiköhän se siitä!
Jännityksellä jään odottamaan kevättä. Saapuuko joutsenpariskunta turvallisesti kotijärvelleen? Ovatko vanhat poikaset mukana matkassa, kuten edelliset olivat viime keväänä? Syksyn pimeydessä keväinen auringonvalo tuntuu vielä kaukaiselta haaveelta, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin kyllä se sieltä taas tulee!


Tutustu Cartinan joutsenkuviin!