sunnuntai 26. lokakuuta 2008

LUONTO JA LUONTOKUVA, pohdintaa luontokuvan olemuksesta

Vuoden suurin ja lienee myös merkittävin valokuvatapahtuma on takanapäin, kerrotaan, että jopa pohjoismaiden suurin luontokuvatapahtuma ja samalla maailman merkittävin kansallinen luontokuvakilpailu, tapahtuma, jossa valitaan Vuoden Luontokuva.
Miksi se on niin merkityksellinen yllä olevan otsikon suhteen? Koska se luo kuvaa ja suuntaa luonnon olemukseen ja luontokuvaan yleensäkin sekä käsitteitä luonnosta ja luontokuvasta.

Tapahtumalla on huomattava vaikutus suomalaiseen luontokuvaukseen, eikä sen näkyvyyttä voi väheksyä julkisuuden piirissä, sen osoittaa jo laajalle virinnyt keskustelu tapahtuman tiimoilta. Arvostusta lisää myös arvovaltaisen tahon osallistuminen ja kiinnostus tapahtumaan.

Voittajat ovat selvinneet ja Vuoden Luontokuva on valittu. Tosin herää kysymys, onko se luontokuva vai jokin muu? Valittu kuva ei ilman selityksiä olisi ollut toimiva luontokuva, koska se, ainakin minusta, viittaa selkeästi yhteen suomalaisista vuodenajoista ja on kaikkinensa sijoitettu rakennettuun ympäristöön. Itse pidän kuvaa ehkä jonkinlaisena ympäristökuvana, jota voidaan pitää, kun oikein ajatusta venytetään, jonkinasteisena kannanottona ilmastonmuutokseen. Tosin kuva ei sitäkään kerro, jos kuvan tarkoitusta ei olisi kerrottu.
Miten tuomaristo on saanut siitä luontokuvan, en tiedä, ehkä heillä on erilaiset käsitykset luonnosta ja kielen ymmärtämisestä, kuin minulla.

Niin tai näin, aiemmin peräsin vähän saman tapaisen otsikon alla tässä samaisessa blogissa luontokuvan käsitteitä, millaisia muilla on. Nyt niitä tulikin roppakaupalla puolesta ja vastaan, jos niin voi sanoa, tosin aivan toiselta taholta, kuin tämän blogin kautta.
Lukemalla moninaisia blogeja ja lehtien keskustelupalstoja, olen saanut erinomaisen käsityksen luontokuvasta ja sen olemuksesta. Ja voin todeta, ei tarvitse vielä ripustaa kameraa naulaan.

Suomen suurin alan yhdistys otti kantaa Vuoden Luontokuvalla, mikä on luontokuva. Tämän perusteella luontokuva voi oikeastaan olla ihan mitä vaan, jos se edes ”haiskahtaakin” vähän luonnolle eli ko kuva voisi olla vaikkapa luonnonkukka maljakossa lipaston päällä. Onhan siinä jo monta elementtiä luonnosta, se kukka, vesi maljakossa, lasi, joka on tehty hiekasta, lipasto, joka on tehty puusta jne.
Mutta, mutta. .. kun tuo esittämäni luonnonkukkakuva ei kuitenkaan ole luontokuva, ei ainakaan minusta.
Mikä on kuvan sanoma, se pitäisi selvitä kuvaa katsomalla, ainakin pääpiirteittäin, ilman selityksiä. Kaikkien luontokuvaajien onneksi, suurin osa ihmisistä näyttää ymmärtävän mikä on ja millainen luontokuvan tulisi olla, myös sanan merkityksessä.
Keskustelua seuranneena, se voi olla jopa taidekuvasuuntainenkin, kunhan se on luonnosta lähtöisin.

1 kommentti:

Antti Kettunen kirjoitti...

Niin, onko luontokuva luonnossa otettu kuva, luonnosta kertova kuva tai muuten vain luonteva kuva?

Rajanveto luontokuvan ja muun valokuvan välillä on nykyisin vaikeaa jo siksikin, että välineet ja ohjelmistot mahdollistavat sellaisia aikaansaannoksia, joita ennen ei voinut tuottaa kertavedolla.