maanantai 11. toukokuuta 2009

Hääkuvauksessa alkoi yt-neuvottelut

Mikäli palkkalistoillamme olisi kuvaajia vain tekemässä häitä, joutuisimme aloittamaan kaikkia koskevat yt-neuvottelut, jonka seurauksena koko porukka saisi kenkää. Sen tempun taantuma on nyt tehnyt hääkuvausmarkkinoille.

Jos vielä jokin aika sitten saatoin sanoa, että teen aika paljon hääkuvauksia, mutta myös kaikenlaista muuta. Niin tänä päivänä kuvausten osalta jäljellä on vain se "kaikenlainen muu". Normaalisti olen tehnyt 25-30 häääkuvausta per kesä, alkaen 6 h 1200 euroa. Tälle kesälle on vain yksi varaus. Siltä osin tämän vuoden kuvaustuloihin on tulossa 30 kiloeuron lovi, joskin on aiemmin pahasti ylibuukattu kalenteri mahdollistaa pitkän tauon jälkeen nyt muitakin toimintoja. Tämä tarkoittaa minulle toisin sanoen suurta mahdollisuutta isomman luokan suunnanmuutokselle ja asioiden uudelleenjärjestelyille.

Ainakin tulen saamaan reilusti enemmän aikaa kuvatoimisto-asioiden hoitamiseen, joista minulla on jo jonkin aikaa ollut hieman huono omatunto. En ole varsinaisesti huolissani vaikka tämä kesä on hääkuvaustan osalta jotakuinkin kuollut. En ole ikinä ajatellut että hääkuvaus olisi se minun juttuni, tai että minun pitää tehdä näitä. Olen vain ajatunut hääkuvauksiin, tehnyt niitä viimeisen kuuden vuoden aikana vähän toista sataa. Kysyntää on ollut, ja koska hääkuvauksiini on oltu tyytyväisiä. Niissä on ollut haastetta, ja ovat siltä pohjalta innostaneet minua. Paitsi että hääkuvaukset eivät minun osaltani välttämättä enää saa jatkoa. Saatan pahimmassa olla ylihuomenna pitämässä viimeistä hääsuunnittelupalaveriani.

Viimeisen 3 vuoden aikana olen ollut niin kiireinen, etten muka sen takia ole kaipallut uusia keikkakuva-asiakkaita. Hääkuvauksetkin ovat saaneet mennä ihan omalla painollaan eteenpäin. Niitä tulee, jos on tullakseen -periaatteella. Vasta viime viikolla sain päivitettyä portfolioni. Portfolioni tosin päivittyi ensisijaisesti muiden kuin hääkuvien osalta. Viimeksi päivitin portfoliotani reilu 3 vuotta sitten. Oli siis jo aikakin. Aiemmin portfolion päivittämiseen ei ole ollut tarvetta. Olisi vain joutunut entistä isommalle joukolle myymään ei-oota. Aiempina vuosina hääkuvaustiedusteluja on tullut sellainen vajaa tuhat per vuosi. Ei sen ei-oon myyminenkään mitenkään hauskaa ole - kaikkea muuta. Liian moniin en ole edes kyennyt vastaamaan. Melkein helpompi olla vastaamatta, jos samaan aikaa liian monet muut painostaa kuviensa pikaista toimitusta. Kuvien pikatoimitus tuntuu monilta osin olevan liian useilla prioriteetti joka menee yli kaiken muun. Ettei kuvillakaan ole väliä, kunhan ne saa heti - mieluiten hääkimpun heiton päätteeksi levylle raaka-poltettuna. Vähän kärjistettynä, mutta ei heitä kovin pahasti joidenkin toiveista.

Kyllä tässä tämän päivän tilanteessa yksi jos toinen muukin tuttu hääkuvaaja on ollut asian suhteen hieman ihmeissään. Nyt tuntuu, että kyse ei ole vain kalliimman hintakategorian hääkuvauksen tyyrehtymisestä, vaan siitä että ollaan kautta linjan siirrytty varsin merkittävissä määrin sukulaisten yms digikameran omistavien tuttujen käyttämiseen. Onhan ne nykyään niin yleisiäkin! Siis ne digikamerat. Sukulaispoikia ja tuttuja tosin on aika stabiili määrä.

Säästäminen on hääjärjestelyiden osalta nyt trendikkäämpää kuin koskaan. Täysin ymmärrettävää. Niin tekisin varmaan itsekin, jos vasta nyt menisin naimisiin. Se hommat tuli kylläkin hoidettua ja vajaa kymmenen vuotta sitten. Ja jos joku kysyy, että onko minulla vieläkään vapaa-aikaa, niin kyllä kotona olevista kolmesta pienestä vintiöstä jos esim. keskimmäiseltä kysyy, niin se haluaisi että olisi maks yhden tunnin päivässä töissä, ja lopun aikaa hänen kanssaan leikkimässä. On kait tullut viime vuosina liikaa tehtyä niitä ylipitkiä päiviä, jolloin lapset eivät ole nähneet minua lainkaan.

Itse en ole tykännyt hehkuttaa itseäni liikaa. Antaa kuvien vain puhua puolestaan, ja asiakkaiden löytää oman tyylin mukaisen kuvaajan luokse. Siksi varaukseni ovat suurimmaksi osin tulleet vasta vuodenvaihteen jälkeen. Nyt tämän vuoden osalta potentiaaliset hääkuvausasiakkaat ovatkin ehkä tehneet päätöksensä kuvausten osalta "taantumauutisoinnin" osalta kaikkein kriittisimpään aikaan. Sen takia heijastuksen hääkuvauksiin näkyvät nyt harvinaisen radikaalisti. Osa tasokkaammista ja kalliimman puoleisista hääkuvaajista on toki hehkutelleet omilla töillään, ja ovat saaneet varauksia jo viime kesältä, ennen taantuma-hysterian leviämistä. Nämä aktiivisen markkinoinnin hääkuvaaja kuvailevat toki ansaitusti toki vielä tämän kesän. Vuoden 2010 kesälle ei tänä kesänä ehkä sitten enää tulekaan varauksia, ainakaan ilman merkittäviä hinnanalennuksia tai muita lisäponnistuksia. Siltä osin minun näkemyksen mukaan hääkuvaus yleisemmin joutumassa eräänlaiseen ja "irtisanomis-aaltoon". Jokaisessa yhden-miehen hääkuvauspalvelussa alkaa todennäköisesti suppeammat tai laajemmin "yt-neuvottelut". Jos hääkuvaukseen on hakeutunut paljon uusia kuvaajia, niin on niitä myös siirtymässä sivuunkin.

Se, että häihin ei satsata enää samalla tavalla kuin aiemmin on toki vain yksi tekijä. Toinen hääkuvausmarkkinoita viilentävä tekijä on myös se, että kun mainoskuvapuolella monet muut kuvausprojektit vetää aika huonosti, niin ilmeisesti nyt on aika monet mainos- ja yrityskuvajuttuja aiemmin tehneet ovat ajatelleetkin hakea jotain "varmaa", jonka on ajateltu olevan vähintään kohtuullisen hyvällä liksalla. Asia ei välttämättä tältä osin ole ihan loppuun asti harkittu. Osa aktiivisista harrastajistakin on ilmeisesti myös heittäytyneet / heittäytymässä hääkuvaajiksi. Osin tällaiseen on voinut vaikuttaa myös se, että eri foorumeilla on parin viime vuoden ajan keskusteltu jonkin verran siitä miten kovapalkkaisia jotkut hääkuvaajat ovat - tai ainakin tällaista mielikuvaa on levitetty. Se, että vaikka hääkuvauksen "tuntiliksat" periaatteessa kovemmat kuin melkein minkä tahansa muun kuvauksen johtuu vain siitä, että onnistunut hääkuvaus edellyttää ennakkosuunnittelua, aikaavievää hääpalaveria. Sen lisäksi häissä tulee helposti otettu aika huomattava määrä kuvia, joiden läpikäyminen ja säätäminen vie aikaa, plus printtien teettäminen ja muu kuvauspalvelun loppuunsaattaminen. Aika merkittävä osa uusista tulokkaista myyvät luonnollisesti aika kaposella hääkuvauskokemuksella palvelujaan varsin halvalla, varsinkin jos eivät ihan sisäistä miten työläitä ja vaativia hääkuvaukset on. Sekin on hyvin luonnollista että kokemuksen puutteella aliarvioidaan työn vaativuus. Siihen syyllistyy niin kuvaajat kuin myös aika merkittävä osa hääpareista.

Nyt on ostajan markkinat! Eli hääkuvauspalveluiden tarjonta on tänä vuonna ainakin pääkaupunkiseudulla ennätyksellisen runsasta. Ainakin kuvauspalveluiden määrällinen tarjonta on reippaasti kasvanut viime vuodesta. Olisiko pääkaupunkiseudulla nyt ehkä puolet enemmän ammattimaisia kuvaajia (lue häävalokuvaajiksi itseään tituleeraavia) kuin aiemmin. Se on minun villi veikkaus. Laadusta en sano mitään. Hinta-laatu-suhde saattaa hyvinkin olla keskimäärin parempi kuin aiemmin. Siltä osin tilanne on ainakin ostajan kannalta hyvä. Jos aiemmin piti olla kuvauksen tilaajana tosi aikaisin liikkeellä, etenkin tasokkaampien kuvaajien osalta, niin nyt on päinvastoin. Toisaalta halpa ei välttämättä aina ole hyvää. Eikä hyvä ole välttämättä kallista. Hääkuvauksessa kokematon ei välttämättä ole huono valinta. Tuurilla voi saada jonkun tasokkaan uuden tulokkaan (kokemattoman) aika halvallakin. Tai sitten ei. Kokeneemmat, varmemmat ja ammattimaisemmat kuvaajat ovat yleensä tehneet vähän kovemmilla liksoilla.

Ainakin minun osalta tilanne on muuttunut nyt tämän taantuman myötä sillei, että varmaankin keskityn jatkossa aika lailla muihin kuin hääkuvauksiin. Eikä tämä tilanne tullut mitenkään yllätyksenä. Viime syksystä asti kun on seurannut uutisia, niin tämä vaikutus hääkuvauksiin on pikemminkin havaitun tapahtumaketjun ainoa mahdollinen ja hyvin looginen lopputulos. Hääkuvauksilleni ei löydy enää kysyntää, kun on tusinoittain kuvaajia, jotka tekee kuvauksia alle puoleen hintaan. Minä en haluaisi tinkiä laadusta, enkä sen takia hinnastakaan.

Ainakin minun näkövinkkelistä näyttää ehdottomasti siltä, että suhteellisesti ottaen saman liksan saa muista kuvauksesta paljon helpommin. Kyllä kuvaajakin on kohtuullisen liksan ansainnut, vääntämättä kuvia kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja. Tuntiliksa per tehty työtunti on se mitä pitäisi laskea, eikä vain se maksu minkä kuvaaja saa kuvaamiseen käytetystä ajasta. Jos hääkuvaus on liian halpa, niin työ on joko halpaa, alihintaista, tai kuvaaja luistaa kuvien peruskäsittelystä. Isomman kuvamäärän läpikäyminen ei käy ihan kädenkäänteessä, eikä sen takia 750 euron hintaiselta kokopäiväkuvaukselta kannata odottaa mitään ihmeitä. Halpa on keskimäärin heikompaa, ja kalliimpi keskimäärin tasokkaampaa - vähän niin kuin viineissä.

Omasta näkövinkkelistä hääkuvaus ei ole sellainen laji, missä voi lähteä myymään itseään alennuksella, sillä tavalla kun esim. varastoissa makaavia ylijäämätuotteita myydään. Hääkuvauksessa se on kaikki tai ei mitään. Tähän päivään mennessä useimmat ovat jo tehneet päätöksensä hääkuvausten suhteen, oli se mikä hyvänsä. En halua että kukaan tilaa esim. minua sen takia, että olen kallis, tai halpa, vaan kuvien ja hyvän kuvauspalvelun tai persoonallisen tyylin takia. Joskus tosin oma palvelukin on hieman tökkinyt, kun työsuman takia toimitukset ovat liiallisten kiireiden takia viivästyneet. Jos tekee joka viikonloppu hääkuvauksia, niin ei siihen väliin tahdo järkevästi keretä tekemään yhtään mitään muuta, tai sitten kesä ei ole mitään muuta kuin työtä ja stressiä. Tiedän sen liian monen vuoden kokemuksella. Jokaisella on myös omat heikkoutensa. Kesän mahdottomat kiireet oli heikkouteni. Nyt heikkouteni onkin muuttunut vahvuudeksi. Tänä kesänä saan ehkä vietettyä jonkun päivän yhdessä vaimoni ja lasteni kanssa.

Ja kun markkinat on murroksessa, eikä ole sellaisia kovin vakiintuneita juttuja, niin saattaapi olla asiakkaillakin hieman miettimistä, jos ollaan tilaamassa kuvauspalvelu joltain sellaiselta, kenestä kukaan ei ole koskaan kuullut mitään. Hääkuvauksen ostamiseen liittyy myös monenlaisia epävarmuustekijöitä, varsinkin mitä tulee hääkuvausten osalta kokemattomiin kuvaajiin. Hääkuvaus on kuitenkin varsin vaativa laji. Pieniä mokia sattuu. Kokemattomalle sattuu keskimäärin ehkä enemmän. Kokeneimmille kaikkein vähiten, jos potentiaalisen mokat on jo tehty, tai oltu läheltä piti tilanteessa. Onneksi itse olen siltä osin selvinnyt jalkojani pahemmin kastelematta.

Et jos hääkuvaus on muuroksessa, niin ehkä sen takia saattaisi nyt jos koskaan olla tilausta palvelulle joka esittelisi hääkuvaustarjontaa vertailukelpoisesti ja ymmärrettävässä muodossa. Hmm.. Jaa, että mitä on tiedossa. Siitä lisää myöhemmin.

1 kommentti:

Milan Kolarovic kirjoitti...

Tuo tuntuma markkinoista on varmasti muuallakin ko. kuvauksien suhteen, joskin ihan noin dramaattista pudotusta ei liene havaittavissa Helsingin ulkopuolella?

Tarjottujen palveluidenkin hinta vaikuttaa varmasti kysyntään, ehkä nyt tuulet suosivat ns. "keskihintaista" kuvaajaa ja kalliimmasta luksuksesta tingitään, tai sitten ei kenties edes mennä naimisiin vaan lykätään häitä vuodella tai parilla.

Sinun (Henrik K.) hääkuvia jo vuosien ajan nähneenä ja näkemystäsi / tyyliäsi ihastelleena ainakaan laadustasi ei vähentynyt kysyntä ole varmasti johtunut.