Lapinreissu Poroenolle

Tänä vuonna kesän Lapinreissu kohdistui Kilpisjärven erämaahan Poroenolle kalastelemaan ja valokuvaamaan lähes pariksi viikoksi. Täydellinen irtiotto arjesta tuntui jälleen liian lyhyeltä ajalta ja sama kaipuu jäi kuin ennenkin, päästä uudelleen nauttii luonnon rauhasta.

Tenonmuotkan hieno koski mahdollisti erilaisten koskikuvien oton. En oiken ole päässyt loppumietintään mitä mieltä ole noista pitemmän valotusajan koskikuvista, kun lyhyen ajan kuva näyttää sen todellisuuden. Toisaalta kuvana katsottuna nuo samettisen pehmeät kosket näyttää rauhallisemmilta, mutta kuohuva koski taas näyttää virran voiman... makuasioita.

Useita Lapinreissuja tehneenä tämä reissu oli yksi hienoimmista kaikin puolin, säät hienot, maisemat kauniit ja kalasaalis kiitettävä. Tällä kertaa pääsaalis oli taimen, kun taas parin vuoden takaisella reissulla Rommaenolla tuli harjusta enemmän. Reissun kruunaus oli viimeisinä päivinä saatu Lapinreissujemme ennätystaimen 68 cm. Hyvä sattuma oli, että olin juuri kalastelemassa joen toisella puolella ja kamera matkassa kun kala tarttui, saatiin reissun katsotuin videonpätkä kamerallani kuvattua (Canon 5D II).

 Kasvikuvaus jäi heikommalle kun kiinnostavat tunturikasvit eivät juuri kasva joen rannalla ja tunturilla kävely jäi vähälle tällä kertaa. Hillat olivat juuri kypsymässä siellä, kun taas kuvan kypsä hilla tuli kuvattua etelä-Lapissa.

Onneksi ruskareissu vielä edessä hiukan paikkaamaan Lapinkaipuuta.

Lisää Cartinan Lapinmaisemakuvia löytyy täältä ja Lapin jokikuvia täältä.

Auringonpilari, haloilmiö Lapin maisemissa

Joulunaikaa lähdin Lapissa kuvamaan suomaisemaa valoisan aikaan. Aurinko nousee vain hiukan taivaan rantaan pilkistämään tuohon vuodenaikaan. Pakkasta oli noin - 20 °C astetta ja jäähilettä sateli hiljakseltaan. Kuvat otettu keskipäivän aikaan noin klo 12 juuri ennen auringonlaskua.



Iloinen ja harvinainen sattuma kohdalleni kerrankin, kun oli kamera matkassa oikeaan aikaan ja pääsin kuvamaan tuon hetken taivaanrannassa näkyvän aurinkopilari haloilmiön. En muista että olisin aikaisemmin nähnyt tuota haloilmiötä, tosin nykyään kuvaamisen myötä tulee kiinnittäneeksi aivan erilailla huomiota luontoon kuin aiemmin.

Lisää kuvia haloilmiöistä löytyy kuvapankista täältä ja luonnonilmiöistä täältä.

Kaamosvaellus takana - ja mitä siitä jäi mieleen?

Itäkaira kaamoksen aikaan. Auringonvaloa hyvin vähän. Kuutamoa enemmän. Pakkasta eniten. Liian usein pilvistä. Yhtenä aamuna, yhtenä iltana muutaman tunnin ajan ja yhden päivän oli kivat kuvauskelit. Viikko ei siis ollut mitään erityisen aktiivista kuvaamista, ei liian tiukkapipoista hiihtelyäkään - sopivaa lomailun ja "työn" tasapainoilua. En ollut ottanut mitään erityisiä tavoitteita kuvaamisen suhteen. Kuvaan minkä kuvaan. Jos ei tulekaan mitään ihmeempää, niin so not.

Lähtöpäivänä ajattelin, että josko kahden kameran kahdet akut (yht 4 akkua) ei ihan riitä. Ostin 5DII:seen pari lisäakkua (yht 150e). Mukana infrapunalähetin ja yksi salama, ja siihen pari settiä vara-akkuja plus batterypack. Maglight-valo, tarvittaessa valaisuun plus kevyt slikin jalusta. Laseista matkassa 16-35, 24-70, 70-200 2.8 sekä 24 mm 1.4. Kaikkia noita käytin aika tasaisesti. Eniten ehkä laajista - mutta sehän on vain sellainen tottumuskysymys. Oli minulla matkassa lankalaukaisijakin, mutta se lanka meni pakkasessa niin jäykäksi, että ajattelin sen käytöllä aiheuttavani enemmän tärinää. Siksi kuvasin lähinnä 2 tai 10 sekunnin vitkalla. Jonkin verran kuvasin myös käsivaralta.

