Onko Kampissa turvallista kuvata - saati liikkua?

Olin viime viikonloppuna taas kerran tekemässä promootio -dokumentointia Microsoftille. Xboxin Kinectiä esiteltiin ko. kauppakeskuksen keskusympyrällä. Kuvasin promootiota tunnin verran. Juuri ennen kuin laitoin pillit pussiin, niin kuulin kun aivan takanani posahti jotain vauhdilla ja kovaa. Olin niin keskittynyt kuvaamiseen, etten heti kääntynyt edes katsomaan. Promoottorityttö oli vähän kauhuissaan, ja tokas jotain, että toi meni TOSI läheltä sua. Sieltä jostain reilusti ylemmistä kerroksista oli joko tarkoituksella tai vahingossa lähettänyt puolitäyden muovisen limupullon. Tarkkaan en tiedä, että kuinka korkealta tuli. Jo osittainen osuma olisin taatusti tarkoittanut vähintään sairaalareissua. Huonommalla tuurilla olisin päässyt suoraan hyvin valaistuun kuvausmestaan, jossa muistikortit eivät koskaan täyty, eikä patterit lopu.

En siis voinut olla heittämättä kommenttia kauppakeskuksen palautepostiin kysyäkseni heiltä näkemyksiä asiaan. Turvallisuus on minulle periaatekysymys. Olen kauppakeskuksessa varmaan jatkossakin silloin tällöin kuvaamassa. Tosin kirjoitin heille siitäkin, että aiheuttaahan tuollaiset ilmiöt ilmeisen vaaran kenelle tahansa ohikulkijalle. Silloin kun ympyrässä ei ole promootioita, niin kaikki ihmiset kävelevät pääosin keskeltä, eli aukion halki. Laitoin viestiin tiedon tapahtuman kellonajastakin - ajatuksella, että olisivat voineet tarkistaa turvakameroista, että mitä siellä tapahtui. Kysyin, että miten pitäisi toimia, mitä he haluavat ja voivat asian hyväksi tehdä? Vai onko työmaakypärä ainoa varma suojautumisen keino.

Kauppakeskuspäällikkö vastasi minulle näin:

Hei Henrik!

Olen erittäin pahoillani tästä Sinua säikyttäneestä tapahtumasta. Osuessaan tällainen puoliksikin juotu pullo aiheuttaa ison vahingon.

Vastaavia vahinkoja on sattunut muutaman kerran aikaisemminkin, mutta onneksi hyvin harvoin. Keskuksemme on katettu laajalla valvontakameraverkostolla ja ilkivallantekijät tietävät, että vaara jäädä kiinni on suuri. Joskus näitä tavaroita on pudonnut myös ihan vahingossa.

Ainoa tapa poistaa ongelma kokonaan, on olla rakentamatta vastaavia atriumeja. Vastaavissa paikoissa turvaverkkojen asennukset yleensä vain kannustavat ihmisiä heittämään vielä enemmän tavaraa alas. Kypärä saattaisi kannustaa heittoihin sitäkin enemmän.

Uskon, että kokemuksesi jää ainutkertaiseksi, mutta varovainen kannattaa silti olla. Turvallisin paikka kuvata on pysytellä 1. kerroksen tason alla atriumin aukon sijaan.

kauppakeskuspäällikkö
Kamppi

---

Elämässäni on toki ollut monia erilaisia läheltä piti tilanteita. Rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Valokuvaaminen on vähän niin kuin raksahommat, paitsi että kuvaaja liikkuu pääosin itselleen ennestään tuntemattomilla "työmailla" ja suurimmaksi osin ilman työmaakypärää - tuntematta paikan potentiaalisia vaaratilanteita. Ja rakennustyömailla, siinä missä esim. teollisuudessa tapahtuu välillä pienempiä ja välillä isompiakin haavereita, vaikka kuinka koittaisi olla varovainen. Haavereita sattuu väistämättä vähän väliä työaikana myös kuvaajille. Itseltäni meni reisi ja pohjeluu aikoinaan poikki, kun kuvauskohde tuli vauhdilla päälle. Olin silloin noudattanut kaikkia ohjeita. Silloin sekään ei riittänyt. Sillä kerralla minulla oli huonoa tuuria matkassa.

En pienestä säiky, joskaan turhia riskejä ei kannata ottaa. Autoillessakin käytän turvavyöitä ja talvella nastarenkaita. Tyhmä ei tartte olla. Samaa turvallisuusaspekteja on suotava yrittää huomioida kaikessa muussakin toiminnassa, ja mieluiten etukäteen - myös muiden ihmisten osalta. Viimeistään silloin, jos joku konkreettinen vaara on selkeästi olemassa - jonkun läheltä piti tilanteen jälkeen. Pitäisi herätyskellojen soida. Ring, ring.

Voihan se vain olla, että jonkun mielestä toi valokuvaaja-hörhö tuolla alhaalla näyttää aika erityisen tyhmältä. Ja saanut siksi päähänpiston harjoitella osumatarkkuuttaan sylkeä tiukemmalla tavaralla (puolitäydellä pullolla). En minä siellä patsastellut kuin hetken - lähinnä käännähdin. Entäs ne promoottorit, jotka on työn puolesta koko päivän siinä ympyrässä alttiina mille tahansa. Tai kaikki ne kymmenet tuhannet ohikulkijat, jotka päivittäin kävelee siitä alitse - edes takaisin. Siihenkin massaan mahtuu ajatustasolla monenlaista ylemmän kerroksen kaiteella notkuilevaa tyhmine päähänpistoineen.

Päähänpiston kohteelle voi sitten jälkeenpäin viisastella, että olisitte fiksuina kiertäneet ympyrän ulkoreunaan pitkin, katon alla suojassa. Oma moka kun menitte maalitauluksi. Toisaalta lohduttaako se omaisia, jos se tappava esine olisikin ihan vahingossa livennyt jonkun sormista. Ja onko niin, että valvontakamerat on vain sitä varten olemassa, että on jotain kohisevaa pikselimössöä näyttää poliisille, kun on jo liian myöhäistä. Voivat sitten arvuutella, että onko toi tummiin pukeutunut mies vs. nainen, nuori vs vanha, tapahtuma harkittu kuje vai puhdas vanhingonlaukaus.

Tämä kokemukseni jälkeen veikkaan, että jos joudun esim. työni puolesta tai muuten asioimaan Kampin kauppakeskuksessa, niin ko. turvallisuuskysymys on minulla taatusti aina ensimmäisenä mielessä.

ps. Joku fyysikko varmaan osaisi laskea että mikä iskuvoima ja nopeus on puolitäyden juomapullon massalla, jos se lipsahtaa sormista neljännen, viidennen tai kuudennen kerroksen tasanteelta alas jonkun päähän.

Siiat matkii kiimaisia koiria

kuva: 35 mm f 18, 0,5 s - salama on laukaistu infrapunalähettimellä. Jos klikkaa kuvaa, niin se aukeaa isompana. Saa käsityksen kuvan teknisestä laadusta.
--------------------------------------------------------------
Joo tiedän. Kalat on tylsä aihe. Mutta kun olen aiemmassa elämässäni koulutukseltani iktyonomi, eli kalatalousneuvoja. Kalataloustiedot on kyllä pääosin jo haihtuneet tästä hyvin tuulettuvasta pääkopasta. Joskus ei vain voi olla äimistelemättä asiaa, johon aika harva kala-alan ihminenkään on päässyt tutustumaan. Arvokalakantojen lisääntyminen siis. Taimenen kutu on lähes kenelle tahansa tuttua. Taimenesta ja lohesta kaikki puhuu. Aiempi kalakirjoitus oli sitten ehkä enemmän nostagiaa. Taimenen ja lohen kudunseuranta on periaatteessa ja käytännössä aika vanha juttu, paitsi että valtaosa luonnonkantojen rippeistä on pahasti uhattuja. Taimenen kutukuvaus ei ole kovin uutta ja uniikkia. Siika on taimenta ja lohta tavanomaisempi. Siian kutu sen sijaan ei koskaan ollut minun fokuksessani. Tietääkseni siian kutu ei ole kunnolla ollut kenenkään muunkaan kiikarissa.

Kalatarkasteluni kiikariperspektiivissa on aiemmin tapahtunut liian tiukka polttoväli. Siika on aiemmin ollut minulla pikemminkin täys-tuntemattomuus. Koskaan en ole ollut seuraamassa siian kutua, joka normaalisti ajoittuu vähän taimenen kudun jälkeen. Enkä ole kuullut, että siian kutua olisi pahemmin dokumentoitu. Ahaa! Eräs kala-asiantuntija vinkkasi minulle, että kannattaisi, jos ei muuta niin kuvausmielessä perehtyä - tehdä tuttavuutta. Sanottiin, että saattaisi olla visuaalisesti kiinnostavaa ja uniikkia kuvaa. No enhän edes tiedä. Hyvästä vinkistä kävin eilen ja tänään tuossa "lähikoskella" vähän perehtymässä ja harjoittelemassa.

Eilen vesi oli vielä melko kirkasta. Siikaa alkoi hissuksiin jo olemaan. Väärä kuvaustekniikka aluksi käytössä. Kuvasin radiotriggereillä eli täysmanuaalisti, ja koko ajan toisessa kädessä fikkari. Siiat on koskessa umpipimeässä. Kontrasti ei ole, ja tarkennus on pirun vaikeata. Jos olisi toinen osoittelemassa fikkarilla, niin kuvaaminen helpottuisi merkittävästi. Monia hyviä tilanteita meni hukkaan. Sain kuitenkin pari kuvaa. Eilen käytössäni oli kaksi telinettä ja salamaa. Myöhemmin siirryin infrapunalähettimen käyttöön. Tänään vesi oli noussut ja samentunut. Käytin vain yhtä salamaa. Kuvaus vaikeutuu, vaikka varsinaiset kutemiset ovat vissiin vasta alkamassa.

Eilen matkassa olisi pitänyt olla vedenalaispussukka. Tänään se oli mukana, mutta vesi liian sameata. Kaikki ei mennyt ajoituksellisti ja teknisesti putkeen. Murphyn laki - niin tyypillistä luontokuvaamisessa toteutuvaa. Tuli kuitenkin pirun kova nälkä kalakuvausten jatkamiselle. Kuvaamiselle paremmat puitteet paranee vasta jos vedet kirkastuisi. Sitten kutukin on varmaankin ohi. Harjoitelmaksi meni tälläkin kertaa. Tai sitten aihe oli liian haastava taidoilleni - ja minulle tyypilliselle tuurilleni..

Kuvapankista em. muutamat siikakuvat löytyvät hakusanalla: kutusiika. Em. siian kutukuvaa jos venyttää, niin voipi olla että joutuupolttooväliin. Klikkaamalla kuvaa, saat sen aukeamaan isopana 1200 leveänä.

Kututaimenia ja yksi nälkäinen kuduntarkkailija

Helsingin Malmilla on vissiin suomalaisittain yksi tämän hetken merkittävimpiin taimenen elvyttämisen ja purokunnostuksen mallikunnostuskohteisiin lukeutuva Longinoja. Äärimmäisen hieno hatunnosto Suomalaisen kalastusmatkailun edistämissseuralle, SKES:ille ja ent. Raputiimille (nyk. Taimentiimille), ja tietenkin osin Virtavesien hoitoyhdistykselle, siinä missä Helsingin kaupungille ja muille projektiin osallistuneille. Itse olen ollut kerran soraistuksissa mukana, lähinnä kuvaamassa. Ettei vain olisi ollut joku tilattu kuvauskeikka tms... Tiedän siis mistä kohteen löytää. Siinä minun tuntemuksena ja osallistumisena aiheeseen. Täälläkin oltiin ensisijaisesti kalamies -Vilhon toiveesta.


Käytiin meidän perheen oikean kalamiehen, eli Vilhon, 5v, kanssa siellä pari päivää sitten tekemässä ensimmäistä tuttavuutta. Nähtiin muutama kala, ja törmättiin sattumalta Salosen Juhaan sekä Aatuun. Muuten oli vielä varsin hiljaista. Kuulin puskaradion kautta eilen, että Longinojan kututaimenet olisivat nyt aktivoituneet. Tänään oltiin Vilhon kanssa illalla noin tunti (18.20-19.20) purolla ihmettelemässä. Nähtiin parissa paikassa hyvää actonia. Ja just ennen kuin meidän piti lähteä, niin yksi nälkäinen kuduntarkkailija oli tulossa morjestamaan sitä toista kutuparia. Minkki ei ollut kuullut, että taimenet on rauhoitettuja. Onneksi se tuli meidän valistuksesta ainakin tilapäisesti toisiin ajatuksiin.

Minkki tuli ylävirrasta alavirtaan. Kuva minkki on reilun metrin päässä kutukaloista, ja reilun 2 metrin päässä meistä. Vilho valaisi minkkiä fikkarilla, ja valon rämpyttelyllään sai sen vaihtamaan kurssia. Kuvaparin kuvat on siis otettu samoilta jalansijoilta noin kolmen minuutin erotuksella. Minkki läksi takaisin ylävirtaan, mistä tulikin. Vilho oli siis se suuri sankari. Kututaimenet oli koko kuvausepisodin ajan täysin tietämättömiä tästä kutsumattomasta vierailijasta - nälkäisestä kuduntarkkailijasta. Voin kuvitella, että mikä olisi ollut lopputulos, ellemme olisi sattuneet olemaan siinä juuri silloin. Ja kaikki tämä sijoittuu melkein keskelle urbaaneinta Helsinkiä. Pimeän tullen stadissa tapahtuu kaikenlaista! Taimenia on kutupuhissa tällä hetkellä ainakin puolessa tusinassa helsinkiläisessä vesistössä (lue: erillisessä vesistössä). Kookkaimmat on 3-6 kilon kokoisia. Longinoja (Vantaanjoen vesistö) on näistä vain yksi puolen tusinan vesistön kohteista. Kuinka monta stadilaista taimenpuroa, tai Vantaanjoen lisäksi muuta osittain tai kokonaan helsinkiläistä vesistöä sinä tunnet?

ps. Omasta puolestani pidän peukkuja Longinojan taimenten sekä muiden helsinkiläisten taimenpurojen puolesta. Faktahan on se, että luonnonvaraiset ja alkuperäiset rannikon taimenkannat ja niille tärkeät pienvedet on lähes poikkeuksetta hyvin uhattuja. Pääosin ne on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. Ovat siis pitkään olleet pahasti heitteellä, koska hyvin harvat tahot oikeasti välittää ja konkreettisesti toimii niiden säilymisen puolesta. Purovesien pilaaminen ja uhanalaisten lohikalakantojen liikapyynti kun on pikemminkin maan tapa.

Talvinen puromaisema, Espoo

Jotta kuvituskuvakysymys ei jäisi kuivan epävisuaaliseksi, niin ohessa talvinen purokuva arkistojeni kätköistä kaivettuna. Kuvattu tammikuussa 2010. Brobackanjoki = Espoon talvinen karapuro nr 1. Sain tämän vasta äsken säädettyä ja kuvapakkiin ladattua. Jos haluat tutkailla kuvan teknistä laatua, niin klikkaamalla kuvaa, saat sen auki isompana. Jalustalla tämäkin toki on kuvattu. Mitenkäs muuten? Toivottavasti saamme jatkossa lisää kuvauksellisia talvimaisemia.

Erilaiset idyllit myyvät. Hyvät valot ja värit. Tämän kuvan miinus on tietty synkkyys. Kuvattu päivän jo kääntyneen hämärän puolelle. Turhan myöhään ja turhan sumuisena päivänä. Minun makuun sävyt on turhan loivat. Tämä paremmaksi en saanut sitä väännettyä. Ratkaisuni myyntikategorian osalta oli RM (kertajulkaisuoikeus) ja hintaluokka 2.

En tiedä mitä muut on mieltä tämän tyyppisen kuvan potentiaalista - tai tarpeellisuudesta? Saas nähdä meneekö minnekään kaupaksi. Ensisijaisesti omaksi iloksi kuvattu. Kuvituskuvana ei ehkä sillei mikään ideaali. Ehkä liian taulumainen. Aurinkoisen kelin vastaava ruutu olisi ehdottomasti potentiaalisempi. Sellaista keliä ei viime talvena osunut ainakaan minun kohdalleni.

Canon Eos 5DII, (21 mp), iso 100, 35 mm, f 22, 1 s.

Tai tällainen metsämaisema Nuuksion kansallispuistosta samalta reissulta. Tämäkin kuva aukeaa klikatessa isompana. Hyvä tai huono kuvituskuva? Jälkimmäinen kuvattu käsivaralta. 17 mm (perspektiivejä jälkeenpäin korjattuna) iso 500, f 6.3, 1/125 s.

Pohdiskelua kuvituskuvien hinnoittelusta

Alan foorumeilla on paljon pohdiskelua valokuvauksen kehityksestä, ammattivalokuvauksen alennustilasta. Siitä, että kun kameroita on vähän jokaisella, ja kuvaa tulee joka tuutista. Määrää vai laatua? Halvalla vai kalliilla? Kuinka niitä kuvakauppoja syntyy?

Kuvatoimisto Cartinassa kuvaajat saavat itse määrittää kuvan hintaluokan ja kategorian. Siksi minulle tulee paljon kyselyitä siitä, että mihin kategoriaan ja hintaan mikäkin pitäisi laittaa. Tämä kirjoituksen tarkoitus on osin antaa siihen liittyvää ajateltavaa.

RF va RM ja siinä tapauksessa mihin hintaan?

Kuva myy silloin kun haluttu aihe / hyvä kuva on sopivasti asiakkaalle tarjolla ja passeliin hintaan. Joillekin asiakkaille mikään alhaisinkaan hinta ei ole riittävän halpaa. Toisessa ääritapauksessa kuvasta ollaan helposti valmiita maksamaan nelinumeroinen summa. Se, että mikä on asiakkaan näkökulmasta käypä hinta riippuu ihan siitä mihin ja miten sitä ollaan mahdollisesti käyttämässä. Mitä laajempi näkyvämpi ja myynnin kannalta kriittisempi käyttö, sen arvokkaampi se on. Toisaalta mitä kriittisempi merkitys kuvalla on, niin sen todennäköisemmin aihe kuvautetaan vartavasten mainostoimiston kautta tyyriimmän puoleisilla mainoskuvaajilla kuvastiimeineen ja tuottajineen. Joissain tapauksissa tiukan aikatalun takia aikaa kuvauttamiselle ei ole, tai se haluttu aihe on niin harvinainen ilmiö / asia, ettei sitä noin vain kuvauteta, vaikka kuinka haluttaisiin. Tällaiset uniikit aiheet on sellaisia mitkä kuvatoimistomyynnissä olla hyvinkin arvokkaita.

Jos asiakas on ostamassa kuvaa yksittäistarpeeseen (kertajulkaisuun), ja kuitenkin unohtaa kuvan sen jälkeen, niin onko silloin kriittistä on hinta suhteessa kuvan käyttöön. RF ei anna asiakkaalle lisäarvoa. Jos asiakas tietää että RF-kuva saattaa muualla olla käytössä siellä täällä ja tuolla, niin RF saattaa olla jopa miinusta. Yleisesti ottaen uskon esim. RF-kuviin liittyen että ne asiakkaat jotka ovat hyvin RF-orientoituneita haalivat itselleen hyvää rf-kuvatarjontaa ja ovat hyvin hintaorientoituneita. Ovat myös hyvin herkästi tutustumassa mikrostokkeihin. Ne taas ovat kovaa vauhtia vetämässä mattoa normaalin RF-kuvakaupan alta. Minun nähdäkseni RF-kuville on ollut jonkinlainen buumi, joka saattaa pikemminkin olla menossa ohi. Ainakaan kuvaajan näkövinkkelistä RF ei voi olla pitkällä juoksulla kovinkaan kannattavaa. Sillä on kuitenkin tietty potentiaali, tietyt markkinat tietynlaisille yleisille, symboolisille tai poikkeuksellisen paljon kuvatuille aiheille. Silti olen sitä mieltä että joku pirun paljon kuvatun aiheen huippuotos kannattaisi kuitenkin pikemminkin laittaa RM-myyntiin. Uniikit aiheet ja muuten poikkeukselliset kuvat aina ennemminkin RM.

Jotkut pohdiskelee myös sitä, että jos vaikka laittaisivat kuvan RF-myyntiin mutta esim. 150-200 euron hintaan. Kallimmaallakin voivat mennä kaupaksi, mutta ensisijaisesti silloin jos asiakkaalla on mielessä saman kuvan käyttö esitteessä, netissä, mainoksessa yms. Jos mielessä vain yksittäiskäyttö, niin em. hinta on kallis. RM kuvana saisi reilusti halvemmalla. Jos taas aihe on runsaasti kuvattu, niin lukuisista suomalaisistakin halvemman puoleisista toimistoista helposti vastaava aihe voi löytyä rf-kuvana 50-80 euro haarukalla. Mitä tavanomaisempi aihe tai kuva on, niin sitä enemmän on tarjontaa myös muissa kuvakanavissa - ja sitä herkemmin asiakkaat vertailee hintoja. Mitä enemmän samanlaista kuvaa on eri tuuteissa tarjolla, niin sen kovemmat ovat RM kuvien paineet laskea hintoja.

Jos RF-kuville on selkeää hintakilpailua, hyvinkin rankkaa sellaista, niin toki on hinnanalennuspaineita RM-puolellakin, joskin paljon lievempinä. Mitä enemmän tulee keskenään samanlaista RM-kuvatarjontaa eri lähteistä, ja alkavat nokittamaan hintojen osalta, niin sen alhaisemmiksi hinnat painuvat. Toisaalta jos mitä suurempi osuus uudesta kuvatarjonnasta on uniikkia antaen olennaista lisäarvoa, niin voi olettaa, että kuvan keskimääräinen käypä hinta saattaisi pikemminkin olla nousussa. Aina tulee olemaan halvempia toimistoja, jotka myy enemmän määrää, ja sitten on sellaisia toimistoja jotka pyrkivät tarjoamaan uniikkia kuvia. Halvan RF-kuvan toimistot pyrkivät polkemaan hintoja, siinä missä uniikin RM kuvan toimistot pikemminkin pyrkivät nostamaan sitä.

RM kuvien osalta yksi kriittinen kysymys on, että pitääkö kuva olla ostettavissa yksinoikeudella. Kaikkein rahakkaimpien mainoskäyttöjen osalta yksinoikeus on ratkaiseva asia. Toisaalta yksinoikeudella halutaan kuvia äärimmäisen harvoin. Kuvaajan näkövinkkelistä voisi olla fiksumpi priorisoida sellaisia toimistoja, jotka välittävät RM kuvia ilman velvoitetta saada myydä kuvaa yksinoikeudella, kuten on kuvatoimitusehdot Cartinassa. Samoja RM -ruutuja saa ts. myydä myös muualla. RM -kuvien rinnakkaismyynnillä voi myös olla hintojen poljentaa edistävä vaikutus. Ainakaan niitä ei voi myydä yksinoikeudella, eikä niistä sen takia saa huippuhintoja. Mainoskampanjoihin kuvia etsivät saattavat jättää tällaiset lähteen katsomatta, ja keskittyvät yksinoikeudella kuvia välittäviin toimistoihin, tai ostavat kuvia suoraan ammattikuvajilta heidän uniikeista arkistoista. Kuvatoimisto-tarjonnan kautta kuvaajien on mahdollista myös profiloitua asiakkaiden silmissä, vaikka omia huippukuvia ei ikinä kuvatoimistoihin lataisikaan.

Jos taas kuvaa tarkastelee kysyntälähtöisesti, niin ehdottomasti vähiten tarjotaan suhteessa kysyntään on hyvätasoisille ihmiskuville modell-releasella. Kyse on siis sellaisista markkinointikäyttöön soveltuvista suomalaisista ihmiskuvista, joita on tehty varta vasten malleilla, hyvissä puitteissa ja hyvällä valaistuksella. Pääsääntöisesti suomalaiset kuvatoimistokuvaajan kuvaavat itsenäisesti ja astetta sponttaanimmin, eivätkä valitettavasti sen takia niinkään tuota sitä asiakkaiden tarvitsemaa markkinoinointikäyttöön soveltuvaa ihmiskuvaa.

Monesti tilanne voi olla sellainen, että asiakas etsii kuvaa, ilman että sillä on tarkkaa tietoa, että mihin kaikkeen ja miten sitä oltaisiin käyttämässä, ja kuva on RM myynnissä. Silloin hyvin herkästi kysyvät, että mikä voisi olla könttäsumma jos he voisivat saada sen vapailla oikeuksilla, ts RF-kuvana. Silloin kysymme kuvaajalta, että onko hänen mielestä tällainen ok, että tämä muutetaan RF-kuvaksi. Monet suostuu. Silloin kuva pitää siitä eteenpäin olla RF-myynnissä.

Myynnin kannalta on toki suotavaa osata tunnistaa kuvansa luonteen ja sen että minkälaiseen käyttöön se voisi sopia, ja kategorisoida ja hinnoitella kuva sopivasti. Osa kuvaajista ovat yksinkertaisuuden vuoksi ottaneet linjakseen laittaa kaikki kuvat esim. hintaluokkaan 2, tai rf-kuviksi johonkin tiettyyn hintaan - siis kuvasta riippumatta. Silloin kuvasta harvoin maksetaan optimaalinen hinta. Aina sitä myydään liian halvalla tai ei mene kaupaksi, koska se on hinnoiteltu kuvan käyttöä tai kuvan ainutlaatuisuuteen nähden liian kalliiksi. Mitä sopivampi hinta on, niin sen todenäköisemmin kuva menee kaupaksi. Jos alhainen hintapyyntö, niin asiakas ilahtuu ja ostaa kuvan. Jos hintapyyntö liian korkea, niin asiakas pettyy. Ja jos ei synny kauppoja, niin myös kuvaaja pettyy.

Hinta on kuitenkin usein paljon vähemmän kriittinen asia. Kaikkein kriittisintä on se, että kuva on sisällöltään hyvä ja asiakkaan kaavailemaan kuvitustarpeeseen soveltuva. Mitä paremmin kuva sopii tarpeeseen ja mitä ainutlaatuisempi se on, niin yleensä sen herkemmin asiakkaat on valmiita maksamaan enemmän.

Toivottavasti tämä antoi jotain ajatuksia kuvituskuvan myyntiin ja hinnoitteluun?

Paljonko maksaa kallion louhinta per kuutio?

Puhelin pirisi. Vastaan. Mies esittelee itsensä niin epäselvästi, etten saa nimestä mitään selvää. Seuraavaksi tulee kuitenkin selkeä kysymys. Paljonko maksaa kallion louhinta per kuutio?

-Soititte varmaan väärään numeroon, tämä on kuvatoimisto.
-Eikö teidän numero ole se ja se.
-On, mutta kuvatoimistona myymme valokuvia - julkaisuoikeuksia.
-Ai tämä ei tullutkaan Eero J. Laamaselle.
-Jep, ei tullut. Ja se Eero J. Laamanen ei ole louhintafirma, vaan yksi valokuvaaja.
-Turkanen. Täytyy sitten jotenkin yrittää selvittää, että mikä louhintafirma tossa kuvassa on.
-Toivottavasti löydätte vielä jonkun louhintafirman!

Vastaavanlaisia puheluita ja sähköposteja saan harvasen päivä. Monenlaisia googlaajia päätyy päivittäin cartinan sivuille. Näkevät kuvan, löytävät yhteystiedot ja vissiin kuvittelevat tämän olevan jonkun keltaisen pörssi valkoinen versio. Onneksi kaikki eivät yritä tavoittaa minua. Osa tietenkin pettyy suuresti, kun myynnissä on vain kuva aiheesta. Kukaan ei onneksi ole yrittänyt ostaa minulta elävää karhua, naalia tai tunturipöllöä. On kysytty vaneritehtaan, roskalavan, maansiirtokoneen tms tuotannollisen hyödykkeen saatavuutta ja hintaa. Kysyjät ovat pääosin olleet vähän iäkkäämpiä miehiä.

Järjetöntä toimintaa!

Syksyn aikana olen käynyt läpi muutamia potentiaalisia taimenen kutupuroja kuvausmielessä. Eilen poikkesin yhdelle kirkasvetiselle potentiaaliselle purolle. Puron puolivälissä on sen verran voimakas putous, että siitä taimen ei varmaankaan nouse. Putouksen alapuolella olin pari vuotta aiemmin havainnut taimenen, joten tiesin niitä vesistössä olevan. Putoukselta on matkaa yläpuoliselle järvelle pari kilometriä. Kävelin tämän välin rantaa pitkin ylöspäin ja ihmettelin kalojen vähyyttä. Onnistuin näkemään kolme pientä taimenta, vaikka niitä luulisi olevan alueella enemmänkin, sillä olosuhteet ovat kohdallaan. Järvelle päästyäni oli tämä näky edessä. Tuosta metalliaidasta ei mene läpi, kuin korkeintaan pienimmät kalanpoikaset. Liekö paikallinen kalastuskunta koittanut estää istuttamiaan kaloja karkaamasta alavirtaan? Tuollainen este vaatii vesilain mukaisen luvan ja tulen selvittämään löytyykö tälle rakennelmalle sellaista. Tiedossani on nimittäin toinenkin vastaavalla tavalla suljettu hieman suurempi joki tässä lähialueella.

Tuollaista laskupuron sulkemista on vaikea perustella millään tavoin, sillä siten estetään kalojen luontainen liikkuminen ja vieläpä järvessä elävien virtakutuisten kalojen pääsy lisääntymisalueilleen. Järveen ei laske vastaavaa puroa, joten tämä olisi käytännössä ainoa mahdollinen lisääntymispaikka järven virtakutuisille kaloille. Varmasti tuosta aidasta on siis myös yläpuolisen järven kalastolle enemmän haittaa kuin hyötyä, myös kalastusmielessä. Nyt purossa asuvat harvat taimenet eivät pääse vaeltamaan järvelle kasvamaan, vaan jäävät suljettuun puroon ja kääpiöittäen ja näivettäen puron kalakannan.

Katsotaanpa saadaanko asian luvallisuuteen ja mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin selvyyttä Lapin ELY-keskukselta.