sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Tekijäoikeusasiaa: Älä osallistu kieroihin kuvakilpailuihin!

Viimeisen parin vuoden aikana erilaiset kuvakilpailut ovat villisti yleistyneet. Onhan se yksi tapa saada asialle näkyvyyttä. Eri medioissa kilpailu on koettu positiiviseksi asiaksi, minkä takia asian uutisointikin on yleensä mennyt varsin hyvin läpi. Järjestäjää saa positiivista julkisuutta ja onnistuessaa ison kasan täysin ilmaisia tai lähes ilmaisia kuvia omaan markkinointiin. Halvempaa, helpompaa kuin jos ostaisi microstok-kuvia rapakon takaa.

Tälläkin kolikolla on myös se toinen puoli, eli tekijänoikeudet, eli kuvaajan näkövinkkeli. Ja totta on toki se, että monet ei niin välitä niistä oikeuksistaan. Ilahtuvat vain jos kuvat jonnekin kelpaavat. Onhan se yksi osoitus siitä, ettei ne kuvat ihan niin mahdottomia ole. Kannattaa kuitenkin pari kertaa miettiä ennen kuin lähettää kuviaan jonnekin kilpailuu, lukijapalautteeseen tai muuhunkaan nettipalveluun, esim facebookiin. Se pieni präntti tai jonnekin sopimustekstiin viimeiselle riville on voitu ujuttaa ehtoja, jotka siirtävät kuviin liittyvät oikeudet toiselle taholle, mutta jättää kaikki mahdolliset oikeudelliset velvoitteet kuvaajalle.

Tuoreimmiten asiaa on käsitelty Journalisti-lehdessä : http://www.journalistilehti.fi/tuotteet.html?id=197/981

Finnfoto: Mieti missä ja miten kuviasi käytetään

Tietokone-lehti: Älä lähetä kuviasi harkitsemattomasti

Itse olen jonkin verran sauraillut esim. sellaista foorumia vai sanoisko luontotieto-sivustoa kuin "Ikkuna Suomen Luontoon". En ole itse sitä käyttänyt, enkä sen takia perehtynyt ehtoihin. Kuvittelin sen jonkinlaiseksi yleisfoorumiksi, jota Suomen Luonto-lehti / Luonnonsuojeluliitto puffaa. Vähän äimistyin että sielläkin tämä niin monen muun tahon viljelemä asia oli kans otettu käyttöön. Aiheeseen liittyvästä blogikirjoitusta lainaten -
-"Kuten käyttöehdoissa ja säännöissäkin sanotaan, Suomen luonnonsuojeluliitto voi "muokata, kopioida ja julkaista kaikkea sitä materiaalia, jonka käyttäjä on palvelussa tuonut saataville". Sivuston kuvia onkin käytetty jo monessa yhteydessä.

-Kuvia on julkaistu niin Suomen luonto kuin Luonnonsuojelija-lehdissäkin. Ne, teistä jotka ovat käyneet Helsingin Kampissa Tapiolan T-hetkessä, ovat ehkä nähneet luontokuvashow'n. Nuokin kuvat ovat ISL(Ikkuna Suomen Luontoon)-sivustolta.

-... Kevään aikana Kevätseurannan tulevia kuvia joudutaan ehkä käyttämään mediassa nopeastikin, joten näiden osalta ei välttämättä sähköpostitse aina tavoiteta kuvaajaa ennen kuvan käyttöä."

Onhan se hyvä joskus muistuttaa käyttäjiä ehdoista, joita he eivät sisäänkirjautuessaan olen ehkä huomanneet. Mielestään palvelun tarjoajat voisivat ennemminkin miettiä noita ehtoja uudestaan.

Niin siis käyttöehdoissa lukee, että "Käyttäjän palveluun lähettämien kuvien tekijänoikeudet säilyvät alkuperäisellä oikeudenomistajalla, kuitenkin niin, että palveluntarjoajalla (mukaan lukien Suomen Luonto -lehti) on oikeus korvauksetta muokata, kopioida ja julkaista kaikkea sitä materiaalia, jonka käyttäjä on palvelussa tuonut saataville."

ps. Ihmeen pitkään muuten kesti ennen kuin virallisemmat tahot ovat asiaan reagoineet. Muodikastahan on lisätä että saa korvauksetta kopioida, muokata jne.. Minä protestoin! Pitäkää kiinni oikeuksistanne ja tehkää harkittuja päätöksiä. Se että kuva on vapaasti jossain muualla käytettävissä vaikuttaa esim. siihen että voiko sitä jossain muualla myydä, mihin hintaan ja millä ehdoilla.

1 kommentti:

Tuomo Virtanen kirjoitti...

Tämä on täyttä asiaa. Tälläisia tietoiskuja pitäisi levittää mahdollisiman laajasti, tasaisin väliajoin.