lauantai 26. heinäkuuta 2008

Lintubongailua riippumatosta

Viikon verran yritin saada kuvaa banaanikerttulista (Coereb aflaveola) pesällään, joka on ihan majapaikkani terassin vieressä, riippumattoni takana, mutta aina lintu huomasi yritykseni ja pyrähti muille oksille. Kamerani ei ole oikein tarkoituksenmukainen lintujen kuvaamiseen, mutta koska pesä oli ihan lähellä, ajattelin että voisin jopa onnistua.

Ihan ensimmäisinä päivinä kävin kurkistamassa kameran kanssa pesään ja totesin siellä olevan kaksi pienokaista. Minulle kerrottiin, että poikaset lähtevät pesästä todella nopeasti, ilman että ne osaavat vielä kunnolla lentää, ja koska majapaikassani on sekä kissa että koira, yritin vahtia etteivät ne ainakaan pääse poikasia syömään.

Istuessani riippumatossani kuulin aina poikasten piipityksestä milloin äiti tai isä oli käymässä, mutta vaikka kuinka yritin ujuttaa kameraa silloin riippumaton sivusta kuvan ottaakseni, varuillaan oleva lintu ehti aina poistua kotioveltaan.

Olisin tietysti mieluusti nähnyt myös poikasten ensipyrähdyksen, mutta tänään herätessäni huomasin, että poikaset ovat lentäneet pois pesästään, eikä niistä ole enää jälkeäkään. Toivotaan että kaksosten elämä jatkuu turvallisesti jossain muualla puiden suojissa, kaukana kissojen ja muiden saalistajien ulottuvista.

Ei kommentteja: