Luonto jyrää

Kymmeniä vuosia sitten, nuori puu sai seuralaisekseen eriskummallisen toverin. Musta rinkula, syystä tai toisesta, pujahti sen kaulalle. Puu ei ollut tyytyväinen tilanteeseen. Sitä ahdisti sen ympärillä lojuva seuralainen. Ahnaasti puu imi maasta ravinteita ja paistatteli auringon lämmössä. Se oli päättänyt kerätä voimia näyttääkseen, kuka täällä määrää. Vuosien saatossa sen kuori tavoitti renkaan sisäkehän. Puu innostui entisestään ja alkoi voimiensa tunnossa kiristää rengasta, aina vain tiukemmalle ja tiukemmalle itseään vasten. Puristava rengas teki kovin kipeää, mutta viimein vanha autonrengas luovutti ja puu pääsi kahleestaan. Turhaan oli rengas pinnistellyt ja yrittänyt estää puuta kasvamasta. Nyt se surkimus lojui katkenneena puun juurella. Puu oli onnellinen. Se sai nyt kasvaa vapaasti. Sen naapurissa oli kuitenkin paljon muita puita, joilla oli samanlainen kohtalo. Niiltä menisi vielä vuosia, ennen kuin ne kasvaisivat riittävän vahvoiksi katkaistakseen omat kahleensa.

Vakavasti puhuen, tuo puu sijaitsee Nokialla aivan asutusalueen kupeessa. Paikalla oli 70-luvulla valtava jäterengaskasa. Nykyään rengaskasa on poissa, ja pusikot ovat vallanneet alueen. Mutta ei tarvitse edes tarkkaan katsoa niin huomaa, että renkaita ja muuta rojua on maastossa vielä suuret määrät. Voi vain kuvitella, mitä maan alta löytyisi, jos vähän kaivaisi. Lisäksi on vielä tuoreemmat, viime vuosina ilmaantuneet jätteet. Ehkäpä alueen todellinen luonne selviää vasta, kun joku haluaa rakentaa paikalle asuintaloja.
En tiedä, onko tuo autonrengas oikeasti katkennut puun toimesta, mutta ainakin toivon näin olevan.