Talvinen puromaisema, Espoo

Jotta kuvituskuvakysymys ei jäisi kuivan epävisuaaliseksi, niin ohessa talvinen purokuva arkistojeni kätköistä kaivettuna. Kuvattu tammikuussa 2010. Brobackanjoki = Espoon talvinen karapuro nr 1. Sain tämän vasta äsken säädettyä ja kuvapakkiin ladattua. Jos haluat tutkailla kuvan teknistä laatua, niin klikkaamalla kuvaa, saat sen auki isompana. Jalustalla tämäkin toki on kuvattu. Mitenkäs muuten? Toivottavasti saamme jatkossa lisää kuvauksellisia talvimaisemia.

Erilaiset idyllit myyvät. Hyvät valot ja värit. Tämän kuvan miinus on tietty synkkyys. Kuvattu päivän jo kääntyneen hämärän puolelle. Turhan myöhään ja turhan sumuisena päivänä. Minun makuun sävyt on turhan loivat. Tämä paremmaksi en saanut sitä väännettyä. Ratkaisuni myyntikategorian osalta oli RM (kertajulkaisuoikeus) ja hintaluokka 2.

En tiedä mitä muut on mieltä tämän tyyppisen kuvan potentiaalista - tai tarpeellisuudesta? Saas nähdä meneekö minnekään kaupaksi. Ensisijaisesti omaksi iloksi kuvattu. Kuvituskuvana ei ehkä sillei mikään ideaali. Ehkä liian taulumainen. Aurinkoisen kelin vastaava ruutu olisi ehdottomasti potentiaalisempi. Sellaista keliä ei viime talvena osunut ainakaan minun kohdalleni.

Canon Eos 5DII, (21 mp), iso 100, 35 mm, f 22, 1 s.

Tai tällainen metsämaisema Nuuksion kansallispuistosta samalta reissulta. Tämäkin kuva aukeaa klikatessa isompana. Hyvä tai huono kuvituskuva? Jälkimmäinen kuvattu käsivaralta. 17 mm (perspektiivejä jälkeenpäin korjattuna) iso 500, f 6.3, 1/125 s.

Subjektiivinen talvipuro

Jos pienestä kuvasta ei saa kunnolla selkoa, niin tarkempaa analyysia varten sama ruutu reilusti isompana. Kuulisin mielelläni arvioita ja kommentteja - vaikka moni taisi ensimmäisenä ajatella "humpuukia". Humpuukia ainakin itse ensimmäisenä ajattelin. Talvinen humpuukipuro.

Kuvan nimi voisi myös olla esim. koskikara, tai koskikarat. Toi kara oli minun tämä talven ensimmäinen. Olenhan aiemmin ollut aktiivinen lintukuvaaja. Joku toinen näkee kuvassa mahdollisesti jotain muuta. Kuva on aina sellainen subjektiivinen juttu. Yhdenlaisia kuvia on nähty enemmän. Toisenlaisia vähemmän. Joskus kuva on parempi vain jos se ei ole kaikilta osin odotettu - kliseinen. Tämä on ainakin pahasti keskisommiteltu. Joskus kuvaan kuuluvat luonnolliset asiat voivat häiritä kuvaajan visuaalista silmää. Usein luonnollisuus ja se odotettu on myös kuvaamisessa ykköstavoite. Sen voin paljastaa, että lopputulos ei ihan ollut sitä mitä tavoittelin.

Olosuhteet eivät olleet suunnitelmiini optimaaliset. Mutta, eikö luontokuvaus ole aika usein niin, että suunnitelmat menee totaalisesti mönkään, mutta kuvatessa tai kuvausreissulla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista yllättävää, josta osa tallentuu positiivisesti kennolle. Joskus se yllättävä käänne ja lopputulos syntyy vasta kuvankäsittelyohjelman myötävaikutuksella ja sopivalla inspiraatiolla. Alkuperäinen kuva oli jotenkin vajaa, ja toispuoleinen. Vai mikä se ajatus nyt olikaan. Kuvaaminen ja kuva on aina monen tekijän summa. Se on myös luovuutta, tekniikan hallintaa ja itsensä ilmaisua. Joskus se tosin voi olla harkitsematon ja ellei perätin tahaton räpsy. Monesti kuva on helposti kuitenkin niin monella eri tavalla tulkittavissa - ja ehkä juuri siksi niin kiehtovaa.

Jos ei kalakeittoa, niin ainakin sammakkosoppaa

Moniin Vantaanjoen sivuhaaroihin on istutettu taimenen pienpoikasia ajatuksella, että josko pärjäisivät siellä ja toimisivat poikastuotantoalueina. Hieman luonnontilaisemmissa puroissa voi suhteellisen pienelläkin alalla kasvaa yllättävänkin suuri määrä taimenen ns. jokipoikasia. Normaalisti ne lähtevät parin vuoden iässä ja reilun 15 sentin mittaisina merivaellukselle pulskistumaan.

Mitä useammassa purossa saadaan taimenen pienpoikaset viihtymään, niin sen parempi Vantaanjoen sekä merikalasaaliiden kannalta. Moniin pieniin puroihin nousee istutusten myötä merivaellukselta takaisin sellaisia 2-6 kiloisia taimenia. Pyrkivät istutus- tai synnyinpuroon kutemaan. Poikasistutuksilla yhdistettynä kutusoraikoiden kunnostusten kanssa voi hyvässä lykyssä saada luontainen taimenen kotiutettua.

Ennen sotia taimen on näissä puroissa vielä suhteellisen tavallinen asukki. Sitten ne hyvin suurilta osin katosivat, tai vähintäänkin heikentyivät merkittävästi. Nytten kun satunnaiset päästöt ovat ainakin keskimäärin vähentyneet, on taimenen kotiuttaminen moniin puroihin periaatteessa mahdollista. Taimen on luokiteltu uhanalaiseksi, ja sillä on monenlaisia uhkia ja vihollisia, ja aivan liian vähän suojelijoita.

Lienee melko selvää, ettei ainakaan ko. 9.12.2009 kuvatussa purossa ole pian enää mitään suurempaa elämää. Näin talven kynnyksellä, kun puron pitäisi pikemminkin olla saamassa jääkantta, niin virtavesiluonnon asukit eivät ehkä tykkää saada kuumaa kaukolämpövettä niskaansa. Kuvan purossa näkyi vielä tänään monenlaista liikettä. Osin olivat varsin huonokuntoisia sammakoita. Kaloista en saanut varmaa havaintoa. Niitäkin saattoi olla.

Lisätietoa puroluonnon ja taimenkantojen eteen tehtävästä työstä os. www.virtavesi.com

Lapin reissulta

Jälleen yksi Lapin reissu takana. Luonnon rauhasta nauttiminen kalastuksen ja valokuvauksen kanssa tuntui loppuvan jälleen kesken, vaikka aikaa oli reilusti.



Purokuvia täytyy mennä vielä uudelleen ottamaan, nyt jo lähellä sitä mitä olen haaveillut kuvaustulosten olevan. Kirkas päivänvalo luo omat haasteensa pitempiin valotusaikoihin, auriko kun ei laske juuri lainkaan.





Muutama uusi tunturikasvi löytyi tunturilta, tässä tutut vilukko ja hilla.



Poroja näkyi harvinaisen paljon tunturilla, mutta onnistuneita kuvia ei montakaan. Lieneekö oma kriittisyys omia kuvia kohtaan merkki kuvauksessa kehittymisestä vai mistä, kun ennen pokkarilla otetuista alle sadan filmikuvan setistä oli paljon tyytyväisempi kuin nyt satojen kuvien satsita. Kieltämättä nyt jälkikäteen niitä pokkarikuvia ei paljon kärsi teknisessä mielessä katsella, tunnelma ja hyvät muistikuvat niissä kyllä välittyy hyvin.





Tarkan repun punnitsemisen jälkeen, mukaan pitemmälle reissulle rinkkaan tuli laitettua vain pari linssiä. Painavat kameravehkeet kaiken muun välttämättömyyden lisäksi, eivät paina juuri mitään, ainakaan jälkikäteen hyvien muistojen rinnalla.

Osa aiemmista Lapin reissukuvistani löytyy nettisivuiltani.

Sulamisvesiä

Mielestäni pienet joet ja purot ovat valokuvauksellisimpia, kun lumet ovat sulaneet ja puut ovat vielä lehdettömiä. Vettä on riittävästi muodostamaan laajoja suvantoja ja pauhaavia koskia. Kun kesä ehtii täyteen vihreyteensä, peileinä väikkyvät tulvalammet kutistuvat ja koskien pauhu vaimenee.

Valitettavasti tulvivien erämaapurojen ääreen pääseminen ei ole ihan helppoa. Kairoihin johtavat metsäautotiet on suljettu puomein kelirikon ajaksi. Tämän sinänsä hyvän seikan vuoksi kuvaajan on taitettava taipaleet jalan, polkupyörällä, mopolla tai mönkijällä.

Otin äitienpäiväsunnuntaina mukaani kevyen kuvausvarustuksen ja suuntasin polkupyöräni kohti Sallan Salmijoen kanjonia. Matkaa kertyi neljätoista kilometriä suuntaansa, mutta kannatti polkea. Heräävä luonto tuoksuineen, äänineen ja näkyineen oli kokonaisvaltainen elämys. Kevään ensimmäinen pyörämatka tuntui tietysti myös reisissä ja nivusissa.

Koska vettä oli tarpeeksi, Salmijoen köngäs oli kuin Kiutaköngäs pienoiskoossa. Paikalla ei ollut muita kävijöitä, jos karhut ja maakotkat jätettiin ottamatta lukuun. Tosin en nähnyt näitä kanjonin vakioasukkaita, mutta aivan varmasti ne näkivät minut.

Kun pyöräilin myöhään illalla kotiin päin, kuuntelin jängiltä kantautuneita teerten soidinääniä. Olisi ollut hienoa mennä kuvaamaan lyyrapyrstöjä, mutta sitä varten olisi pitänyt ottaa mukaan teltta ja makuupussi. Ehkä teen sen joskus toiste. Luonnossa liikkumisen tärkein puoli on virkistyminen, ei saalis.

Lapsuuden purolla

Putkiremontti on iloinen asia! Pian neljä viikkoa takana ja toiset neljä edessä. Onneksi löytyi evakkopaikka naapurikaupungista Nokialta, joka sattuu olemaan lapsuuden kotikaupunkini. Metsät joita tuli lapsena koluttua ilman kameraa ovat nyt mielenkiinnon kohteena. Paljon muistoja tulvii mieleen 25 – 30 vuoden takaa. Asutus on työntynyt jo lähelle niitä ”kaukaisia” erämaita, joissa lapsena kuljettiin ja ihmeteltiin luontoa. Jännittävimpiä kohteita näillä retkillä oli pitkin Nokiaa kiemurteleva Laajanoja, joka kuljettaa useammalta järveltä keräämäänsä veden Nokianvirtaan ja siitä Kokemäenjokea pitkin kohti merta.

Viime vuosina puron varteen on rakennettu luontopolku, jota käytetään myös metsäopetukseen. Polku alkaakin sopivasti läheisen koulun pihasta, joten luulisi olevan helppo lähteä lasten kanssa luontoon ilman sen suurempia järjestelyjä.

Nyt on tullut pari iltaa kuljettua puronvarsia, ja pikkuhiljaa vanhat polut muistuvat mieleen. Jännittävää, kun joku paikka on ollut pitkään vain muistikuvissa, ja nyt voi todeta, että onko se vielä sellainen kuin sen muistaa olevan. Yleisesti ottaen voisi todeta, että mäet ovat pienentyneet ja purot kutistuneet, mistä lie sitten johtuu…

Aika paljon ihmisiä näkyy liikkuvan luontopolulla ja tuntuvat kyllä jutustelun perusteella arvostavan korkealle tällaisen hienon luontokohteen. Netistä löytyi tieto, jonka mukaan Laajanojan purolohikanta on todettu alkuperäiseksi tuhansien vuosien takaa. Nyt en ole kaloja nähnyt, mutta muistan kyllä, että niitä lapsena katseltiin.Toivottavasti innokas asuntorakentaminen pysyy sopivasti etäällä purovarresta, jotta tulevaisuudessakin lapset voivat tehdä ikimuistoisia retkiä jännittävälle purolle ja kokea niitä elämyksiä mitä metsäluonto voi antaa.

Tietoa Laajanojasta ja luontopolusta löytyy linkeistä:

http://www.pirkanmaanmetsat.fi/metsaopetuspolku/Nokia/nokia.htm

http://www.koulut.nokiankaupunki.fi/ahaa/Luonto/LRindex.htm

Cartinan purokuvia