perjantai 9. tammikuuta 2009

5d mark II ensimmäisellä työkeikallani

Kävin Loppisäisyönä kuvaamassa ravintola Onnelassa. Olen jonkin verran kuvaillut promoja, messuja ym markkinointitempauksia järjestävälle Kohulle. Tällä kertaa Onnelassa oli energiajuoma Battery Juiced-tuotteen lanseeraus.

Todella niukassa valossa joutuu helposti kuvaamaan salamalla. Fiiliskuvia saapi sitten ilman salamaa, jos saa. Kuvasin toki sekä että. Kokeilin hieman eri laseilla ja herkkyyksillä että pääsisin tuntumaan kamerastan. Oheisen ruudun speksit 24 mm f 1.4 (käsivaralta) 1/13 s ja iso 4000!

Battery Juiced. Kuva: Henrik Kettunen

Toki millä tahansa kameralla alhaisella asalla ja jalustalla sais parempaakin. Mutta tämä oli nopea ja autenttinen tilanne, mikä piti kuvata käsivaralta. Olin äimistynyt kuvan puhtaudesta näinkin haastavissa olosuhteissa. Kuva on saanut hyvin pintapuolisen käsittelyn lightroomissa, jollain 1/4-osan kohinanpoistolla, ja se oli siinä. Eli vastasi sitä mitä nyt aika normaalisti teen keikkakuville. Aikaisempien kameroiden lopputulokseen aika merkittävä hyppäyys. Voin vain kuvitella mitä tällä vielä saa aikaa muissa haastavissa olosuhteissa.

Osinhan tämä kamera tuli hommattua siinä olevan video-ominaisuudenkin takia. Kuvatoimisto Cartinassa meillä on tulossa uudistus jonka myötä jatkossa se välittää myös liikkuvaa kuvitusmateriaalia. Toki tiedusteluja liikkuvasta kuvasta on aiemmin tullut asiakkailta, joille olemme joutuneet myymään ei-oota. Korjaus siis tulossa.

Ensimmäiset videotestipätkät 5dII:sella tallentui just sillä tavalla nykien kuin käyttöohjeissa varoiteltiin, mikäli käytetään liian hitaasti kirjoittavia kortteja. Silmämääräisesti näytti siltä kuin noin 10 kuvan sarjasta pari vikaa ruutua jäi välistä pois. 133x-kortit ovat liian hitaita. Myös kuvaamisen sujuvoittamiseksi tarvitsee vissiin varustautua nopeammalla korteilla. Todennäköisesti myös jonkin sortin ulkoisella mikillä. Ainakin jos kamerassa ei ole ulkoista mikkiä ja optiikassa autofokus päällä, niin tarkennuksen surinat kuuluu tallenteessa aika hyvin. Loogista. Mitä muuta sitä voikaan odottaa.

Summa summarum: Mielenkiintoinen laite, ja ehdottomasti hintansa arvoinen.

1 kommentti:

Soili Jussila kirjoitti...

Juttus ei ole kuin entisestään nostattamassa kamerakuumetta, tuota kameraa kun olen jo jonkin aikaa haaveillut...
Noiden videopätkien kuvamyyntiin ottamaminen on varmaankin tulevaisuuden myyntiä edistämässä ja niiden kuvaaminenkin varmaan lisääntyy kameroiden kehityksen myötä.
Väliin on kuvaushetkillä harmittanut kun videokamera ei ole paikalla, kahteen eri kameraan keskittyminen on ainakin kohdallani ollut liian työläs ajatus alkaa toteuttaa.