Äijäenergiaa.




ONKAMO; 20070616.



Pitkillä kuvausreissuilla matkanteko on puuduttavaa touhua niin mielelle, kuin fysiikallekin.
Taukoja on pidettävä.Levähdyspaikalle pysähtyminen ja aluella edestakaisin käppäily ei ole se kaikkein houkuttelevin vaihtoehto.



Niinpä olen ryhtynyt osa-aikaiseksi tienvarsikuvaajaksi. Ajonopeus on pudonnut, ympäristön tiivis tarkkailu pitää mielen virkeänä ja pysähdyksiä tulee.




Ja mahdollisen kuvaustilanteen jälkeen menee taas monta kilometriä mittiessä, ...mitähän virkaa tälläkin kuvalla on.

Kilpikonnia pelastamassa

Merikilpikonnat ovat kiehtovia eläimiä. Vedessä sulavaliikkeisiä, kauniinta ja ihastusta herättäviä. Maalla hieman kömpelöitä, aika mitäänsanomattomia ja oikeastaan aika rumia. Kaikki merikilpikonnalajit ovat uhanalaisia. Karettikilpikonna, merinahkakilpikonna ja bastardikilpikonna ovat erittäin uhanalaisia. Tiedemiehet sanovat että on hyvin todennäköistä, että merikilpikonnat kuolevat sukupuuttoon jo seuraavien parin kymmenen vuoden aikana. Jotkut lajit eivät ehkä selviä enää kymmentäkään vuotta.

Olen tehnyt parin vuoden ajan matkoja maailmalla ja työskennellyt vapaaehtoisena merikilpikonnien suojeluun keskittyvissä projekteissa, sillä jaksan uskoa, että on vielä mahdollista pelastaa nämä lajit sukupuutolta. Merikilpikonnien suurin ja aikuisiällä lähes ainoa vihollinen on ihminen.

Ikävä kyllä on edelleen ihmisiä, jotka syövät merikilpikonnan munia ja niiden lihaa tai metsästävät niitä niiden kauniin kilven vuoksi ja tekevät niistä koruja. Kilpikonnat myös hukkuvat kalastusverkkoihin, tukehtuvat nielemiinsä muovikasseihin ja menettävät pesintärantansa turismille.

Itse olen täysin lumoutunut merikilpikonnista. Tunnen olevani hyvin onnekas, kun pääsen näkemään ja koskettamaan näitä dinosaurusten ikäisiä eläimiä niiden tullessa rannalle pesimään. Tuntuu uskomattoman upealta kun näen pienten kilpikonnapoikasten kiiruhtavan pesältä mereen ja aloittavan elämänsä. Toivon, että niistä edes yksi selviäisi hengissä aikuisikään asti ja palaisi takaisin kotirannalleen pesimään.

Merikilpikonnan kuvia Cartinassa: http://cartinafinland.fi/kuvapankki/fi/search/merikilpikonna.html

Sarvipöllöjä Seurasaaressa

Ainakin parin poikasen jälkeläistuotannolla sarvipöllöt pesii taas Seurasaaressa. Olin iltalenkillä mantereen puolella kun oli kuulevinani heikosti pöllönpoikasen kerjuuääntä Seurasaaren suunnalta. Suhteellisen tyynessä kelissä näemmä kuuluu yllättävänkin pitkällekin. Kipasin seuraavaksi hakemaan kameran ja kävin pimeässä Seurasaaressa kuikuilemassa. Eikö ollut vaikea löytää nälkäistä poikuetta. Metsäkin oli sen verran harvaa, lähes puistomaista.

Seurasaaren männikkö on antanut suojan sarvipöllöille ainakin muutama vuotta sitten. Siltä osin perinteinen paikka. Sarvipöllöjen poikueita on tavattu Helsingin alueelta säännöllisesti. Toisinaan niitä on tavattu talvehtimassa Kaivopuistossa sekä Kaisaniemen kasvitieteellisen männyissä. Yllättävän urbaani pöllö siis, vähän niin kuin tunnetuksi tulleet cityhuuhkajat.

Mikko Heikkisen laatima kooste pääkaupunkiseudun alueella vuonna 2005 tehdyistä sarvipöllöhavainnoista. Silloin oli ainakin myyriä hyvin tarjolla.

Cartina kuvapankin sarvipöllö-kuvatarjonta.

Merimetsot puhuttavat - pesiäkin tuhottu

Merimetsot herättävät monenlaisia tunteita. Merimetsot runsastuvat Itämeren alueella, kun rehevöitymisen takia ravintoa on yllin kyllin tarjolla. Merimetsot ulosteet tappavat puut, suututtavat sillä jotkut saaristoolaiset. Kalastajat taas hermostuvat merimetsoihin, koska syövät runsastuneiden särkien ohessa jonkin verran myös arvokalaa. Se, että onko merimetsoista rehevöitymiselle ehkä enemmän hyötyä kuin haittaa, on hieman tulkintakysymys. Vaikka lintu on rauhoitettu, niin aika mone ilmeisesti ovat valmiita rikkomaan lakia, niin kuin joku teki hiljattain Tammisaaressa. Aiheesta lisää oheisesta Vihreän Langan jutusta. Mikäli tekijä jää kiinni, niin hän saa maksettavakseen varsin huomattavat sakot.

Vihreä lanka 12.6.08: Tammisaaressa paljastui törkeä luonnonsuojelurikos

Cartinan kuvapankin merimetso-kuvatarjonta

Hiitolanjoen järvilohi nousussa

Hiitolanjoelta kuuluu positiivisia uutisia. Suomessa oli mahdollisesti useamman vuosikymmenen tauko, ilman että järvilohi, ja ennenkaikken luonnonkannasta peräisin oleva järvilohi on kyennyt Suomessa lisääntymään. Nyt se aika on ohi. Luontainen järvilohikanta on palannut Suomen puoleiseen Hiitolanjokeen.

