sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Hurahtanut liskoihin

Pari kuukautta sitten en olisi kyllä uskonut, että sanon näin, mutta liskot on mielenkiintoisia kuvauskohteita ja muutenkin hauskoja seurattavia. Varsinkin iguanan kanssa samaan sukuun kuuluvat anolis liskot. Niiden suuret silmät ja piiloleikki saa ne tuntumaan hyvin inhimillisiltä. Nämä pienehköt liskot ovat myös vähemmän arkoja kuin esimerkiksi racerunnerit eli (Cnemidophorus sexlineatus), jotka singahtavat pakoon ennen kuin ehdin edes parin metrin päähän.

Yleisin anolis lisko Carriacoulla on Karolinan anolea (anolis carolinensis) kutsutaan myös kameleontiksi vaikkei oikea sellainen olekaan. Syynä tähän on se, että tämä Karibialla yleinen lisko pystyy vaihtamaan väriään sulautuakseen paremmin ympäristöönsä. Syynä värin vaihtoon voi olla myös ilman lämpötila sekä eri tunnetilat. Voittoisa uroslisko loistaa kirkkaan vihreänä kun taas hävinnyt osapuoli muuttuu ruskeaksi. Pienemmät naarasliskot viihtyvät myös ihmisten lähettyvillä ja rakennuksissa. Isommat urosliskot löytyvät yleensä puiden oksiltä ja rungoilta tarkkailemassa menoa.

Karolinan anoliksen lisäksi Carriacoulla esiintyy myös Kuuban ruskea anolis (Anolis sagrei sagrei), joka myös pystyy vaihtamaan jonkin verran väriään ruskean eri sävyihin ja melkein mustaan, mutta ei kuitenkaan vihreään. Tällä liskolla on enemmän kuviointia kuin Karolinan anolella ruskeassa vaiheessa, joten näiden lajien erottamisen pitäisi olla kohtalaisen helppoa, mutta mutta anolis liskoja on satoja eri lajeja.

No, en ole ainoa liskoihin hurahtanut. Karibian anolis liskot ovat olleet myös suosittuja evoluution tutkimuskohteita. Eri saarten anolis liskot ovat kehittyneet eri suuntiin ja niitä on verrattu jopa Galapagoksen Darwinin sirkkuihin.


Lisää anolislisko-kuvia Cartinassa

Ei kommentteja: