sunnuntai 30. elokuuta 2009

Promokuvausta dokumentaariseen tyyliin

Battery Sohjo. Kuva: Henrik KettunenKirjoitin toissapäivänä blogiin tulkintoja siitä kuinka tulla hyväksi kuvaajaksi, tai mikä on hyvä kuva. En laittanut kirjoitukseen kuvaa. Ajattelin että käsitellään asiaa ensiksi puhtaasti asiana, ja yleisemmin. Kuva on tai ainakin voi olla hyvin vahva elementti, toisinaan liiankin vahva. Se olisi ehkä saattanut viedä ajatukset tietyn rajallisempaa osa-alueeseen, varastaa huomiota itse asialta. Toisaalta kirjoitus ei ollut tehty niille, jotka vain katsovat kuvia.

Oheiset pari kuvaa sen sijaan on yhdenlaisia esimerkkejä minun mielestä ihan kelvoista dokumenttikuvista. Niiden funktio ei oikeastaan ole mikään muu kuin näyttää miltä Battery tuotteiden promootiot, tuotteet ja promoottorit näytti ko. tilaisuudessa. Joo. Voihan tällaisia kuvia ottaa pokkarilla ja suorasalamalla. Se on toinen vaihtoehto.
Battery Cranberry. Kuva:Henrik Kettunen
Toki nämäkin on otettu salamalla (yksi käsisalama kevyenä tukena). Siltä osin eivät ole puhtaita dokumenttikuvia. Osa vanhan polven lehtikuvaajistahan on sitä mieltä että nuoren lehtikuvaajasukupolven salamankäyttö on ronskia kuvamanipulointia. Riippuu vähän kuvasta. Valolla voi halutessaan tehdä aika paljon. Osin sillä vuodaan vaikuttaa kuvan tunnelmaan, muuttaa valon luonnetta. Monesti sen ensisijainen tarkoitus on turvata tai parantaa kuvan kelpoa teknistä laatua. Suurimmaksi osin ainakin omassa kuvaamisessa salama on korkeintaan täytteenä - ja kuva on vallitsevaa valoa pitkälti myötäilevä ellei kokonaan. Näissä kuvissa ainakin oma ajatus ja yritys oli salamalla vähän nostaa päätuote pikkusen paremmin esille.

Jos haluaisi priimaa laatua, niin tarttis olla jalustat ja kunnon studiovalot. Mutta silloinhan kuvausta ei voisi toteuttaa keskellä parasta lauantaiyön juhlintaa, eikä voisi kutsua dokumentaatioksi. Kuvasin nämä viime yönä klo 23.00-00.30, KY:ssä sekä Cuba Cafe:ssa, minimalistilla varusteilla helsinkiläisessä yöelämässä, ts. hulinan keskellä. Ja olosuhteiden pakosta minimmalistinen varustus tarkoitti tässä tapauksessa pientä olkalaukkua, jossa kamera, pari zoomia, yksi käsisalama plus jotain pikkusälää.

Mitäs mieltä olette? Onko promootion dokumenttikuviksi kelpoja?

1 kommentti:

Antti Kettunen kirjoitti...

Vaikken promokuvauksesta mitään tiedäkään, niin itse kuvista sanoisin: "Mikä ettei?" Siistiä jälkeä.