maanantai 19. huhtikuuta 2010

Kuvakategoriat = Kuvatoimiston portfolio



Cartinan kategoriahakemisto on mennyt uuteen uskoon. Kaikki kuvat siirrettiin hakemiston lopussa olevaan "lajittelemattomat"-kansioon. Tulemme nostamaan paremmasta päästä olevia kuvia takaisin kategorioihin, siten että antavat hyvä yleissilmäyksen tarjonnastamme. Ajatus on siis nostaa suhteellisen nopeasti jokaiseen kategoriaan vähän toistasataa kuvaa antamaan innostava yleissilmäys tarjonnastamme.

Kautta historia on kategorioita katsottu ahkerasti, ja pitämällä hyvä valikoima tasokkaampaa kuvaa noissa kategorioissa, saadaan paremmille kuville niille kuuluva näkyvyys. Kategorioissa olevat kuvat ja niiden hakusanoitusten on tarkoitus olla esimerkinomaisia hyvistä kuvituskuvista, nimeämisestä sekä hakusanoituksesta. Hakusanoja pitää olla, mutta ei liikaa. Hakusanojen pitää olla kuvaan hyvin sopivia.

Kategorioihin pääsevien kuvien osalta olennaista on, että otsikot ja hakusanoitusten pitäisi olla kunnossa kaikille kielillä. Vielä on näidenkin kuvien hakusanoituksissa jonkin verran tekemistä. Kuvan pitää myös olla tarkoituksemukainen, tasokas ja olennainen lisä tarjonnassa.

Hyvä otsikoinnit ja uniikit hakusanoitukset saa kuvat helposti myös indeksoitumaan googlessa. Tällä hetkellähän cartina kuvista google-imagesiin on indeksoitunut reilu 130 000 kuvaa. (EDIT: Jos toi lukema oli eilen tätä viestiä kirjoittaessa tarkalleen sanottuna 132 000, niin nytten se näyttää olevan 142 000 indeksoidussa kuvassa).

Yksi ajatus tämä uuden linjauksen takana on, ettei ulkomaalaiset käyttäjät joutuisi tilanteeseen missä hakemiston kautta pyritään tutustumaan kuvatarjontaa, mutta ettei kuvien nimistä tai hakusanoista löydy ensimmäistäkään tuttua sanaa. Ulkomaalaisille käyttäjille etenkin kuvan nimet ja hakusanat englanniksi ovat hyvin olennaisia. Toisaalta aika paljon tarjonnasta sellaisia, ettei niissä välttämättä ole suurempaa kansainvälistä myyntipotentiaalia.

Kuvaportfoliomme ulkomaalaisittain nähtynä:

Nature
Animals
Birds
Insects
Plants and flowers
Landscapes
Forest
Lakes and river
Human

Sivustollamme käy vajaa 150 000 suomalaista kävijää kuukaudessa, ja vajaa 100 000 ulkomaalaista. Ulkomaalaisten kävijöiden osuus kasvaa voimakkaasti. Aika iso osa ulkomaalaisista kävijöistä on ruotsalaisia, minne menee kiitettävästi myös myyntiä.

Mitäs tuumitte tarjonnasta?

ps. Ulkoasu-uudistuskin on varsin pitkällä. (edit: Ulkoasut on valmiina. Rakenteellista ja toiminnallista koodausta vailla. Saattaapi olla käytössä ensi tai seuraavalla viikolla.)

Ei kommentteja: