Perinteitä kuvaamaan

Viikko sitten kuvasin hetken perinnemetsuria närelenkin teossa. Närelenkkiä käytettiin uitossa apuna tukkien yhteensitomiseen. Eräänlainen köyden korvike siis, oli kuulemma jopa sen aikaisia köysiä kestävämpi.

Tuosta kuvauksesta iski kipinä kuvata enemmänkin saman kaltaisia perinteisiä aiheita, jotka alkavat valitettavasti olla jo häviävää perinnettä. Tekijät tuppaavata olemaan jo melko iäkkäitä ja heidän taitonsa eivät aina välttämättä jatkukaan seuraavalle sukupolvelle.

Tämän kaltaisia aiheita olisi hyvä taltioida vielä, kun se on mahdollista. Tekijät ovat usein varsin mielenkiintoisia ja kuvauksellisiakin persoonia.

Pirun langaton nettiliittymä

Piti muuttaa toimisto, ja sen myötä järjestää uusi liittymä. Työhuoneeseen, tai oikeammin sen viereiseen rakennukseen oli jo liittymä. Elisan kaikkein hitain adsl. Ajattelin että sen upgradeaus olisi simppelein ratkaisu. Suosin simppeleitä ja varmoja ratkaisuja. Marssin siis Elisashoppiin.

Tuumittiin, että kun modeemin saisi kait sieltä saman tien, niin se olisi nopein ja varmin tie nopeaan 24 megaiseen liittymään. Liikkeessä minulle kuitenkin pakkomyytiin Saunalahden liittymä. Sanottiin että sama firma, sama modeemi, sama verkko - että se on vain tuotteistettu näin hyvin, ja siksi sitä suositellaan ohi varsinaisen Elisan oman 24 megasen liittymän. No mikäs siinä, jos kerta tuote on ihan sama, mutta reilu kymppiä halvemmalla kuukausiliittymällä. Ainoan eron piti olla se, että Saunalahden modeemi tulee postissa.

Ensiksi meni viikko hukkaan, kun modeemi oli myöhässä. Liittymä oli kuulemma jo avattu. Sitten kun se modeemi saapui, niin eipä ollut 24 meganen liittymä yhtään sen nopeampi kuin Elisan hitain. Eipä kuitenkaan ollut hitaampikaan. Soitto Saunalahdelle ei tietenkään auttanut, kun sanoivat ettei asia heille kuulu. Eipä ollut soitto Elisaankaan sen kummempi. Olihan kyse Saunalahden liittymästä. Ja taas astetta vihaisempi puhelu Saunlahteen. Hän valitti takaisin, että kun tätä mukamas hidasta liittymää ei voi heidän näkövinkkelistä todentaa, kun heidän systeemien mukaan tämä uusi Saunalahden liitymä ei ole edes ollut netissä kiinni. Just. Ihan niin kuin epäilinkin, että joku ristiinkytkentä tai vastaava. Vanha linja on jotenkin päällä. Kyllähän tämä mainitsi siitä että saattaa olla väärä profiili, siis sen hidas Elisan-liittymä päällä, kun pitäisi olla se 24 meganen. Taloon kun ei ole kuin yhtet puhelinpiuhat. Mihin ne sitten on kytkenee sen 24 megaisen linjan, jos ei tähän. Amatöörimäistä ainakin Elisan asennuksessa.

Sen selvittämiseksi piti tehdä vikailmoitus, jonka tutkimiseen piti mennä viikko tai jotain. Sanottiin että se vanha häiritsevä liittymä pitää kyllä sulkea ihan just heti, eikä yhtään myöhemmin. Sulkivat muutaman päivän kuluttua sen hitaan liittymän. Lähes viikon olimme ilman netti, kunnes sitten lopulta saivat avattua sen 24 megasen Saunalahden jutun. Ei mennyt kuin kaksi viikkoa siitä kun liittuymä ostettiin, ja olisi mukamas pitänyt olla käytössä.

Sitten alkoi seuraava projektin, nimeltä langaton liittymä työhuoneeseen asti.
Elisan modeemi, siis mikä tuli sen Saunalahden liittymän mukana yltään koko rakennukseen, ja puoliksi työhuoneen tilaan. Minun työpisteeseen asti netti toimi langattomasti vain hetkittäin 1-2 pykälällä. Langatonta verkkoa olisi pitänyt saada laajennettua ehkä noin 5 metriä, niin kaikki olisi ollut ok.

Seuraavaksi marssin Verkkokauppa.comin myymälään Ruoholahteen. Selitin kuvioni, ja kysyin että onko heillä jotain toimivaa ratkaisua asiaan. Myyjä vei minut hyllylle ja ojensi D-linkin access pointin, eli DAP 1353, tms. Myyjä sanoi ettei ole tämän voittanutta. Ainoa oikea - kuulemma. Jaa, oletko varma ettei ole parempaa, kysyin. Haluan sellaisen joka varmasti toimii. Muuta ei ole, jatkoi hän. Ei sitten auta muu kuin uskominen. Vaikka itsellä on jostain sellainen kutina, etten ainakaan itse ymmärtäisi tuollaisten asentamisista. Pitää luottaa niihin jotka tietää paremmin.

No ensiksi painin tuon kanssa puoli päivää. Tuenkin puhelimet kerkesivät mennä kiinni. Ei auttanut kun koittaa illan konffata itte sitä toimivaksi. Oikeammin vaimo sen kanssa väänsi. Ei kuitenkaan onnistunut. Seuraavana aamuna soitan D-linkin tukeen. Joo, ei kyllä toimi, sieltä sanottiin ulkomaalaisittain murtaen. Jos haluan toimimaan, niin minulla kuulemma pitäisi olla koneessani n-verkkokortti. Jaa. No kun on 5 konetta jotka tätä langatonta verkkoa olisi käyttämässä. En minä niihin kaikkiin viitsi asennuttaa. Miksi ihmeessä verkkokaupan myyjä ei sitten asiasta mainittun. Onko minua huiputettu? Ja ei kun takaisin Verkkokauppaan ihmettelemään. Pitkän odottelun jälkeen kun pääsen asiakaspalveluun, niin kaveri sanoo että d-linkin tuki puhuu pupppua. Kyllä tuon saa konffattua repeateriksi. Ja että jos d-linkin tuesta ei saa jeesiä, niin kannattaa soittaa verkkokaupan tukeen.

Seuraava päivä koitettiinn tehdä sitä repeateriksi, mutta huonolla menestyksellä. Ja koska se edellinen puhelu d-linkin tukeen, joka muuten taisi maksaa 4 euroa minuutilta, oli niin asenteellinen ja epärakentava, niin suoraan soitin verkkokauppa.comin tekniseen tukeen. Siellä vastaa nuori tyttö, joka epäilee, että mahtaako tuota saada paritettua Elisan langattoman yhteyden kanssa. Sitten hän katsoo d-linkin sivuille, ja toteaa ettei asennusohje-pdf aukea - ja jatkaa siihen ettei osaa auttaa minua. No tiesinhän toki itsekin jo parin päivän takaa ettei asennusohjetta ole d-linkin sivuilla, tai ettei pdf ainakaan aukea. Hän sanoi että jos toisin laitteen takaisin verkkokauppaan, ja hakisin sieltä jonkun yksinkertaisen puhtaan repeaterin, ja soittaa sitten jos sen asennuksessa on häikkää.

Ja takaisin verkkokauppaan selittämään tilanne. Sieltä asiakaspalvelun hemmo nappaa minun avuksi toisen kaverin joka sanoo olevansa heidän liikkeen ainoa oikea verkkoasiantuntija. Hän sanoi, että ongelma oli se, että kun ei heti alkuun ollut asioinut hänen kanssa, vaan kysynyt neuvoa vääriltä henkilöiltä. On kuulemma hyvin tyypillistä, että tällaisissa tapauksissa asiakkaalle annetaan laite joka ei ole oikea siihen langattoman netin laajentamiseen. Hän myös sanoi, ettei se Dappi, dap 1353 toimi lainkaan repeaterinä. Hän vei minut hyllylle ja osoitti 20 euron laatikkoa jonka pitäisi pelittää, ja olla helppo asentaa. Se aiemmin ostamani Dappihan oli senään maksanut 120 euroa. No ei kun netwjorkin kanssa kotiin.