Olenhan ollut ko. paikassa joitain kertoja aiemmin, joten ihan uutta ei ollut. Oikeammin olin miettinyt, että miten dokumentoisin reissun niin, ettei kuvat liiaksi muistuta sitä mitä olen jo aiemmin, joskin filmiaikana kuvannut. Tällä kerralla ajattelin yrittää käyttää salamaa vähän ahkerammin, etenkin sisäkuvauksissa.

Hiihdon aikana hukkasin löysällään olleen kinopääni pehmeään hankeen. Laajiksella pystykuvaaminen loppui siihen. Matkan loppupuoliskon aikana laitoin kameran kiinni jalustaan, ja tykkäsin paketin aina erikseen hankeen sellaiseen kulmaan, että sain halutun perspektiivin. Pystykuvaamiseen systeemi ei enää taipunut. Kamera kun on ja pysyy jalustassa siinä yhdessä ja samassa vaaka-asennossa.

Siellä sateli vähän koko ajan sellaisia nättejä kuviollisia hiutaleita. Kun katsoin takanäytöltä ottamaani kuvaa, niin siinä kuvan, ts näytön päällä oli usein iso kaunis lumihiutale. Jäi vähän harmittamaan etten ollut ottanut loittorenkaita, että olisin voinut yrittää ottaa makrokuvia hiutaleista. Lienee sellaista mihin pohjoisessa asuvilla voisi olla hyvät mahdollisuudet. En ole kokeillut. Revontuliakin toivoin näkevinäni. Minimaalisen kevyttä ja nopeaa vihreää leiskuntaa olin kerran hetken näkevinäni.


Kirkas kuutamo yhdistettynä hipsuttelevan lumisateen kanssa teki taivaan niin kirkkaaksi, ettei sieltä tähtiäkään meinannut nähdä. Pilvenkin läpi valaiseva täyskuu teki varsinaisen tähtikuvaamisen mahdottomaksi. Piti ennemminkin kuvata maisemia. Ja kuuta vasten otetuissa kuvissa näkymä on ennemminkin kuin siellä olisi aurinko. Se on vähän sellainen kuvankäsittelytekninen juttu. Monien mielestä tuollaiset kuutamossa otetut kuvat pitäisi käsitellä huomattavasti tummemmiksi, jotta niistä tajuaa, että kyse on kuutamosta eikä auringosta. Onpahan vähän erilaisia. Ainakin mitä olen muiden kaamosretkeilijöiden kuvia katsellut, niin etenkin käsittelemättöminä ovat minun makuun aivan liian synkkiä ja tummia. Toisinaan kuun edessä oli hyvinkin paljon pilviä, eikä kuun valo riittänyt enää valaisemaan ympäristöä. Saattoi olla hyvinkin pimeää.

Ja tulipahan testattua ja todistettua taas kerran sekin, että noi nykyajan digikamerat pelittää aivan loistavasti ainakin 5h yhtäjaksoisesta kuvaamisesta noin 35 asteen pakkasessa. Kuvaajan vaatetus on normaalisti se heikoin lenkki - ja kunhan muistaa varmistaa kameroiden virransaannin. Lämpöiset akut purkaa virtaa aina paremmin kuin kylmät. Kuljetinkin siksi akkuja toisinaan rukkasen sisällä, missä se ei haitannut lainkaan hiihtäämistä. Aina kun lähdin ulos pakkaseen kuvaamaan, niin otin pikkuisen Nova 4-kameralaukun, vähintään ulos jäähtymää, jonka sisään saatoin laittaa sen hitaasti temperoitumaan, jotta itse kameraan ei kondensoituisi kosteutta. Hiihdon aikana jos kuvasin, niin rinkan ylätasku ajoi saman asian. Ennen kämpään menoa kamera sisään, ja ainakin tunti-pari lämpötilan tasausta ennen kuin saattoi kaivaa kameran esiin.

Ihan mukava reissu, paitsi että olisi voinut olla pidempi. Pitää varmaan alkaa suunnittelemaan seuraavaa ja toivoa enemmän kirkkaita kuvausilmoja.

Linkki kuvakoosteeseen: www.kettunen.1g.fi/kuvat/kaamosvaellus/

Kuvapankista aiheeseen liittyviä kuvia voi etsiä hakusanalla Itäkaira tai Urho Kekkosen kansallispuisto

ps. Metsähallituksen sivuilla talviretkeilyä ko. alueella suositellaan vain kokeneille eräretkeilijöille.

Kaamosvaelluksella - mahdollisimman kaukana kaikesta..

