Joskus se vaan on niin helppoa!

Usein luontokuvauksessa tulee rämmittyä pitkin ja poikin hankalasti kuljettavaa maastoa. Hiljaakin pitäisi olla, jos jotain haluaa nähdä ja saada kuvattua.

Tämän päiväisellä kuvausretkellä oli asiat toisin.

Ajoin autolla pientä hiekkatietä, kun huomasin pellolla ruokailevan ja lepäilevän joutsenpariskunnan. Pysäytin auton lintujen kohdalle, ja ne katselivat hetken, että onko tässä jotakin vaaraa ja jatkoivat sitten touhujaan. Avasin ikkunaa sen verran, että sain kameran hyvin tuettua ja aloin kuvailemaan. Autohan on siitä hyvä kuvauspaikka, että eläimet harvoin säikkyvät sitä. Eivätkä pienet sadekuurot, kuten tänään, haittaa.

Joutsenet näyttivät pitävän voikukista. Ne nappasivat voikukan varresta kiinni ja kukinto saattoi jäädä pitkäksikin aikaa roikkumaan suupielestä kunnes viimein ne mutustivat senkin.

Aikani kuvailtua lähdin jatkamaan matkaa ja ajattelin, että tämähän kävi helposti, mutta vieläkin helpompaa oli luvassa...

Kotimatkalla poikkesin vanhemmillani, joiden pihassa kirjosieppopariskunta rakentaa ahkerasti pesää pönttöön. Asetin kameran jalustalla nurmikolle ja kiinnitin radio-ohjattavan kaukolaukaisimen paikoilleen. Siinä sitten istuskelin pehmustetulla puutarhatuolilla. Ja aina kun linnut kävivät pöntöllä, painoin laukaisinta, ja kamera raksutti sarjan kuvia.

Cartinan joutsenkuvatarjontaa löytyy täältä 

Cartinan kirjosieppotarjonta löytyy täältä

Joutsenten kesä, osa 2

…25.5. saavuin järvelle ja innostukseni oli melkoinen, kun havaitsin pesässä pieniä palleroita! Yritin laskea poikasten määrää, mutta se oli mahdotonta. Ne kun kurkkivat yksi tai kaksi kerrallaan emonsa suojista. Isäjoutsen oli muuttunut ärhäkkäämmäksi, se hätisti pikaisesti kaikki liian lähelle tulleet naapurit. Aurinko lämmitti ja kuhina pesässä lisääntyi. Poikaset tutustuivat ympäristöönsä ja kiipeilivät toistensa päällä. Jonkun aikaa tilannetta seurailtuani, emojoutsen nousi pystyyn ja laskeutui pesästä veteen. Laskin pesästä emonsa perään kurkottavia päitä kameran etsimen läpi. Niitä oli viisi. Vai oliko?
Mitä ihmettä, nyt niitä oli vain neljä.
Missä oli yksi?
Katsoin juuri ottamiani kuvia, ja kyllä niitä oli äsken vielä viisi. Oliko yksi pudonnut pesästä?
Voi surkeuksien surkeus!
Vanhemmat olivat aivan pesän lähellä, ja aprikoin, että auttaisivatko ne pudonnutta poikasta. Pian emo palasi pesälle. Se noteerasi pudonneen poikasen, mutta ei auttanut sitä vaan nousi takaisin pesään. Lähistöllä majaileva kalalokki huomasi pudonneen poikasen ja alkoi kaarrella odottaen tilaisuutta napatakseen sen.
Huomasin liikettä pesän juurella, ja siellähän se pudonnut untuvikko pinnisteli ylös kohti pesää! Hitaasti mutta varmasti se eteni ja pääsi viimein turvaan.
Olipas siinä jännitystä ja tapahtumia yhdelle päivälle!