Hiitolanjoki saa alkunsa Suomen puolelta, ja laskee Laatokkaan. Venäjänpuoleisessa Hiitolanjoessa elää kuitenkin yksi Laatokan elinvoimaisimmista luontaisista järvilohikannoista, joka on siis alkujaan lisääntynyt varsin merkittävissä määrin myös Suomen puolella. Suomen ja Venäjän raja-aita vain oli aiemmin hyvin pitkän aikaa niin tiivis ja puuainesta täynnä, etteivät emokalat päässeet siitä läpi Suomen puolelle kutemaan. Järvi lohi olikin pitkään kadoksissa Suomen puolelta.

Suomen puolella perusongelmana on toki vesivoimatuotanto, kolme pienvoimalaitoista. Lohia tavataankin vain alimman padon alapuolelta. Joskin sieltä kalojen on pyydetty ja siirretty vaellusesteiden yläpuolelle (kuten kuvien tapauksessa). Myös alimman padon alapuolelle on kunnostettu lohille kutusoraikko, missä kutukaloja on syksyisin voinut seurata.

Reilu 10 vuotta sitten Suomessa oli jonkinlainen lohikalojen elvyttämisen buumi, jonka mainingeissa moni lohikalahanke sai alkunsa. Silloin alettiin myös Hiitolanjoen lohen palauttamisesta puhumaan. Hiitolanjoen tapauksessa asiassa ja teoissakin on päästy jo aika pitkälle. Siitä suuri kiitos kaikille Hiitolanjoki-asiaan myötävaikuttaneille tahoille.

Hiitolanjoen järvilohista voi katsoa lisää pe 27.6 Yle:n kamera kiertää ajankohtaisohjelmassa, sekä 4.7.

Lisäää Hiitolanjoki-asioista os. www.hiitolanjoki.fi

Oheiset kuvat on ottanut Veijo Vilska.



ps. Hiitolanjoki-kuvia ei ainakaan vielä löydy Cartinan kuvapankista, mutta mahdollisesti jatkossa - ainakin jotain. Näitä kuvia jos haluaisi käyttää jossain, niin kannattaa ottaa yhteys Veijo Vilskaan.

ps2. Nyt ohjelma löytyy Areenasta
http://areena.yle.fi/toista?id=1344093

Juhannuskokko lintuluodolla -perinne poistoon

Helsingin sanomien nettisivut (21.6) kertoo että Presidentti Tarja Halosen perinteistä juhannuskokkoa ei tällä kertaa sytytettykään lintuluodolla. Birdlife-lintujärjestö on perinteisesti ottanut juhannuksen alla kantaa sen puolesta ettei kokkoja sytytettäisi lintuluodoille. Hesarin jutun kuvassa luoto näyttää niin tyypilliseltä lintuluodolta. Siinä suhteessa on pikemminkin ihme, että asiaan tuli muutos vasta nyt - mahdollisesti osin Hesarin kirjoittelun ansiosta.

Hesarin jutun kuvassa näkyy keltainen kyltti. Ettei vain olisi lintuluodoille tyypillisestä maihinnousukyltistä. Tuskin on ihan eilen sinne pystytetty.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Presidentin+kokko+j%C3%A4i+polttamatta+pesivien+lintujen+takia/1135237334721

Aiheesta juttua myös Turun Sanomissa

Juhannuksena perheruokailu on tärkeä perinne

Ainakin omasta mielestä ruokailu yhdessä läheisimpien kanssa on yksi hyvin olennainen juhannusperinne. Kävinkin työpäivän keskellä tekemässä juhannuruokasostoksia nurkan takana Munkkivuoren ostarilla. Siinä kauppakeskuksen tien toiselta puolelta parkkipaikan kohdalta kuului jatkuvaa ja hyvin kipakkaa ääntä, etten voinut olla kurkkaamatta, että ketkäs ne siellä.

Pikkutikkahan se siinä...kaiken vilskeen ja melskeen keskellä! Pikkutikkaisäkin oli samoilla asioilla kun minä, siis ruokaa kuskaamassa. Näytti niin hyvältä meiningiltä, ja kun en ole ikinä aiemmin törmännyt moiseen pikkutikan juhannus-perheruokailuun - niin piti kipasta erikseen toimiston kautta hakemaan dokumentointiväline. Juhannusruokailu á la dendrocopos minor.

Kamera on siis laitettu jalustalle emon ollessa "shoppailemassa" ja laukaistu triggerillä kauempaa. Rauhallista, mukavaa ja luontoelämyspitoista juhannusta minunkin puolesta.



Cartinassa olevia pikkutikka-kuvia

Cartinan kuvablogin avaus - uuden syntyminen

Kuvia ja kuvauksia - valokuviin ja kuvaamiseen liittyviä tulkintoja. Uuden asian alku. Cartinan kuvablogin tarkoituksena on tehdä kuvaajiamme ja kuvaamistamme osin tunnetuksi, ja madaltaa kynnystä antaa palautetta. Kertoa kuulumisista jne.. milloin mitäkin. Omasta puolestani tämä voisi olla kanava myös kuvaajille kertoa omista kuvausjutuista tms...

Ainakin itselläni on sellainen kutina että hyvin paljon tapahtuu eri puolilla, että periaatteessa kirjoitettavaa voisi olla aika paljonkin. Se, että mihin aika riittää onkin täysin toinen juttu. Itsellänikin yhtenä kuvauskohteena on suhteellisen tuore kuopus, kuvassa, joka jossain määrin ohjailee myös tekemisiäni.