Edellisen kerran olin Itäkairassa ennen lapsien syntymää, olisko tasan 8 vuotta sitten. Oheinen filmiajan kuva on siltä reissulta otettu - ehkä tammikuun 4 päivä. Tällä kertaa tarkoitus olisi kiertää noin viikko Suomen yhtä rauhallisinta nurkkaa, ts. Korvatunturin lähivaaroja, joka tunnetaan myös Itäkaira-nimellä. Saapi nähdä minkälaista kuvasatoa sieltä tällä kertaa saan tuliaisina. Riippuu vähän keleistäkin.

Ruskareissu Lappiin

Hirvasporo Kilpisjärvellä


Ruska-aika vetää aina kun mahdollista Lappiin kuvaamaan luonnon väriloistoa. Kilpisjärven ruska oli parhaimmillaan ja komea tänä vuonna verrattuna Pallas-Muonionalueen ruskaan, jossa tunturikoivut olivat jo paljaat tunturilla.



Satuimme paikalle kun kalastaja laittoi nahkiaismertoja Kukkolankoskella Torniojokeen.




Tällä reissulla poikettiin aivan valtatien lähettyvillä olevaan Muoniojoen Äijäkoskelle, jossa sattui kohdallemme koskenlaskijat sopivasti kuvattavaksi.



Ensimmäisen kerran Lapinreissuilla satuttiin väärään paikkaan väärään aikaan, Pallakselle, kun joukko muitakin oli suunnitelleet retken samaan paikkaan. Tunturiin nousi vana ihmisiä kuin muurahaisia. Turismiaikana tuo paikka kannattaa kiertää ja mennään rauhallisempana aikana katselee noita hienoja maisemia sieltäpäin.



Vuontisjärvellä olikin rauhallisempaa kun tuo alkumatkan pieni ruuhka tasaantui.




Päivänreissu Kilpisjärven rantamille ruskanloistoa ihastelee oli reissun hienoin päivä.

Lisää Lapinkuvia laitan jossain vaiheessa nettisivuilleni ja kuvatoimiston Lapin ruskakuvia löytyy täältä.

Lapin reissulta

Jälleen yksi Lapin reissu takana. Luonnon rauhasta nauttiminen kalastuksen ja valokuvauksen kanssa tuntui loppuvan jälleen kesken, vaikka aikaa oli reilusti.



Purokuvia täytyy mennä vielä uudelleen ottamaan, nyt jo lähellä sitä mitä olen haaveillut kuvaustulosten olevan. Kirkas päivänvalo luo omat haasteensa pitempiin valotusaikoihin, auriko kun ei laske juuri lainkaan.





Muutama uusi tunturikasvi löytyi tunturilta, tässä tutut vilukko ja hilla.



Poroja näkyi harvinaisen paljon tunturilla, mutta onnistuneita kuvia ei montakaan. Lieneekö oma kriittisyys omia kuvia kohtaan merkki kuvauksessa kehittymisestä vai mistä, kun ennen pokkarilla otetuista alle sadan filmikuvan setistä oli paljon tyytyväisempi kuin nyt satojen kuvien satsita. Kieltämättä nyt jälkikäteen niitä pokkarikuvia ei paljon kärsi teknisessä mielessä katsella, tunnelma ja hyvät muistikuvat niissä kyllä välittyy hyvin.





Tarkan repun punnitsemisen jälkeen, mukaan pitemmälle reissulle rinkkaan tuli laitettua vain pari linssiä. Painavat kameravehkeet kaiken muun välttämättömyyden lisäksi, eivät paina juuri mitään, ainakaan jälkikäteen hyvien muistojen rinnalla.

Osa aiemmista Lapin reissukuvistani löytyy nettisivuiltani.

Kilpisjärven tarina

Vanhan tarinan mukaan näillä main asui ennen jättiläisiä.



Kilpisjärven tuntureita

Jörö Saana ihastui kauniiseen Malla-neitoon



Pikku-Malla tunturi

Komeat häät olivat menossa, ja vihkijänä toimi teräväpäinen tietäjä Paras,



Paras tunturi


kun laiminlyöty kilpakosija Pältsa hälytti häijyt pohjanakat paikalle. Kesken vihkitoimituksen alkoi hyinen pohjoistuuli ja suunnattomat jäämassat täyttivät tienoon. Viime tingassa Saana kiidätti morsionsa Malla-äidin syliin, vaan siihenpä jäätyivät kaikin. Ja surevan neidon kyynelistä syntyi Kilpisjärvi.




Pältsa tunturi


Vuosituhansia myöhemmin jäämassat sulivat ja jättiläiset paljastuivat - Saana entistäkin jörömpänä, pyöreäpiirteinen Malla äitinsä ryntäillä.


Saana tunturi

Kyyneleet virtaavat vieläkin Kitsi-putouksena.