Verkko piti asentaa netissä jonkun numerosarjakoodin takaa. Sivu ei kuitenkaan auennut, ja taas soitti tekniseen tukeen. Sieltä sanoivat suoraan että nyt minulle on kyllä annettu ihan väärä kapistus. Se on puhdas reititin. Sen saa toimimaan langattomasti, ja toki verkkoa laajennettua ketjuttamalla. Ongelma on se, että se toimii vain yhdessä muiden saman valmistajan tuotteilla, siis netwjorkin kapistuksilla.

Puhelimen tukihenkilö sanoi kysyvänsä josko kolleega tietää ratkaisun tähän ongelmaani. Ja sitten se löytyi. Antoivat tuotekoodin kapistukseen, joka selosteen mukaan olisi langattoman nettiverkon laajentaja. Just mitä haimme. Paitsi että tuotesivulla luki että toimitusaika on 2-3 viikkoa. Yllätys. Saman verran kun mitä ole olin netin toimimattmuudesta jo kärsinyt. Miksi minulle ei osattu heti ensimmäiseksi tarjota tätä? Miksi kaikki turha shoppailu-pompotus? Ensiksi Elisa, ja nytten Verkkokauppa.com. Eikö kumpikaan tunne palvelujaa ja tuotteita, ja tiedä mitä asiakkaille myyvät. Ainakaan tämä sotku ei minun silmissä antanut Verkkokaupan asiantuntemuksesta kovin hyvää kuvaa. Myös Elisan osaaminen on minun silmissä hyvin heikkoa. Lievästi sanottuna sapettaa. Saattaa mennä tovi ennen kuin seuraavan kerran olen omasta tahdosta kummassakaan liikkeessä ostoksilla.

Nyt tässä tuntuu siltä niin kuin kuvittelisivat ettei asiakkailla ole muuta tekemistä kuin ravata, säätää ja soitellu turhia puheluita toinen toistaan pahemmille pölkkypäille.

Suosin yksinkertaista aina silloin kun se on mahdollista. Työhuone on ollut netitön jo noin 3 viikkoa. Enkä missään nimessä halua odottaa toista 3 viikkoa, jos edes sekään pitäisi paikkansa. Ja mitä asennusongelmia siihenkin sitten vielä tulisi.

Niinpä päätin kaivaa vanhoista kätköistäni pidemmän ethernet-kaapelit. Tein itse langattoman nettiliittymän uuteen toimistooni. Kaapeliton se ei ole, kiitos Verkkokaupan ja Elisan pirullisen ansiokkaan pompottelevan asiakaspalvelun.

Hittituote : pesupähkinät

Intiassa ja Nepalissa pesupähkinöitä on käytetty iät ja ajat pesuaineena. Synteettisten pesuaineiden aikakautena tällaisen vanhat hyvät jutut jäivät taka-alalle.

Kyse on vaahteranomaisen puun kuivatuista hedelmistä. Kuivattuja hedelmiä käytetään pesuaineena pienessä pussukassa pyykin joukossa. Samoja pähkinöitä voi käyttää ainakin toisenkin kerran. Lopuksi ne voi kompostoida. Ympäristöystävällinen vaihtoehto, ja sopii myös herkkäihoisille.

Olin viikko sitten tekemässä kuvausta luontotaistuotekaupassa. Sattuivat silmään, vaikka pähkinät eivät olleet jutun pääaihe. Ajattelin, että saisinkin kuvatoimistoon kuvituskuvaksi. Kuvattu irtomyyntilaatikossa, suoraan hyllystä. Salamaa vain tungin sinne hyllyn taakse.

Yrittäjä kertoi niiden olevan heidän hittituote. Jos voittaa ennakkoluulot moisia kohtaan, niin saatat yllättyä.

Cartinan kuvapankissa: pesupähkinä

Kaksi tapaa kuvata

Kun digitaaliset järjestelmäkamerat halpenivat ja yleistyivät, filmin suosio kuvan tallennusalustana suorastaan romahti. DSLR-kamerat antoivat filmijärkkäreitä paremmat mahdollisuudet arvoida oikea valotus kuvaushetkellä ja muokata kuvia jälkeenpäin. Digijärkkäreiden ansiosta myös prosessi kuvaamisesta valmiisiin kuviin lyheni kestoltaan ja jopa kustannuksiltaan.

Näistä syistä monet luopuivat kokonaan filmille kuvaamisesta. Joihinkin kuvaustehtäviin filmi on silti vieläkin hyvä materiaali. Esimerkiksi pimeä- ja hämäräkuvausten pitkissä valotuksissa kenno pyrkii lämpenemään, mikä saa aikaan seepramaiset raidat tummiin taustoihin. Filmi ei tuota tällaista kuviota, vaikka sen rakeisuus saattaa tulla paremmin esiin yökuvissa kuin päiväkuvissa.

Tähtikuvaajat voivat tietysti huomauttaa tähän, että on olemassa puhaltimella jäähdytettyjä täyden kinokoon digikameroita, jotka voi kiinnittää sovittimella kaukoputkeen tai kameran objektiiviin. Mutta sellainen kalusto vaatii jo kuvaustilanteessa tuekseen tietokoneen virtalähteineen.

Filmille otettujen kuvien digitoiminen on puuha, joka vaatii hyvän skannerin, paljon aikaa ja erinomaiset hermot. Skannausta edeltävät työvaiheet ovat yhtä monet kuin skannauksen jälkeiset operaatiot. Siistiä jälkeä syntyy, kun malttaa kokeilla ja korjata.

Otin vertailun vuoksi maisemakuvan digikennolle ja heti perään toisen kuvan samasta kohteesta diafilmille. DSLR oli Pentax k10d, jossa oli objektiivina Tamron 2,8/90mm Macro. Filmikamera oli Zenza Bronica ETRSi varustettuna Macro-Zenzanon-E 4/100mm -objektiivilla. Skannasin valmiin dian Epsonin tasoskannerilla käyttäen resoluutiota 2400 dpi.

Vaikken sanoisi analogisella tekniikalla ottamaani kuvaa huonoksi, näen sen olemuksessa vanhanaikaisuutta verrattuna digitaaliseen kuvaan. Analogisesta kuvasta skannatun jäljenteen värit ovat himmeämmät kuin digikuvan, ja siinä on vähemmän yksityiskohtia kuin digikuvassa. Suurempi dpi olisi voinut lisätä jäljennöksen tarkkuutta.

Olen jo niin tottunut digikuvien hehkuviin väreihin, että pidän niitä realistisina. Tämä pitämys perustuu kuitenkin enemmän mielikuvaan kuin tarkkaan analyysiin. Sen vuoksi annan vielä arvon filmillekin ja kunnian niille, jotka viitsivät tehdä todellisia taidekuvia filmin avulla.

Promokuvausta dokumentaariseen tyyliin

Kirjoitin toissapäivänä blogiin tulkintoja siitä kuinka tulla hyväksi kuvaajaksi, tai mikä on hyvä kuva. En laittanut kirjoitukseen kuvaa. Ajattelin että käsitellään asiaa ensiksi puhtaasti asiana, ja yleisemmin. Kuva on tai ainakin voi olla hyvin vahva elementti, toisinaan liiankin vahva. Se olisi ehkä saattanut viedä ajatukset tietyn rajallisempaa osa-alueeseen, varastaa huomiota itse asialta. Toisaalta kirjoitus ei ollut tehty niille, jotka vain katsovat kuvia.

Oheiset pari kuvaa sen sijaan on yhdenlaisia esimerkkejä minun mielestä ihan kelvoista dokumenttikuvista. Niiden funktio ei oikeastaan ole mikään muu kuin näyttää miltä Battery tuotteiden promootiot, tuotteet ja promoottorit näytti ko. tilaisuudessa. Joo. Voihan tällaisia kuvia ottaa pokkarilla ja suorasalamalla. Se on toinen vaihtoehto.

Toki nämäkin on otettu salamalla (yksi käsisalama kevyenä tukena). Siltä osin eivät ole puhtaita dokumenttikuvia. Osa vanhan polven lehtikuvaajistahan on sitä mieltä että nuoren lehtikuvaajasukupolven salamankäyttö on ronskia kuvamanipulointia. Riippuu vähän kuvasta. Valolla voi halutessaan tehdä aika paljon. Osin sillä vuodaan vaikuttaa kuvan tunnelmaan, muuttaa valon luonnetta. Monesti sen ensisijainen tarkoitus on turvata tai parantaa kuvan kelpoa teknistä laatua. Suurimmaksi osin ainakin omassa kuvaamisessa salama on korkeintaan täytteenä - ja kuva on vallitsevaa valoa pitkälti myötäilevä ellei kokonaan. Näissä kuvissa ainakin oma ajatus ja yritys oli salamalla vähän nostaa päätuote pikkusen paremmin esille.

Jos haluaisi priimaa laatua, niin tarttis olla jalustat ja kunnon studiovalot. Mutta silloinhan kuvausta ei voisi toteuttaa keskellä parasta lauantaiyön juhlintaa, eikä voisi kutsua dokumentaatioksi. Kuvasin nämä viime yönä klo 23.00-00.30, KY:ssä sekä Cuba Cafe:ssa, minimalistilla varusteilla helsinkiläisessä yöelämässä, ts. hulinan keskellä. Ja olosuhteiden pakosta minimmalistinen varustus tarkoitti tässä tapauksessa pientä olkalaukkua, jossa kamera, pari zoomia, yksi käsisalama plus jotain pikkusälää.

Mitäs mieltä olette? Onko promootion dokumenttikuviksi kelpoja?

Kuinka hyväksi kuvaajaksi? Kuinka otetaan hyvä kuva?

Tämä on sitten vain yksi tulkinta ja näkökulma asiaan. Yksi tulee hyväksi kuvaajaksi yhdellä tavalla ja toinen toisella. Ja mikä nyt sitten on hyvää kuvaamista, tai hyvä kuva? Osin hyviä kuvia syntyy vahinkolaukauksina. Yksi kuvaa räiskimällä tuhat ruutua ja valitsee sieltä yhden kelvon kuvan. Toinen kuvaa 20 ruutua, joista valtaosa on priimoja, ja loputkin ihan perushyviä.

Jotkut kuvaajat erikoistuu äärimmäisen kapean aihealueen kuvaamiseen, ja kuvaa sitäkin vain yhdellä tyylillä. Toinen kuvaaja taas saattaa onnistua kohtuu varmasti aiheen kuin aiheen parissa, ilman sen kummempaa erikoistumista. Joskus kuvauksen onnistuminen ovat pitkälti kiinni hyvistä puitteista, missä huonommankin kuvaajan voi olla vaikea epäonnistua. Taitava kuvaaja napsii kelpoja kuvia kaikkein vaikeimmissa tilanteissa.

Toisinaan kuvaaja itse ei pidä kuvaa kummoisena, mutta muut näkevät siinä jotain symboolista, mitä ei ollut tarkoitettu kuvaan. Toiset osaa ujuttaa symboliikkaa kuvaan kuin kuvaan. Kuvassa voi siis olla hyviä sisällöllisia ominaisuuksia vahingossakin, tai tarkoituksella. Katsoja ei välttämättä tiedä muuta kuin miltä kuva näyttää.

Kuvaa voi tulkita monin eri tavoin. Taidekuvat ja niiden tulkinta on siis oma juttunsa. Hyvän kuvituskuvan osalta kuvan hyvyys taas punnitaan usein kontekstin kautta. Irrallisena ja itsenäisenä kuvana kuvituskuvan ei välttämättä tarvitse olla mikään kummoinen. Kuva kuvituskuva pääseekin oikeastaan oikeuksiin vasta kun se sijoittuu johonkin tiettyy asiakokonaisuuteen, jossa muuten olisi häiritsevä kolo.

Mistä sitten tunnistaa hyvän kuvituskuvan? Normaalisti hyvässä kuvituskuvassa on rajausvaraa, sisältö suhteellisen hillitty, pelkistetty, selkeä ja vain sopivasti erilainen - säädöiltään suhteellisen naturelli sekä tekniseltä laadultaan moitteeton. Kuvituskuviakin on moniin eri tarpeisiin. Ei siis ole vain yhtä oikeata tapaa arvioida kuvituskuvan hyvyyttä.

Yksi keskeisin hyvän kuvituskuvan kriteeri on hyvän tekninen laatu. Sitä pidetään pikemminkin itsestäänselvyytenä. Yksi teknisesti hyvän kuvan olennainen elementti on myös hyvä valo, valaistus ja oikea valotus. Teknisellä laadulla tarkoitetaan myös, että kuva ei kohise, sen on terävät, eli on kuvattu hyvin piirtävällä objektiivilla (tarkoituksenmukaisesti himmentäen). Monesti teknisesti hyvän kuvan ottaminen tarkoittaa pitkää valotusaikaa ja jalustan käyttöä. Kuvaa on voitu valaista myös salamalla, tai kuva on otettu valovoimaisella kiinteällä lasilla. Hyvissä valoissa kuva on voitu ottaa varsin tavanomaisellakin setillä, tai ääritapauksessa pokkarilla. Olennaista on siis tunte oman kameran rajoitteet ja mahdollisuudet.

Hyvän kuvaamisen lisäksi on olennaista, että kuvassa on sävyt ja säädöt kohdallaan. Normaalisti tämä tarkoittaa tiettyä peruskäsittelyä. Suoraan kamerasta tuleva kuva tarvitsee aina tietyn peruskäsittelyn, vähintään sävyjen korjailuja. Dynamiikka on digikameroissa yleensä vähän rajoittunut. Jos valotetaan huippuvalot kohdalleen, niin keskisävyt jää helposti tummiksi, puhumattakaan tummasta päästä. Jos taas valottaa keskisävyjen mukaan, niin huippuvalo uhkaa palaa puhki. Silmään miellyttävässä kuvassa kuvan tumma pää ei saisi olla tukossa, siis umpimustaa, eikä huippuvalo saisi olla puhki, ihan vitivalkoista. Luonnollinen sävyjen liukuma kautta skaalan on suotavaa.

Hyvä kuva on siis monen tekijän summa. Sopiva yhdistelmä tekniikkaa, tilannetajua, oikeaan aikaan oikeassa paikassa olemista, asioiden visualisointia ja kuvankäsittelyä. Myynnin kannalta olennaista on kuitenkin kuvan sisältö.

Kuvatoimistossa moniet kuvaajat eivät suinkaan ole valmiita mestarikuvaajia. Monet ovat sanoneet että myyntiin laittaminen on kannustavaa, koska silloin kuvaamisessa on jokin tarkoitus, sisältöä. Ja kun kuvaamisessa on määränpää, niin se kannnustaa samalla paremmin myös oppimiseen ja kehittymiseen - kun kuvataan muusta syystä kuin vain hyvin vuoksi. Parasta on kun hyöty ja hupi yhdistyy.

Itse olen ainakin ymmärtänyt että monilla kuvaajilla on kova tarve ja toive oppia paremmiksi kuvaajiksi. Ainakin itse olemme nähneet monissa kuvaajissa hyvin lyhyessä ajassa huomattavaa parantumista. Tätä haluamme osaltamme tukea. Cartinassa tätä asiaa käsitellään erillisellä vain kuvaajillemme tarkoitetulla salasanasuojatulla sivustolla. http://cartina.kuvat.fi/kuvat/

Lapin reissulta

Jälleen yksi Lapin reissu takana. Luonnon rauhasta nauttiminen kalastuksen ja valokuvauksen kanssa tuntui loppuvan jälleen kesken, vaikka aikaa oli reilusti.



Purokuvia täytyy mennä vielä uudelleen ottamaan, nyt jo lähellä sitä mitä olen haaveillut kuvaustulosten olevan. Kirkas päivänvalo luo omat haasteensa pitempiin valotusaikoihin, auriko kun ei laske juuri lainkaan.





Muutama uusi tunturikasvi löytyi tunturilta, tässä tutut vilukko ja hilla.



Poroja näkyi harvinaisen paljon tunturilla, mutta onnistuneita kuvia ei montakaan. Lieneekö oma kriittisyys omia kuvia kohtaan merkki kuvauksessa kehittymisestä vai mistä, kun ennen pokkarilla otetuista alle sadan filmikuvan setistä oli paljon tyytyväisempi kuin nyt satojen kuvien satsita. Kieltämättä nyt jälkikäteen niitä pokkarikuvia ei paljon kärsi teknisessä mielessä katsella, tunnelma ja hyvät muistikuvat niissä kyllä välittyy hyvin.





Tarkan repun punnitsemisen jälkeen, mukaan pitemmälle reissulle rinkkaan tuli laitettua vain pari linssiä. Painavat kameravehkeet kaiken muun välttämättömyyden lisäksi, eivät paina juuri mitään, ainakaan jälkikäteen hyvien muistojen rinnalla.

Osa aiemmista Lapin reissukuvistani löytyy nettisivuiltani.