Kevätseuranta alkaa

Kevät alkaa olla tuloillaan, ja jokavuotinen kevätseuranta -kampanja on alkamassa. Kevätseurannassa tarkkaillaan kahta asiaa: ensihavaintoja ja lajien runsastumista. Ensihavaintoja voi kirjata milloin vain. Lajien runsautta arvioidaan kaksiportaisella asteikolla seitsemänä kevätseurantaviikonloppuna: 13.-14.3., 27.-28.3., 10.-11.4., 24.-25.4., 8.-9.5., 22.-23.5 ja 5.-6.6. Kevätseurantaviikonloppuina kannattaa lähteä ulos retkelle ja tehdä havaintoja kevätlajeista. Ensimmäisinä lajeina maaliskuun puoliväliin odotetaan kiurua sekä laulujoutsenta.

Kevätseurannassa seurattavia lajeja (linkin takaa löytyy Cartinan kuvatarjonta aiheesta) haarapääsky, kekomuurahainen, kielo, kirjosieppo, kiuru, koivu, kottarainen, kullero, kurki, kyy, käenkaali, käki, laulujoutsen, lepakko, leskenlehti, mantukimalainen, mustikka, naurulokki, nokkosperhonen, oravanmarja, pajulintu, peippo, peltokorte, punakylkirastas, rantakäärme, rantasipi, rentukka, sammakonkutu, seitsenpistepirkko, siili, sinivuokko, sisilisko, sitruunaperhonen, sääski, tervapääsky, tuomi, tuulihaukka, töyhtöhyyppä, valkovuokko, vaskitsa, västäräkki.

Lisätietoja os. www.luontoliitto.fi/kevatseuranta/

Sulamisvesiä

Mielestäni pienet joet ja purot ovat valokuvauksellisimpia, kun lumet ovat sulaneet ja puut ovat vielä lehdettömiä. Vettä on riittävästi muodostamaan laajoja suvantoja ja pauhaavia koskia. Kun kesä ehtii täyteen vihreyteensä, peileinä väikkyvät tulvalammet kutistuvat ja koskien pauhu vaimenee.

Valitettavasti tulvivien erämaapurojen ääreen pääseminen ei ole ihan helppoa. Kairoihin johtavat metsäautotiet on suljettu puomein kelirikon ajaksi. Tämän sinänsä hyvän seikan vuoksi kuvaajan on taitettava taipaleet jalan, polkupyörällä, mopolla tai mönkijällä.

Otin äitienpäiväsunnuntaina mukaani kevyen kuvausvarustuksen ja suuntasin polkupyöräni kohti Sallan Salmijoen kanjonia. Matkaa kertyi neljätoista kilometriä suuntaansa, mutta kannatti polkea. Heräävä luonto tuoksuineen, äänineen ja näkyineen oli kokonaisvaltainen elämys. Kevään ensimmäinen pyörämatka tuntui tietysti myös reisissä ja nivusissa.

Koska vettä oli tarpeeksi, Salmijoen köngäs oli kuin Kiutaköngäs pienoiskoossa. Paikalla ei ollut muita kävijöitä, jos karhut ja maakotkat jätettiin ottamatta lukuun. Tosin en nähnyt näitä kanjonin vakioasukkaita, mutta aivan varmasti ne näkivät minut.

Kun pyöräilin myöhään illalla kotiin päin, kuuntelin jängiltä kantautuneita teerten soidinääniä. Olisi ollut hienoa mennä kuvaamaan lyyrapyrstöjä, mutta sitä varten olisi pitänyt ottaa mukaan teltta ja makuupussi. Ehkä teen sen joskus toiste. Luonnossa liikkumisen tärkein puoli on virkistyminen, ei saalis.

Kesä tulee, aika loppuu

Jäät sulavat nyt nopeasti, ja yksi kuvausajatus jota olen aina välillä yrittänyt toteuttaa taitaa jäädä tulevaisuuteen. Olen nimittäin yrittänyt ottaa kuvaa jäihin putoavasta linnusta.

Niinpä, linnutkin saattavat pudota jäihin kunhan se on riittävän heikkoa.

Pari kertaa olen ollut jo melko lähellä onnistumista.

Halikonlahdella kyseessä oli naurulokki joka käveli kylmän yön jälkeen ohuen jääkannen päällä. Seurailin lokkia ja ajattelin, että tuo on sellainen paikka jossa jää voisi pettää. Mutta, mutta hetken herpaantuminen, ja kun ehdin mukaan tilanteeseen, lokki oli jo selvinnyt ehjälle jäälle. Vain reikä jäässä muistutti tapahtuneesta.

Toisen kerran kyseessä oli harmaalokki joka asteli keskellä pientä järveä. Nyt onnistuin jo vähän lähemmäksi tavoitetta. Mutta tässäkin on linnulla jo suunta ylöspäin.

Ajatuksenani oli tavoittaa se hetki, kun lintu vajoaa alaspäin, ja ainakin kuvittelen, että linnun ilme ja eleet voisivat olla hieman hölmistyneet tai pelästyneet?

Tällaisissa juuri tiettyä lyhyttä hetkeä tavoittelevissa kuvissa on kyllä onnellakin kosolti tekemistä. Sitä ei nyt ollut riittävästi. Ja tässäkin pätee se Murphyn laki. Heti kun katsot muualle, jää pettää ja peli on menetetty.

Tämän kuvausyritelmän kohdalla minua ei kyllä haittaa yhtään, vaikka jäät sulavatkin vauhdilla, sillä melkoisen mukavia ovat olleet viikonlopun lämpöiset päivät.