Kitsijoen putous

Muistot Saanan ja Mallan häistä näkyvät yhä syksyisenä ruskan väriloistona: karkusalle kaapaisseen lapinväen kirkkovaatteet nimittäin repeilivät tuiverruksessa rinteille ja laaksoihin. Nuorimmat jättiläisistä vaipuivat ikimäntyjen luurankoina järvien pohjaan ja näkyvät siellä tuhansista ikävuosistaan huolimatta edelleen.



Lisää Saanakuvia löytyy täältä ja Kilpisjärvellä kuvattuja kuvia täältä.

Osa kuvista myös nettisivuillani http://jussila.kuvat.fi

Retki Lappiin Rommaenolle ja tuntureille

Illalla lähdettiin kalastusretkelle leiripaikalta Suomen puolella Lapin erämaassa Rommaenolta, muutaman kilometrin päässä olevalle lammelle. Sieltä palatessa teltallemme, kalastelimme ja samalla ikuistin valokuvaamalla kesäöistä Rommaenon jokea. Vaikka olimme märkiä sateen kastelusta ja väsyneitä pitkästä kävelystä väliin pajukkoisen, kivilouhikkoisen ja soisen reitin kuljettuamme, kukaan ei olisi jättänyt tuota reissua tekemättä. Tuon retken jälkeen päivämaisemakuvia ei tullut enää paljon kuvattua, kun mielessä oli tuo yöretken maisemat. Lisää Rommaenon kuvia löytyy täältä ja muita Lapin maisemakuvia on täällä.



Reitti Rommaenon varrella oli väliin hyvin pajukkoinen. Kävellessä joen rantapusikossa aivan polun vieressä oli reilun metrin korkeudella pajussa urpiaisen pesä. Varovasti lähestyin pesää, otin valokuvat ja ohitin pesän tehden pienen mutkan polulta kiertäen hieman kauempaa pesän, jolloin lintu sai olla rauhassa pesässä.



Teimme vielä vaellusretken Kilpisjärven yli Ruotsin puolelle Kummaenolle ja tunturilammille kalastelee ja ihailee hienoja tunturimaisemia. Harvinaisiakin tunturikasveja osui kohdalle yleisempien kasvien lisäksi. Suuri osa oli sellaisia joita ei muualla Suomen luonnossa näe, joten ne siellä yleiseksi luokitellutkin olivat minulle harvinaisia. Lisää tunturilla ja Lapissa kuvattuja kasveja löytyy täältä.
Yllä olevassa kuvassa on tähtirikko, harvinainen Lapin tunturikasvi.




Saimme nauttia harvinaisen tyynestä kesäpäivästä ylhäällä tunturijärvellä Ruotsin puolella. Niin tyyntä oli tuona päivänä, että saimme tyytyä vain tarkkailemaan vedessä uivia muutaman sentin pituisia kalanpoikasia, isompien kalojen tarttumatta koukkuun.

Loma lähenee, Lappikuume nousee

Sama Lappikuume tuntuu minuunkin iskeneen, vähän eri muodossa nykyään. Vielä viikko ja sitten lomalla pääsen kuumetta hoitamaan. Kalastus tuntuu mukavalta ajanvietteeltä, kävely rantoja pitkin tuntuu nykyään mukavammalta, kuin pitkät vaeltelut reppu selässä. Siellä saa rauhoittua ihmettelemään luonnon kauneutta, ilman kiireitä. Ei kyllä välttämättä aina tule nähtyä kovin paljon hienoja maisemia, joista voisi nauttia ja kuvata, kun aika menee mukavasti muutaman kilometrin sisällä kalastellessa. Mutta sittenpähän taas uudella reissulla on uusi kohde ja uudet maisemat.


Ikimuistoiset luontoelämykset olen kokenut Kevon kanjonin avauduttua eteeni ja viime kesän reissu Ruotsin puolelle, siellä Pältsa ja Kummaenon putous lumihuippuisten tuntureiden lomassa.

Toivottavasti saaliiksi reissulta tulee ainakin joitain hyviä kuvia, jos tuo kalasaalis jää vähemmälle!




Lisää Lapin kalastuskuvia löytyy kuvatoimisto Cartinasta täältä

KUUMETTA

On taas se aika vuodesta, kun vaeltelijat kaivelevat rinkkojaan vinttikomeroista esiin ja alkavat keräämään tavaroitaan niiden sisuksiin. Lapinkuumeeksihan tuota tautia kansan suussa kutsutaan.
Valitettavasti olen itsekin tuon taudin riivaama, joskin ehkä onneksi kuitenkin sen lievemmän muodon kourissa.
Myös arjesta irtaantuminen toteutuu tuon harrastuksen parissa täydellisesti, vaikka valokuvaus ei vähenekään yhtään, pikemminkin päinvastoin.
Yhdenlaista lomailua seuraavassa:

SATEISTEN HUIPPUJEN SAREK

cartinafinland.fi/kuvapankki

KOTISIVU