Hirvikärpäsen kuolema

Yksin ei luonnossa liikkujan tarvitse syksyisin todellakaan kulkea. Seuraa löytyy aina – nimittäin hirvikärpäsistä! Tuo jo melko pohjoiseenkin levinnyt hirven ulkoloinen pörähtää harmillisesti ihmisenkin niskaan. Monet inhoavat otusta niin paljon, että jättävät syksyiset metsäretket kokonaan väliin. Jotkut saattavat saada hirvikärpäsen puremista pahoja ihottumaoireitakin. Itse mielelläni välttelen metsässä sellaisia paikkoja, joissa tietää saavansa kintereilleen liudan noita kiusanhenkiä. Joskus saattaa onnistua kulkemaan hyvän tovin ennen kuin kuuluu se tuttu surahdus, ja sitten peli onkin jo menetetty. Silloin askel pitenee ja tahti kiristyy, valokuvaamiseen keskittyminen on hankalaa, ja alkaa tehdä mieli lähteä kotiin. Jatkuvasti kuvittelee, että joku mönkii päässä ja niinhän siellä yleensä mönkiikin. Mutta kun yrittää sormin haroa niin mitään ei löydy. Ovat ne vaan niin taidokkaita piilottelijoita. Itselleni tulee monesti mieleen kauhukuva, entä jos se livahtaa korvaan? Saattaisi olla edessä käynti lääkärillä, jotta otus saataisiin pois.

Käsittääkseni hirvikärpäselle ei Suomen luonnosta löydy luonnollista vihollista, mutta kuolleille hirvikärpäsille löytyy kyllä käyttöä, jos vain sopivasti sattuu. Katselin eilen järven rannassa hopeaseppien parveilua syysauringon loisteessa kun tajusin jonkun liikkuvan korvani vieressä. Salamannopea käden liike tavoitti hirvikärpäsen ja olen aivan varma, että se oli matkalla korvaani. Totuttu pyöräytys sormien välissä ja sen jälkeen nakkasin häiritsijän viimeiselle ilmalennolleen. Se putosi veteen ja jäi siihen kellumaan. Hetken kuluttua pieni vesimittari pinkoi paikalle ja kävi ahnaasti helpon saaliin kimppuun. Kaivelin makrolasin repusta ja kuvasin tuon ikimuistoisen hetken. Jostakin syystä, vaikka eläinten ystävä olenkin, en tuntenut yhtään sääliä hirvikärpäsen kohtalosta.
Veden pieni aaltoilu karsi hieman onnistuneiden kuvien määrää, sillä makrokuviin tulee liike-epäterävyyttä todella helposti. Saman asian kanssa tulee tuskailtua myös kasveja kuvatessa, tuntuu, että aina tuulee!

Onneksi kirpeät syysaamut ovat tuloillaan ja yöpakkanenkin jo kolkuttelee ovella. Kylmänkankeilla siivillä on hirvikärpästen hankala lentää ja metsässä voi taas kulkea rauhassa.