perjantai 18. joulukuuta 2009

Muista hätävara -muistikortti!

kameralaukku. Kuva: Henrik Kettunen
Keikalle tuli lähdettyä vähän liian kiireellä - mukamas. Piti kuvata Vesterisen minikeikkaa keskustassa. Saavuin pelimestoille 10 minuuttia ennen esiintymisen alkua. Sen verran on minulla pyrkimyksenä olla etuajassa, tai jossain lähettyvillä, että kerkiän tarkistamaan varusteeni ja tutkailemaan paikan ennen varsinaisen kuvauksen alkua. Heti kun avaan kameralaukun, niin heräsi sellainen tunne, että sainko se kortinlukijasta ottamani muistikortin laitettua kameralaukkuun asti. No enpä tietenkään. Tällä kertaa en sentään ollut missään korven keskellä kuvaamassa, mutta kun kuvattavan pikakeikan alkuun on enää alle 10 minuuttia.

Kaikki nopeammat muistikortit jäivät työpöydälle, vaikka minulla normaalisti on yksi muistikortti kameralaukun pohjalla hätävarana, mutta kun se on sellainen vähän hitaampi. Ja kun Nokiasta/mainostoimistosta vartavasten halusivat tällä kertaa ensisijaisesti sellaisia 0,5 min videoklippeja. Videoiden tallentamiseen tarvitaan nopeasti kirjoittavaa korttia. Ei niistä hitaista olisi tähän hätään apua. Ainoa mihin kerkesin korttiostoksille, oli Rajala. Onpas isoksi kasvanut. Kallishan se on. Ei vaihtoehtoa. Telefotosta olisi saanut saman kortin noin 40% halvemmalla, mutta sinne ei tähän rakoon millään kerkiä. Perhana. Onneksi Rajalassa ei ollut jonoa. Reilun puolen tunnin kuluttua tapahtuma oli ohi, keikka purkissa, ja kameralaukussa yksi turha saturaisen nopea pikkukortti. Näin tällä kertaa.

Positiivista on nyt se, että tästä lähtien kameralaukussani on hätävarakorttina yksi vähän nopeampikin muistikortti. Voipi olla, että viisastuin virheestä, etten enää ikinä unohda korttejani kotiin. Toisaalta voihan keikalla jollekin kolleegalle sattuu sama moka kuin minulle tänään, eli että tämä on tiukassa paikassa lainamuistikortin tarpeessa...

Ei kommentteja: