lauantai 19. heinäkuuta 2008

Loittorenkailla lähelle

Pikkuisten kohteiden kuvaamista en ole pahemmin harjoitellut. Ei ole ollut siihen soveltuvia välineitä. Kerran olen ohimennen lainannut yhdeltä tutulta 50 millistä macroa. Toisen kerran sain 100 millisen toiselta kuvaajalta kokeiltavaksi. Kummastakin kerrasta on vuosia aikaa. Kiinnostus ötököiden ja muiden pikkuruisten kuvaamiseen on periaatteessa ollut jo pitkään taustalla jossain. Toisaalta en ole mikään hyönteisasiantuntijakaan.

Juhannuksen tienoilla otin uhkarohkean askeleen makrokuvaamisen suuntaan. Hommasin Canonin kummatkin loittorenkaat. Varsinaista makrolasia en ole vielä hankkinut. Nyt viikolla kokeilin noita ensimmäistä kertaa muutamien peruslasien kanssa. Ohessa 24-70 millisellä ja loittorenkaiden kanssa otettu koekuva. Reipas himmennys, ja lisävalolähteenä pikkusalama. Kohteina tuollaiset yleiset ja helpot aiheet.

6 kommenttia:

Pasi Nokelainen kirjoitti...

On myös itseä kiinnostava aihe, mutta kokeilut on jäänyt vähäiseksi. Lähinnä 300mm teleobjektiivilla on tullut kokeiltua. Nuo ötököiden kohtaamiset, kuten tuossa toisessa kuvassa, ovat aika jänniä seurattavia.

Anonyymi kirjoitti...

Mahdoitko Henrik maksaa hunajaa niistä Canonin loitoista ?

Ostettu jo, niin ei siinä mitään, mutta suosittelen ainakin tsekkaamaan Kenkon vastaavan sarjan ! Löytyy mm. tuolta ---> http://www.rajalacamera.fi/www/popupcard.php?id=1292

Henrik Kettunen kirjoitti...

Jeps. Kenkon sarja on kyllä varmaan ihan yhtä hyvä. Canon 12 II loitto olis maksanut rajalassa 88. Telefotossa tais olla 69 tms.. Olisko olleet yhteensä about 200. Eli saman minkä kenkon sarja Rajalassa. En tiedä tarviiko missä määrin 37 milliä enempää. Kriittisempää lienee itse makrolasi, joka maksaa aika paljon enemmän.

Tai siis enhän minä tiedä mikä on oikea tie lähikuvaukseen, kun olen vasta ottanut makroilun ensimmäiset hapuilevat askeleet.

Jussi Sihvo kirjoitti...

Loitossa kun ei ole optiikkaa vaan kunhan sähkö menee läpi niin toimii..
Siinämielessä canonin omissa loitoissa maksaa vain nimi.
Itse ostin kenkon sarjan tuolta:
http://www.maitolaituri.tv/product_info.php?cPath=2_68_83&products_id=375

Ei maksanu maltaita.
Macrolasi olisi mukava omistaa mutta kun tuota tilpehööriä kertyy muutenkin kameran ympärille..kumma juttu, se ei tunnu missään kun hommaa runkoja ja optiikkaa mutta jotain muuta yhtä kallista kun pitäisi ostaa niin.... :)

Henrik Kettunen kirjoitti...

Siinä on jo aika hyvä hintaero Rajalan 199:n ja maitolaiturin 119:sta välillä. Maitolaiturista minäkin olen pikkuhärpäkettä tilaillut. Loitot oli minulla osin sellainen heräteostos. Olen sitä pitkään suunnitellut. Olin telefotossa ensisijaisesti sitä kamerareppuostoksilla. Ja kun en tiennyt repuista mitään, ja kun kokojakin oli niin moneen lähtöön että siksi ostopäätöstä varten piti käydä kaupassa hypistelemässä ja kokeilemassa. Ja aina kun on kaupassa, niin on vaarana että matkaan tarttuu erilaista muutakin tuotetta. Myös tästä syystä nettifirmojen käyttö on ihan hyvä asia. Ei tule tilattua itselleen mitään sellaista mitä ei tarvitse. Ehkä.

Joskus olen toki kuullut jotain pohdintaa macrojen kanssa käytettävistä loitoista, että missä määrin ovat liitoksista väljiä ja mahdollisesti päästävät sisään pölyä joka joutuu lopulta kennolle. Kun aika paljon liikutaan likaisen maan tuntumassa. En tiedä onko tämä loitoissa mikään kysymys.

Anonyymi kirjoitti...

No sitä pölyä menee kennolle joka tapauksessa, että en näe siinä mitään ongelmaa... Ja kun on viitseliäs ja himpun rohkeakin, saa kennon puhtaaksi ihan itse eikä tarvii lähetellä JAS:siin tms...

Ai ne Canonin loitot oli kuitenkin noinkin edullisia ! Mitä niiden loittojen määrään tulee, niin eilen kuvailin sisiliskoja Canonin 100 millisellä makrolla + koko Kenkon loittopaketti perässä ja runkona oli 5D... Hyvin riitti ulottuvuus, mutta pienempi määrä loittomillejä ois ollut liian vähän.