Varpunen pienoinen,
kuinka koruton ja vaatimaton
höyhenpeittees' onkaan.
Ei hohda se värien kirkkautta,
Ei töyhtöjen komeutta,
ja äänes' pientä sirkutusta vain.
Phyi! Mene pois!
Kaipaamme komeutta ja prameutta,
värien loistokkuutta - arvokkuutta: miks' tuollaista huomaisimme lain?
Mut' katsokaa lintua vielä kerran,
joka murusia pöydän alla syö.
Kiitoksen pienen hennolla äänellään suo.
Silmät lempeät, mustat, sielukkaat;
höyhenet pörröiset, lämpöisen ruskeat
Kätkien kultaisen sydämen:
Lintu kaunein päällä maan
Kuva: Henrik Kettunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti