maanantai 16. elokuuta 2010

Lepakkoja kuvaamassa


Jokunen vuosi takaperin kävin parina yönä kuvaamassa lepakoita kotipaikan läheisellä joella. Kuvaaminen oli melko haastellista, mutta toisaalta myös mielenkiintoista. Lepakot on myös sellainen aihe, mitä ei ole kovin paljoa kuvattu. Paras aika lepakoiden kuvaamiseen on yleensä alkuyöstä, kun hyönteiset lentävät aktiivisesti. Aamua kohden hyönteisten määrä vähenee ja samalla myös niitä syövät lepakot palaavat leposijoille.

Pimeä ja suhteellisen kova lentovauhti tekevät lepakkokuvaamisesta haastavaa. Oma tekniikkani on ollu laittaa kamera ja salama jalustalle. Salaman olen säätänyt manuaalisesti suht pienelle teholle ja kamerasta suuren ISO herkkyyden, jotta välähdys olisi riittävän nopea pysäyttämään lepakon liikkeen. Tarkennuksen olen tehnyt myös manuaalisesti kiinteälle etäisyydelle, jolla olen arvellut lepakon lentoreitin kulkevan.

Viime viikonloppuna kävin taas pitkästä aikaa joen törmällä lepakoita kuvaamassa. Kohtuullisesti lepakoita olikin lennossa, ja jonkun menettelevän ruudun sain tallennettua. Lepakkokuvaaminen on jäänyt itseltäni aika vähiin, sillä nykyisellä asuinpaikallani Rovaniemellä niitä ei kovin paljoa tapaa, toisin kuin eteläisemmässä Suomessa.

Linkki kuvatoimisto Cartinan lepakkokuvatarjontaan

Ei kommentteja: