Pimeän sävyjä

Näin vuoden pimeimpään aikaan syysmasennus uhkaa valokuvaajan mieltä. Vettä sataa, ja varjot kaartuvat mustilla kujilla kulkijan niskaan. Valoa ei ole missään riittävästi kirkkaiden ja raikkaiden kuvien saamiseksi. Lisätään vielä hyytävä talventuoksuinen tuuli, niin kameran hipelöiminen sormet kohmeessa ei paljoa houkuttele! Vai ehkä sittenkin?
Nythän on paras aika etsiä kuviin tummia sävyjä. Pimeyttä ei näin marraskuun kynnyksellä tarvitse odotella kovin myöhään iltapäivään. Eli tukeva jalusta kainaloon ja kaupungille kävelemään.
Monet rakennukset ovat nykyään hienosti valaistuja. Ennestään tutusta ja paljonkin kuvatusta kohteesta voi tulla ihan uusia piirteitä esille hämärässä. Puistot ja katulyhdyt luovat jännittävän tunnelman, jonka tallentamisessa riittää haastetta. Sataman mustassa vedessä jäitä odottelevat valkoiset veneet luovat mielenkiintoisia jyrkkiä kontrasteja. Autojen valot piirtyvät helminauhana käytettäessä pitkiä valotusaikoja. Kun alkaa miettiä, niin kuvattavaa on todella paljon, taitaa vaan syksy ja pimeys loppua kesken!

Monesti pimeällä otetuissa kuvissa, joissa on paljon valonlähteitä, histogrammi kertoo totuuden: kuvia pitää säätä melko rajusti sävyjen löytymiseksi. Todellisuutta vastaavan valkotasapainon löytäminen muistin varassa, on mielestäni paljon vaikeampaa kuin päivänvalossa otetuissa kuvissa. Toisaalta paljonkin pielessä oleva valkotasapaino, saattaa toimia hienosti yökuvissa. Tummat kuvat kertovat myös paljon näytön säädöistä, että löytyykö niitä sävyjä vai näkyykö pelkkää mustaa?Itselläni yksi asia unohtuu lähes aina, kun kiinnitän kameran jalustaan. Unohdan nimittäin napsauttaa objektiivista kuvanvakaajan pois päältä. Sen kaiketi pitäisi tunnistaa olevansa jalustassa, mutta eipä tunnu toimivan kovinkaan hyvin. Yleensä parin kuvan jälkeen asia muistuu mieleen, mutta onpa käynyt niinkin, että kotona paljastuu kymmeniä ”tärähtäneitä” kuvia.