Näytetään tekstit, joissa on tunniste meritaimen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meritaimen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Onko Itämeren dioksiinilohen syöminen fiksua?

Kuvan lohet ovat norjalaista lohta. Kuva: Henrik Kettunen
Luin tänään (19.1.2011) Helsingin Sanomista mielipidekirjoituksen Itämeren lohesta. Lastenlääkäri Pekka Jurvelin sekä kalataloussuunnittelija Pirkko-Liisa Luhta ovat huolissaan siitä miten Suomi jatkuvasti kiemurtelee itsensä irti EU:n politiikasta. Se, että Itämeren petokaloissa on korkeammat myrkkypitoisuudet johtuu luonnollisesti siitä, ettei Itämeri ole pedoille kovin puhdas eliympäristö. Onhan merikotkillakin aiemmin ollut suuri vaikeuksia lisääntymisen suhteen. EU on asettanut tietyt raja-arvot mitä enemmän dioksiinia ei ihmiselle tarkoitetussa ravinnossa saisi olla. Muuten tulee ongelmia. Ja Itämerestä pyydetyn lohen sekä taimenen dioksiinipitoisuudet ylittävät reilusti em. turva-arvot.

Luhta ja Jurvelin pitävät kirjoituksessaan hyvin outona Suomen pyrkimystä jatkaa dioksiinipitoisen kalan kaupallista pyyntiä. Suomi on jo kaksi kertaa hakenut EU:lta poikkeuslupaa Itämeren dioksiinilohen kaupalliseen pyyntiin, ja saanut. Viimeisin poikkeuslupa dioksiinilohien pyytämiseen on umpeutumassa. Suomi hakeekin parasta aikaa poikkeuslupaa kolmatta kertaa.

Viimeiset vapaat lohi- sekä taimenjoet kärsivät muutenkin emokalojen vähyydestä. Meritaimen luokitettiin uusimmassa uhanalaisuusluokituksessa äärimmäisen uhanalaiseksi. Olisiko dioksiinilohet ja -taimenet ehkä sittenkin parempi päästää jokiin kutemaan? Uhanalaisten kalakantojen perikattoon pyytäminen ja myrkkykalojen pakkosyöttäminen kuluttajille kuulostaa ainakin minun korvaan hyvin käsittämättömältä. Jos tekee ihan pakko mieli punalihaista kalaa, niin itse ostan viljeltyä kalaa, kirjolohta tai norjalaista lohta. Itämeren alueelta em. lohikalojen en pyydä. Jos itselläni on aikaa pyytämiseen, niin sitten otan ongen käteen tai muilla pyyntivälineillä pyydän itselleni jotain paljon terveellisempää ja runsaslukuisempaa eväkästä lähiruokaa.

Kaloihin liittyen kannattaa myös tutustua WWF:n kalaoppaaseen.

Kuvapankkimme visuaalinen tarjonta aiheilla, särki, ahven, lohi sekä kalastus.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Espoonjoen erittäin uhanalainen taimenkanta elpymään päin

Espoolainen taimen. Trout parr. Kuva: Reijo Juurinen
Minulla on takana melkein 10 vuoden kuiva kausi, etten olen lainkaan kalastanut perholla. En nytkään ihan omatoimisesti ryhtynyt tuumasta toimeen, mutta kun samassa talossa asuu eräs nuori 13 vuotias ja innokas perhokalastajan alku, jolla on vailla kyytiä minkäänlaisille perhokalastuspaikoille. Käytiin ihan tutustumisen näkövinkkelistä Espoonjoen Glimsin haarassa.

Alue ei ole ainakaan minun tietääkseni luokiteltu lohi- ja siikapitoiseksi, koska taimen ei tiedettävästi lisäänny siellä. Muussa tapauksessa se olisi luokiteltu lohi- ja siikapitoiseksi vestistöksi, rannat laputettu, eikä siellä saisi edes mato-onkia, saati millään muullakaan välineellä pyytää. Normaalisti siellä siis on mahdollista saada ahventa, salakkaa, särkeä ja lahnaa. Yksittäiset isommat taimenet on mahdollisia, jos ovat sattuneet vaeltamaan tähän loppukesän reilusti kuivempaan Glimsjoen haaraan. Aluehan on ainakin aikaisemmin kärsinyt pahasti kuivuudesta. Mansikkaviljelyssä oli joku vuosi takaperin siirrytty uudenlaiseen kastelujärjestelmään, jossa vedenkulutus ei ole ihan niin suurta kuin aiemmin. Olisikohan mansikkapinta-alakin hieman vähentynyt. Glimsinjoen valuma-alue on hyvin pintavesi-voittoista ja senkin takia on kärsii herkästi kuivuudesta.

Vähän ennen kuin tultiin joelle sanoinkin Kasperille, että jos on oikein hyvä säkä käynyt, niin nytten teoriassa pitäisi olla mahdollista että taimen on alkanut lisääntymään tässäkin haarassa. Vesistön muissa osissa esiintyvä taimenkantahan on hiljattain geneettisissä tutkimuksissa todettu perinnöllisesti alkuperäiseksi, ja siten on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Tällaisia taimekantoja on Suomessa jäljellä enää noin tusina. Kyse on siis hyvin suuresta harvinaisuudesta ja arvokkaasta taimenkannasta.

Ihan ekoilla heitoilla perhoa tavoitteli yksi kala, joka tuntui selkeästi ahventa agressiivisemmalta. Vähän myöhemmin sain reilun 100 grammaisen ahvenen. Pian sen jälkeen perhooni tarttui sellainen 17 senttinen villi luonnontaimen. Olin suuresti yllättynyt. Sellaisen tunnin kalastamisen aikana minulla oli perhossa kiinni vielä ainakin yksi sellainen tärppi joka on voinut olla taimenen. Lisäksi joesta löytyi selkeästi kaksi sellaista hyvin puhtaan oloista hyvälaatuista kutusoraikkoa. Sellaisia siellä ei ole aiemmin ollut. Ainakin minun silmiin joen luonnontila on selkeästi muuttunut taimenelle reilusti aiempaa paremmaksi. Kunhan ei kuivaisi liikaa. Varmaan käyn tuolla tänän kesänä useamman kerran ottamassa asiasta tarkemmin selvää.

Aikoinaan kun edellisessä elämässäni olin noita taimenen elvyttämisprojekteissa mukana, Taimeninstituutti ry:n juttuja vetämässä, niin sähkökoekalastettiin tätä Glimsinjoen haaraa useamman kerran tutkimustarkoituksessa. Koskaan ei olla saatu ko. haarasta varmuudella peräisin olevia luonnonpoikasia. Tehtiinhän me siellä kutusoraistuksia vuonna 1995. Sattaapi meidänkin tekemisillä on pienenpieni positiivinen vaikutus siihen, jos tilanne onkin nytten paranemaa päin. Tämä kyseinen taimenhavainto olis siis yksi erittäin positiivinen merkki paremmasta.

Vaikka Glimsinjoella saa vissiin teknisesti kalastaa viehekortilla ja onkia vaikkapa madolla, niin vesistön taimenkanta on hyvin ainutlaatuinen ja erittäin uhanalaiseksi luokiteltu. Jos taimen lisääntyy joessa, niin kaiken järjen mukaan ko. joki pitäisi luokitella lohi- ja siikapitoiseksi, jolloin mato-onginta ja viehekorttikalastus loppuisi. Toisaalta ei halunut TE-keskus aikoinaan luokitella Monikonpuroakaan lohi- ja siikapitoiseksi, vaikka sieltä ennen sitä erästä luvatonta ojitusta ja luvallista laajempaa mylläystä saatii hyvinkin runsaasti luonnonpoikasia. Kalaviranomainen on vissiin enempi kiinnostunut perinteisen kevätsärjen mato-onkikulttuurin turvaamisesta - tai jotain.

Niin kauan kun siellä vielä saa kalastaa, ja joku sattumakalastaja sinne eksyy, niin on äärimmäisen suositeltavaa laskea kaikki taimenet takaisin. Joki on puromainen ja hyvin puskainen, eli niukan veden aikaan hyvin vaikeasti kalastettavissa. Meritaimenen lakisäteinen alamitta on 50 senttiä. Kaikki alle 50 sentin mittaiset taimenet on siis Espoonjoella joka tapauksessa viipymättä laskettava takaisin.

ps. Tällä kertaa minulla ei ollut kameraa mukana. Sitä virhettä en tee toiste.

--

täydennys: pikaisella googlaamisella löysinkin tiedot siitä että parin vuoden takaisissa sähkökalastuksissa olisi ko haarasta saatu jo jonkin verran luonnonkudusta peräisin olevia taimenenpoikasia.