Seuraavan kerran näin poikaset pari viikkoa myöhemmin, kun ne uiskentelivat emonsa suojissa. Siitä kului taas 10 päivää seuraavaan kohtaamiseen. Poikaset olivat kasvaneet, mutta yksi puuttui joukosta, niitä oli enää neljä. Mitä lie tapahtunut?
Lomamatkan takia en päässyt katsomaan joutsenperhettä vähään aikaan, ja olikin jo heinäkuun loppu nähdessäni ne jälleen. Tällä kertaa enää kolme poikasta oli muonavahvuudessa. Poikaset näyttivät jo aivan joutsenilta, koko vain oli pienempi ja väri harmaa. Ahnaasti ne nyppivät vesikasveja yrittäen kasvaa mahdollisimman nopeasti.
Syyskuun alkupäivinä seurasin poikasten touhuja. Kaksi niistä uiskenteli emon lähettyvillä, mutta yksi oli noussut suolle, ja isälintu piti sitä silmällä. Emojoutsen kahden poikasen kanssa lipui kauemmas, ja isälintu yritti komentaa tätä yhtä poikasta jo lähtemään. Ilman suurempaa kiirettä poikanen palasi veteen. Olisikohan poikasen omapäisyydellä ollut tekemistä sen kanssa, että viikkoa myöhemmin poikasia oli vain kaksi jäljellä. En tosin tunnistanut poikasia, että oliko kadonnut juuri tämä tietty yksilö, mutta luulen näin olleen. Joutsenet nousivat toisinaan maalle etsimään ruokaa, ja muutaman kerran olin niitä tosi lähellä. Poikaset tuntuivat olevan rohkeampia kuin aikuiset, ja ne tulivat usein suokaistaleita pitkin aivan metsän reunaan. Kiven tai puun takaa saattoi tällöin saada jokusen kuvan, mutta useimmiten täytyi vain olla paikoilleen jähmettyneenä, jottei paljastuisi.
Tiesin joutsenten oppivan melko myöhään lentämään, mutta ajankohdasta en ollut varma. Syyskuun lopulla näin ensimmäisen kerran poikasten levittelevän ja voimistavan siipiään. Siitä ei kulunutkaan montaa päivää, kunnes 28.9. kärsivällisyyteni palkittiin, ja näin ensimmäiset lentoharjoitukset. Lähtörutiinit olivat tutut: koko perhe töräytteli pieniä merkkiääniä ja liikehti hieman levottomasti. Sopivan paikan löydyttyä vesi roiskui, kun neljä isoa lintua kiihdytti täyteen vauhtiin. Oli siinä taas itsellä tekemistä, kun pitkään odottamani hetki toteutui, ja yritin samalla ihailla näkymää sekä kuvata.
Harvoin tulee kameran puskurimuisti täyteen kuvatessa, joten hetken sekin aiheutti hämminkiä, että mitäs nyt tapahtui kun ei enää suljin räpsy?
Lento oli ihan mallikelpoinen, järvenpituinen, ja laskukin onnistui, joten eiköhän se siitä!
Jännityksellä jään odottamaan kevättä. Saapuuko joutsenpariskunta turvallisesti kotijärvelleen? Ovatko vanhat poikaset mukana matkassa, kuten edelliset olivat viime keväänä? Syksyn pimeydessä keväinen auringonvalo tuntuu vielä kaukaiselta haaveelta, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin kyllä se sieltä taas tulee!


Tutustu Cartinan joutsenkuviin!

Joutsenten kesä, osa 1

Aika suuri osa luontokuvistani on lintukuvia. Linnut ovat siitä hyviä kuvattavia, että niitä yleensä löytyy vähän joka puolelta ja kaikkina vuodenaikoina. Loistavia lintukuvia maailmasta löytyy paljon, joten haastetta uusien näkökulmien löytämisessä riittää. En silti ole mikään varsinainen lintuharrastaja, vaikka niitä kuvailenkin. Tunnen aika huonosti linnut ulkonäöltä ja vielä huonommin äänen perusteella, jotakin on sentään jäänyt lintukirjoista mieleenkin. Tänä kesänä oli työn alla kuvausprojekti, joka sai kipinänsä viime syksynä ja todennäköisesti loppuu vasta ensi keväänä.
Noin vuosi sitten sain muutaman, omasta mielestäni onnistuneen, lentokuvan joutsenpariskunnasta, joka asustaa tutulla järvellä. Siitä innostuneena päätin yrittää seurata joutsenten touhuja tänä kesänä. Huhtikuussa ne sitten saapuivatkin kotijärvelleen kahden viimevuotisen poikasensa kanssa. Melkoista mekastusta oli niiden kuhertelu ja reviirin puolustaminen, kun muita joutsenia lensi järven ylitse. Pian ohueksi kuroutunut jääpeite suli pois ja pariskunta aloitti pesän kunnostuksen. Vanhat poikaset seurailivat vanhempien touhuja ja katosivat sitten jossakin vaiheessa järveltä kohti omia seikkailujaan.

Joutsenten pesä sijaitsee pienessä saarekkeessa suokaistaleen ympäröimänä, joten se on satunnaisilta ohikulkijoilta suojassa. Oma tarkkailupaikkani oli pienen kuusikon keskellä toisella rannalla, ja sinne pääsi hyvin kulkemaan häiritsemättä joutsenia. Huhtikuun lopulla naarasjoutsen aloitti tiiviin hautomisen. Koiras uiskenteli ympäri järveä ja kulutti aikaansa lähinnä syöden. Muutaman kerran satuin näkemään kun vieras joutsen lensi lähistöllä ja aiheutti hälytyksen: joutsenpariskunta ryntäsi keskelle järveä aloittaen äänekkään tanssinsa. Kun tilanne rauhoittui, emolintu palasi pikaisesti pesälle. Silloin tällöin se jätti pesän hetkeksi ja kävi ruokailemassa lähistöllä. Saattoipa se joskus tehdä pienen lentomatkankin, hautominen on puuduttavaa ja kärsivällisyyttä vaativaa hommaa. Kun emolintu oli poissa, koiras pysytteli tiiviisti pesän vierellä vartiossa.

Merkitsin poikasten arvioidun kuoriutumisen almanakkaan, ja kävin aina välillä katsomassa, miten hautominen sujuu. Eräänä aamuna saapuessani järvelle kuulin joutsenten mekastusta. Kiiruhdin tarkkailupaikalleni huomatakseni, ettei kumpaakaan joutsenta näkynyt missään. Järvi on melko repaleinen ja lisäksi aamusumu esti näkyvyyden, mutta joutsenten ääni kuului kaukaa järven toisesta päästä. Hetken päästä molemmat joutsenet lensivät paikalle ja laskeutuivat kauniisti pesälle. Pariskunta suoritti tavanomaisen laskeutumisen jälkeisen toitottelun, jonka jälkeen emo jatkoi hautomista ja koiras uiskenteli pois. Hämmästelin, että miten ne olivat jättäneet pesän vartioimatta? Aamu jatkui rauhallisissa hautomisen merkeissä ja jäin jännityksellä odottamaan poikasten kuoriutumista. Tiesin, että perhe jättää pesän pian poikasten kuoriutumisen jälkeen. Toivoin vain näkeväni poikaset ennen tätä…


Tutustu Cartinan joutsenkuviin!

Muistoja keväältä

Joskus kuvausretkillä kokee erityisen sykähdyttäviä hetkiä kun odottamatta luontokappaleet tulevat kovin lähelle. Tilanteet tulevat yllättäen ja ovat nopeasti ohi. Itselle on monesti käynyt niin, että juuri kun on lähdössä kotia kohden niin silloin tapahtuu mieleenpainuvimmat kokemukset. Usein jälkeenpäin ”harmittelee”, ettei itsellä kameran käsittely tule aivan selkärangasta.

Monet asiat selviävät vasta myöhemmin kuvia tutkiessa. Huomaa häiritsevän risun kuvassa tai että hieman erilaisella sommittelulla kuva olisi paljon mukavampi katsella. Mikä on se viimeinen sentti jonka pusikosta uskaltaa kurottaa ilman että tulee häirinneeksi ja hätyyttäneeksi kuvauskohdetta?

Lisäksi on kameran säätäminen, syväterävyyttä on liikaa tai liian vähän ja tarkennuskin voisi olla osunut hieman eri kohtaan. Vanhan sanalaskun mukaanhan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eli onhan niitä säädettäviä asioita valokuvassa melkoisesti. No monesti mieleen tallentunut kuva tapahtumasta lämmittää yhtä paljon kuin kovalevyltäkin löytyvä. Niin tai näin, tässä on pari kokemusta keväältä kuvien kera.

Huhtikuun lopulla, aamuyöstä olin taas hiipinyt tutulle järvelle katselemaan kevään etenemistä. Pari tuntia oli vierähtänyt istuessani pienessä kuusikossa, josta aukeni esteetön näkymä lyhyen suokaistaleen yli järvelle. Vilske oli ollut aikamoista ja jatkuvasti jotakin tapahtui. Laulujoutsenpariskunta kuherteli vanhan pesänsä lähettyvillä, tukkasotkat, tavit ja telkät uivat välillä melko läheltä ja aprikoin, että mahtoivatko huomata minua ollenkaan? Aamun kylmyys kuitenkin teki tehtävänsä, ja paikoillaan istumisesta jäykistyneet jalat houkuttelivat lähtemään liikkeelle. Pakkasin termospullon ja muut tarpeet reppuun ja olin juuri nousemassa kun huomasin kuikkapariskunnan uineen aivan lähelleni suokaistaleen reunaan. Ne ääntelivät oudonkuuloisesti ja jähmetyin paikalleni odottamaan, mitä tapahtuisi? Linnut nousivat vedestä mättäälle ja alkoivat paritella edessäni. Nopeasti homma oli ohitse ja pariskunta palasi veteen. Koiras vielä levitteli siipiään ja hitaasti uiden ne jatkoivat matkaansa.

Myöhemmin keväällä, aamuisen kuvausretken jälkeen ajellessani kotia kohden päätin vielä pysähtyä samaisen järven rantaan katsastamaan, näkyisikö mitään mielenkiintoista. Kävelin pitkin metsätietä kohti rantaa kun kuulin joutsenen varovaisen äänen ja tajusin, että olin paljastunut. Nouseva aurinko ei ollut vielä ehtinyt pirstoa sinä aamuna leijunutta melkoista sumuvaippaa, ja vasta rantaan saavuttuani näinkin tutun joutsenperheen. Joutsenemo ui viiden poikasensa kanssa rauhallisesti kohti läheistä saarta. Poikaset olivat alle kaksi viikkoa vanhoja. Aikani katselin kaunista näkymää, ja kun linnut olivat kadonneet saaren taakse, lähdin kävelemään autolle.

Muutaman askeleen ehdin jo ottaa kunnes kuulin lentävän laulujoutsenen tööttäilyä. Arvelin, että olisiko äskeisen perheen isälintu palailemassa aamulennolta? Kiiruhdin nopeasti takaisin rantaan ja kohdistin kamerani sopivaksi arvelemaani suuntaan.

Pian sumun keskeltä yksinäinen joutsen laskeutuikin järvelle. Hitaasti se alkoi uimaan suoraan minua kohden. Se oli joutsenperheen isä. Lintu käänteli kaulaansa ja katseli, mihin sen puoliso ja poikaset olivat menneet? Olin rannassa kyykyssä vailla minkäänlaista näkösuojaa, ja joutsen tuli hiljalleen kohti. Se oli viimein niin lähellä ettei sopinut kamerani etsimen ruutuun. Pidin pääni kameran takana ”piilossa” ja ihmettelin, eikö lintu todellakaan huomannut minua? Jännitin painaa kameran laukaisinta, sillä arvelin sulkimen räsähdyksen paljastavan minut. Joutsen uiskenteli jonkin aikaa rannan lähettyvillä ja etsiskeli perhettään. Välillä se käänsi minulle pitkäksi aikaa selkänsä, joten arvelen, ettei se tajunnut ihmisen olevan niin lähellä. Viimein lintu lähti uimaan poispäin ja kun se lopulta katosi sumuun, uskalsin nousta ja lähteä viimein kotiin.

Kuikkakuvia Cartinasta

Laulujoutsenkuvia Cartinasta