Kirjoittamisen ammattilaisena tiedän, etten voi koskaan sanoa tuotoksistani: "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin." Kun palaan jonkun ajan kuluttua tekstieni pariin, huomaan niissä paljon kielellisiä ja tyylillisiä seikkoja, jotka pitää korjata tai muuttaa. Siksi kirjoitan mieluummin sata sanaa ymmärryksellä kuin tuhat sanaa tunteella.
Sama pätee valokuvausharrastukseeni. Nykyiset monitorit, skannerit ja kuvankäsittelyohjelmat mahdollistavat kuvien tarkastelun sellaisiin yksityiskohtiin saakka, jotka eivät ennen vanhaan tulleet esille. Kun diakuvaa katsoi luupin avulla, kuva näytti hienolta. Nyt kun saman kuvan asettaa skanneriin ja digitoi sen näyttöruudulle, kaikki puutteet tulevat esiin.
Tekninen kehitys on vaikuttanut kuvaamiseeni siten, että olen alkanut käyttää jalustaa entistä enemmän. Toisaalta olen satsannut entistä valovoimaisempiin ja teräväpiirtoisempiin objektiiveihin. Kolmanneksi olen alkanut suunnitella kuvani entistä huolellisemmin.
Viimeksi mainittu seikka tarkoittaa, että olen merkinnyt muistiin aikoja, paikkoja ja olosuhteita, joissa ne asiat, joita haluan kuvata, tulevat parhaiten esiin. Palaan samoille paikoille, joissa olen jo kuvannut, saadakseni esille sen, mikä aikaisemmilla kerroilla tallentui mieleeni mutta ei kamerani filmille tai kennolle.
Koska toimin näin, kuvieni kokonaismäärä on vähäinen. En olisi kovin tuottelias ammattikuvaajanakaan. Mutta valokuvaus on sanan mukaisesti valon avulla kuvaamista. Pidän onnistuneimpina kuvinani sellaisia otoksia, joissa on valon ja varjon leikkiä. Tekninen hienous on kuin piste iin päällä: pieni mutta tarpeellinen lisä.
Valokuvauksen taiteellisen ja teknisen puolen oppimiseen ei ole oikotietä. Minkä tein, voin tehdä nykyajan välineillä paremmin kuin ennen.
http://www.anttifox.1g.fi/kuvat/kesä/eläimiä/linnut/koskikara_kivella_pal.mpg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti