tiistai 30. joulukuuta 2008

Vantaanjoen taimenista löytyi epämuodostumia

Taimenen lisääntymisalueiden kunnostuksia Longinojalla
Vantaanjoen taimenista löytyi epämuodostumia :uutisoi Helsingin Sanomat!

Longinojassa koekalastetut pienpoikaset on purossa syntyneitä kaloja. Siltä osin epämuodostumat on ympäristötekijöiden, eli vedenlaadun luonnottomista muutoksista aiheutuneita. Hieman vastaavanlaisia evien syöpymisiä tms varsin merkittäviä haittojahan havaittiin esim. Espoon Monikonpuron taimenissa noin kymmenen vuotta sitten, kun puroon lurpsahti eräältä teoliisuuslaitokselta joitain kuutiota vahvaa happoa ja sen perään pelastuslaitoksen neutralointitarkoituksessa laittamaa vahvaa emästä perään. Tämän seurauksena Monikonpuron taimenten rintaevät syöpyivät hyvin olemattomiksi. Silloinkin kala- ja ympäristöviranomaiset uinuivat, eivätkä reagoineet asiaan mitenkään, vaikka kalakanta oli hyvin läellä hävitä kokonaan. Lopultahan se sitten katosikin - eikä siitä syystä millä asia on virallisesti selitetty.

Kalat ovat varsin hyviä elinympäristön luonnontilaisuuden ja puhtauden indikaattoreita - ja riippumatta siitä että oliko kyseessä luonnontaimen tai istukas. Isommilla istukkailla on eväruodot yleensä vähän mutkallaan. Se, ei kuitenkaan ole mikään totaalinen katastroofi, ja johtuu puhtaasti viljelyolosuhteista. Evien epämuodostumat on elinympäristön tilaa, eli tyypillisesti päästöjä indikoiva tekijä. Kyseisenkaltaisia epämuodostumia ei luonnonkaloilla lainkaan esiinny.

Se, että selviääkö istukas ympäristössä on toki hyvin heikko elinympäristön laadun mittari. Sen sijaan se, että taimen kykenee lisääntymään luontaisesti, niin kuin Longinojassa on ymmärtääkseni havaittu, on jo varsin tasokkaan elinympäristön mittari. Hyvälaatuisten purovesien tilasta kannattaakin olla huolissaan. Sellaiset on jo hyvin harvassa, siinä missä luontaisesti lisääntyvät taimenkannat ylipäätään. Yksittäinen ulkopuolinen pistemäinen kuormitus saattaa helposti vetää mattoa harvinaisen tehokkaasti ko vesistön ja sen luontaisen kalakannan tuotannon ja sen eteen tehdyn työn alta. Luontaisen lisääntymisen tyrehtyminen ja luonnonkannan totaalinen katoaminen on aina sen merkki, että jotain on tehty / tapahtunut suuremmassa mittakaavassa väärin!

Lisää tietoa taimenesta:Taimeninstituutti

Cartinan kuvapankista: taimen / puroluonto / vesiensuojelu

Puhelin

Puhelin, Kännykkä, lankapuhelin, luuri, kapula. Kommunikointia lankoja pitkin tai rangattomasti mastoja pitkin. Puhelin on oikeastaan jokapäiväinen itsestäänselvyys. Montako puhelua tulee päivittäin soitettua? Montako kuvaa olet aiheesta ottanut? Ettei vain arjen puuhailut ja ilmiöt vain ole turhan heikosti ja yksipuolisesti kuvattu.

Ja yksi kännyköihin, etenkin lapsille annettaviin puhelimiin liittyvä vinkki on laittaa siihen joku kohtuullinen saldoraja. Yhden tutun lapsen kännykkä varastettiin hiljattain. Hetken luulivat vain että puhelin oli unohtunut jonnekin. Jonkun aikaa sitä etsittiin. Vasta seuraavana päivänä siihen hoksattiin soittaa, ja se tuuttasi varattua! Äkkiä sulkemaan liittymä. Vuorokaudessa liitymälle oli kertynyt yli tuhannen euron lasku. Puhelimella oli soitettu pelkästään ulkomaille. Sama voi toki periaatteessa sattua kenelle tahansa puhelimen omistajalle.

puhelin

Cartinan kuvatarjonta aiheesta: puhelin /phone /telefon

perjantai 26. joulukuuta 2008

Vaarallisilla kivillä

Tänään aurinko näyttäytyi Tampereella pitkästä aikaa. Harvinaisesta tapahtumasta innostuneena nappasin kameran mukaan ja lähdin ulos katselemaan, miltä maailma näyttää tuossa harvinaisessa luonnonvalossa! Puolet taivaasta oli kyllä edelleen sitkeästi pilvipeiton verhoamaa, joten suuresta häikäistymisestä ei ollut pelkoa. Mutta yritin kuitenkin ottaa kaiken mahdollisen ilon tuostakin vähästä. Pitkä kävelymatka johti viimein Näsijärven rantaan, josta löytyi hienoja tuulen muovaamia jäätaideteoksia. Vesi oli roiskunut rannan puihin ja jäädyttänyt ne vahvan jääkerroksen sisään. Jää oli peittänyt myös rantakivet, ja ne olivat todella liukkaita. Eihän sinne kiville kukaan käskenyt mennä, mutta pakko oli hieman uhmata ja yrittää löytää sopivia kuvakulmia. Onneksi selvisin ilman kolhuja – tälläkin kertaa! Jos olisinkin kaatunut ja loukannut itseni, olisi apu ollut lähellä ja nopeasti paikalla, kaupunkialueella kun olin. Monesti luontokuvauksessa tulee kuitenkin liikuttua yksin syrjäisilläkin seuduilla. Maasto voi olla hankalaa ja vierasta. Mielenkiinto kiinnittyy kuvauskohteisiin ja omien askelien seuraaminen saattaa jäädä vähemmälle huomiolle. Tätä ei ehkä pitäisi ääneen sanoa tai siis kirjoittaa, mutta en ole milloinkaan kovin pahasti kaatunut enkä muutenkaan loukannut itseäni luonnossa liikkuessani. Usein tulee päädyttyä sellaisiin kivikkoihin ja risukkoihin, että ei oikein tiedä miten pääsisi turvallisesti pois.

Muutaman kerran olen keväällä liukastunut, kun sammaleen alla on ollut yllättäen jäätä. Toisella kädellä olen pitänyt kamerasta kiinni, ja toisella ottanut kaatumisen vastaan. Mutta kyllä liukastuminen käy niin nopeasti, että puhdasta onnea on ollut, etten ole itseäni loukannut tai hajottanut kameraa. Jos on yksin jossakin tiettömän taipaleen päässä, voi pienikin loukkaantuminen olla vakavaa. Nyrjähtänyt nilkka tai kovasti vuotava haava voi aiheuttaa matkan katkeamisen. Siinäpä sitten olisi miettimistä, että mitenkäs täältä pois tullaan. Parempi onkin aina varautua etukäteen ja miettiä, mitä kaikkea voi tapahtua yksin kulkiessa. Nyt täytyy kuitenkin uhkakuvien maalailun päälle koputtaa puuta ja toivoa kaikille yksin metsässä kulkijoilla turvallisia luontoelämyksiä.

maanantai 22. joulukuuta 2008

Ajatuksia hääkuvaamisesta

Ihastuneet huokaukset ja ihailevat ilmeet ovat hyvin arkipäiväisiä ihmisellä, jonka ammatti niin erikoinen kuin häävalokuvaaja tai valokuvaaja.
Kuinka mukavaa olisi sujahtaa ihmisten mieliin ja katsella niitä näkyjä, joissa hääkuvaaja iloisesti liihottelee kauniisti pukeutuneiden juhlavieraiden, ruusujen ja samppanjan keskellä kameraansa napsutellen ja elämä on melkeinpä yhtä juhlaa.

Valitettavasti joudun tipauttamaan teidät kauniista kuvitelmistanne ja paljastamaan jotain aivan hirvittävää: kuvatessa tulee hiki! Juhlia ei ehdi ihastelemaan ja morsiamet saattavat olla äkäisiä...

Häävalokuvaajan tehtävänä on nähdä erilaisia asioita, eikä ihastella silmät ymmyrkäisinä. Tarkoituksena taltioida mahdollisimman paljon hauskoja ja jännittäviä hetkiä. Sellaisia hetkiä, joita kaikki eivät pysty, eivätkä ehdi näkemään. Ja jotka saattavat mennä ja menevätkin ohi silmänräpäyksessä. Tästä näkemisestä syntyy jokaisen kuvaajan ainutlaatuinen tyyli ja sormenjälki tai voisiko sitä kutsua vaikka silmänjäljeksi. Tyyli jonka luomiseen on eläydytty koko ruumiin, sielun ja mielen voimin. Niihin vielä lisättynä tekninen laite jota kameraksi kutsutaan.

Näiden neljän asian ja monen muun teknisen asian ja napinpainalluksen tuloksena syntyy kauniita kuvia ja muistoja elämän ehkä tärkeimmästä juhlasta.

Kameraakin tärkeämpi instrumentti on kuvaaja itse. Henkinen valmistautuminen ja keskittyminen jokaiseen kuvaukseen ja sen asian mielessä pitäminen, että häät ovat jokaisen parin ainutlaatuinen ja arvokas juhla. Myös se tosi asia, että onnistumisen on tapahduttava kerralla, sillä hääkuvauksessa toista mahdollisuutta ei tule.

Hääkuvaus on kaunista ja samalla raadollista. Kaiken kruunaa kuitenkin onnistuminen ja hääparin kiitos.



Seuraavasta linkistä kuviini ja hääkuviin.

http://annkristina.kuvat.fi/kuvat

lauantai 20. joulukuuta 2008

Kuvaliikkeiden tulostuslaitteet ja virustorjunta?

Vaimoni halusi kiireellä printtauttaa muutamat kuvat paikallisessa valokuvaliikkeessä. Heitin sille muutamat kuvat osin fiksattuina osin vähän raaempina korkkaamattomalla usb-tikulla. Se vei ne paikallisen liikkeeseen. Muutamia se halusi vähän isompina ja toisilla säädöillä. Sain usb-tikun takaisin, ja iskin sen koneeseen. Heti tuli F-securilta hälyytys että ulkoisella asemalla, siis usb-tikulla on virus, jota se ei pystynyt poistamaan. Taatana. Nyt ruksutan s-postiohjelmalla että mikä on kannettavan virustilanne ja manaan sitä että ylipäätään piti päästää vaimo tällä tavalla "käymään vieraissa" - ja et miks virustorjunta ei saanut poistetta. Pitäis toimittaa kuvat tutun turvallisesti netin kautta, ja kiertää paikalliset valokuvaliikkeet kaukaa.

Mitenkäs noi laitteet sitten tulostuslaitteiden torjunnat toimiikaan. Vai onks ne jonkin sortin viruspesäkkeitä, vai mistä tossa oli kyse. Ainakin yhteen liikkeeseen kerran olin viemässä cf-korttia kuvan kanssa. Jolloin se printtauskapistus ei lukenut sitä. Piti lukea suoraan valokuvaliikkeen varsinaisella koneella. Silloin myyjä sanoi että heitä on ehdottomasti kielletty tekemästä sitä, koska firman kirjanpitokin taisi olla samalla koneella.

Et uskaltaako tuollaisia printtauskapistuksia edes ääritapauksessa käyttää muuta kuin kumihanskoilla ja kertakäyttöisillä rompuilla, jotka hävittää heti sen jälkeen kun kuvat on ladattu valokuvaliikkeen pöpöpesäkkeeseen.

ps. Lopulta sain pöpöt desifioitua, mut saakeli sentään. Suututtaa. Luulis et tuollaisten laitteiden valmistajilla / palvelutarjoajilla on joku vastuu. Käyhän noissa koneissa "vieraissa" aika monet perheenisät ja -äidit cf-kortteineen ja tökkimistikkuineen.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Piiitkiä valotuksia


Hyvin monet suomalaiset matkustavat joululomansa ajaksi lämpimille leveysasteille, missä päivä on pidempi kuin synkässä Pohjolassa. Jotkut tuttavani ovat kertoneet, että valoon ja lämpöön pääseminen on heille suorastaan välttämätöntä terveydellisistä syistä.


Saattaa olla, että kylmä ja pimeä vuodenaika tuottaa outoja vaikutuksia ihmisen mieleen ja ruumiiseen. En kylläkään ole huomannut sellaisia itsessäni, mutta se voi johtua siitä, että olen täysin sopeutunut arktiseen melankoliaan: vietän adventtiajan violetin värin merkeissä.




Arktisen melankolian tuntomerkki on, että se panee ihmisen tekemään asioita, joita hän ei tekisi kirkkaan päivän aikaan. Kukapa seisoisi juhannuksena pitkän tovin paikallaan kiertoliittymän vieressä sarkapuku päällään ja karvalakki päässään? On ihmisellä kesällä parempaakin tekemistä.

Mutta annapa, kun kaamos rupeaa käymään päälle, niin tien reunalla seisoksiva ihminen on pienessä pohjoisessa kirkonkylässä ihan tavallinen näky. Puhumattakaan siitä, että itse kirkonkylä rupeaa näyttämään erikoiselta. Aika jotenkin hidastuu, eikä ihminen ole varma omasta tilastaan.



Kiltti poliisi, voisitko mitata sellaisella vempaimella, johon annetaan piiitkä puhallus, vereeni sitoutuneen arktisen melankolian määrän? En ole varma, pitäisikö minunkin matkustaa sylvian lailla etelän valoon ja lämpöön. Työvälineeni kenno rekisteröi eriskummaista menoa täällä napapiirin pohjoispuolella.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Miten latinankielisten hakusanojen buustaus puri?

Google on aika mystinen juttu. Ja mystisenä Google on sen halutut visusti pitääkin. Liian monet haluaisi olevansa siellä korkealla ja muutenkin helposti löydettävissä. Ohessa siis mun pieni latinankielisten nimien buustauskokeilu. Latinankielisiä nimiä en ole aiemmin mihinkään listannut. Englanninkielisten nimien kanssa on ongelmia, kun erilaiset heittomerkit tms aiheuttaa viallisia linkkejä. Siispä vihdoinkin sain aikaiseksi listata edes osa kuvapankkimme lajikuvien latinankielisiä nimiä.

Niin googlen haut antaa vähän eri tuloksia riippuen että millä kielellä yms asetuksilla haetaan. Suomenkielisillä hakusanoilla cartina on aina ollut - sanokaamme aika hyvin rankattu. Tavoite on saada nostettua indeksointumista ei niinkään google.fi, vaan ennemminkin google.com sivuilla, ja edistää ulkomaantrafiikkia. Suomi on kuvakauppamaana kuitenkin suhteellisen rajallinen, etenkin mitä pienempään genrestä on kyse, esim. luontokuva-markkinoiden osalta. Siksi kansainvälisyys on hyvä asia.

Ja tietty lieventävänä asianhaarana tässä on huomioitava se seikka, että vaikka noi indeksoinnit on nyt ihan ok. Google indeksoinnit elää koko ajan. Toisaalta tämä ei ole ihan se aika vuodesta jolloin noita lajikuvia etsitään netistä kaikkei ahkerimmin. Ton buustauksen/optimoinnin pitkäaikainen vaikutus sivukäynteihin ja kuvamyyntiin jää nähtäväksi. Tulipahan kokeiltua blogin vaikutus (tai ainakin osavaikutus) googleen. Ei hassumpi buustaustyökalu tämä blogi.

Joitain googlen indeksoimia latinankielisiä nimiä:
(Cartinan sivun otsikko alkaa aina näin
"Stock photo picture of XXXXX Photo Agency" ja domain lukee siinä alla tyyliin
"cartinafinland.fi/kuvapankki/en/search.....")


http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Primula%2BJuliae-hybr



http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Anoplodera+maculicornis



http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=eurocephalus+rueppellii


http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Aurantioporus+fissilis

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=ochre+granite

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=picea+abies+f.+virgata

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Nymphaea+alba+subsp.+candida

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Oxalis+articulata+ssp.+rubra

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Melampyrum+silvaticum

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Picea+abies+ssp.+obovata

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Pycnonotus+capensis

http://www.google.com/search?q=Melampyrum+silvaticum&btnG=Search&num=30&hl=en&sa=2

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=pycnoporellus+fulgens

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Corallus+enydris

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Juniperus+communis+Suecica

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Actaea+erythrocarpa

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Cirsium+helenioides

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Aconogonon+alpinum

http://www.google.com/search?hl=en&q=yponomeuta+evonymellus

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Agrion+virgo

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Damaliscus+pygargus+pygargus

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Delphinium+cultorum

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Rhinanthus+serotinus

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Levisticum+officinalis


http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Macrothylacia+rubi



http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Geotrupes+stercorosus


http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=phaeolepiota+aurea

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=ursus+americanus+kermodei

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Cassiope+hypnoides

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Agrion+virgo

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Parus+montanus

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Acer+tataricum+ginnala

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Alectoris+barbara

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Pelargonium+grandiflorum

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Gladiolus+hortulanus

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Arctous+alpina

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Succinea+putris

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=tadorna+variegata

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Chamaeleo+melleri

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=haemopis+sanguisuga

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Sympetrum+vulgatum

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Pholiota+limonella

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Ulmus+laevis

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Trachypithecus+auratus

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Leptopterna+dolabrata

http://www.google.com/search?q=loxia+pytyopsittacus&num=30&hl=en&sa=2

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=euphydryas+maturna

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Pinguicula+alpina


http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Motacilla+cinerea


http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Juncus+effesus

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Tilia+vulgaris

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Recurvirostra+avosetta

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Didierea+trollii

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Suillus+bovinus

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Sea+Mayweed

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Brenthis+ino

http://www.google.com/search?num=20&hl=en&q=Pinguicula+alpina

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=Athyrium+distentifolium

http://www.google.com/search?num=30&hl=en&q=phalaropus+lobatus