Joulutontut studiolla

Sain mahdollisuuden kokeilla studiokuvausta, kiitos siitä mahdollisuuden tarjoajalle Petterille:-) Kuvausaiheeksi valittiin joulu ja tavoitteeksi kuvatoimistoon sopivat kuvat.

 

Uusi tilanne aiempiin luonnossa kuvattuihin kuvauksiin oli kun nyt olikin tyhjä tila, miten sen täyttää?  Luonnossa kun täyttyy taas yleensä katsoa tausta sopivaksi. Valaistuksen suhteen täytyy sanoa, että helppoa tuo hallittu valaistus luontokuvaukseen verrattuna, kun valaistus alkuun säädetty sopivaksi. Kuvatessa ei enää tarvinnut kiinnittää paljon huomiota valaistukseen, kunhan malli oli aika lailla päävaloon sopivasti. Kameran säätöjä ei tarvinnut miettiä kesken kuvausten, vaan pystyi keskittyä itse kuvausaiheeseen.

 

Tontut oli kuvauksissa eri kokemuksilla, kokemus näkyi tietysti kuvauksissa. Tontun ohjaus ja haluttujen ilmeiden asentojen  saaminen on omalla tavalla  haasteellista. Suuri etu on jos kuvauksiin on kuvaaja hieman etukäteen suunnitellut kuvausaiheita, asentoja, jolloin miettimiseen ei mene kuvauksissa aikaa.

 

Tämä suosikkikuva hiippailevasta syntyi osin vahingossa, etukäteen olin miettinyt että yritän kuvata hiippailevaa tonttua. Matala studion katto meinasi tulla esiin välillä ja osassa kokovartalokuvassa nousin hiukan ylemmäs kuvamaan. Tässä pyysin tonttua kyyristymään matalaan hiippailuun...

Kaiken kaikkiaan mukava vaihtelu perinteiseen luontokuvaukseen, saatiin tonttukuvat studiossa ja kaksi kuvauskokemusta lisää. Silti mieluiten kuvaan ihmisenkin luonnossa, vaikka sieltä syntyy enemmän epäonnistuneita kuvia. Kuvaaminen luonnon valossa on ainaista opettelua, haastetta riittää...

Osa tonttukuvista löytyy kuvagalleriastani ja
kuvatoimiston tonttukuvia löytyy  täältä.

Onko Kampissa turvallista kuvata - saati liikkua?

Olin viime viikonloppuna taas kerran tekemässä promootio -dokumentointia Microsoftille. Xboxin Kinectiä esiteltiin ko. kauppakeskuksen keskusympyrällä. Kuvasin promootiota tunnin verran. Juuri ennen kuin laitoin pillit pussiin, niin kuulin kun aivan takanani posahti jotain vauhdilla ja kovaa. Olin niin keskittynyt kuvaamiseen, etten heti kääntynyt edes katsomaan. Promoottorityttö oli vähän kauhuissaan, ja tokas jotain, että toi meni TOSI läheltä sua. Sieltä jostain reilusti ylemmistä kerroksista oli joko tarkoituksella tai vahingossa lähettänyt puolitäyden muovisen limupullon. Tarkkaan en tiedä, että kuinka korkealta tuli. Jo osittainen osuma olisin taatusti tarkoittanut vähintään sairaalareissua. Huonommalla tuurilla olisin päässyt suoraan hyvin valaistuun kuvausmestaan, jossa muistikortit eivät koskaan täyty, eikä patterit lopu.

En siis voinut olla heittämättä kommenttia kauppakeskuksen palautepostiin kysyäkseni heiltä näkemyksiä asiaan. Turvallisuus on minulle periaatekysymys. Olen kauppakeskuksessa varmaan jatkossakin silloin tällöin kuvaamassa. Tosin kirjoitin heille siitäkin, että aiheuttaahan tuollaiset ilmiöt ilmeisen vaaran kenelle tahansa ohikulkijalle. Silloin kun ympyrässä ei ole promootioita, niin kaikki ihmiset kävelevät pääosin keskeltä, eli aukion halki. Laitoin viestiin tiedon tapahtuman kellonajastakin - ajatuksella, että olisivat voineet tarkistaa turvakameroista, että mitä siellä tapahtui. Kysyin, että miten pitäisi toimia, mitä he haluavat ja voivat asian hyväksi tehdä? Vai onko työmaakypärä ainoa varma suojautumisen keino.

Kauppakeskuspäällikkö vastasi minulle näin:

Hei Henrik!

Olen erittäin pahoillani tästä Sinua säikyttäneestä tapahtumasta. Osuessaan tällainen puoliksikin juotu pullo aiheuttaa ison vahingon.

Vastaavia vahinkoja on sattunut muutaman kerran aikaisemminkin, mutta onneksi hyvin harvoin. Keskuksemme on katettu laajalla valvontakameraverkostolla ja ilkivallantekijät tietävät, että vaara jäädä kiinni on suuri. Joskus näitä tavaroita on pudonnut myös ihan vahingossa.

Ainoa tapa poistaa ongelma kokonaan, on olla rakentamatta vastaavia atriumeja. Vastaavissa paikoissa turvaverkkojen asennukset yleensä vain kannustavat ihmisiä heittämään vielä enemmän tavaraa alas. Kypärä saattaisi kannustaa heittoihin sitäkin enemmän.

Uskon, että kokemuksesi jää ainutkertaiseksi, mutta varovainen kannattaa silti olla. Turvallisin paikka kuvata on pysytellä 1. kerroksen tason alla atriumin aukon sijaan.

kauppakeskuspäällikkö
Kamppi

---

Elämässäni on toki ollut monia erilaisia läheltä piti tilanteita. Rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Valokuvaaminen on vähän niin kuin raksahommat, paitsi että kuvaaja liikkuu pääosin itselleen ennestään tuntemattomilla "työmailla" ja suurimmaksi osin ilman työmaakypärää - tuntematta paikan potentiaalisia vaaratilanteita. Ja rakennustyömailla, siinä missä esim. teollisuudessa tapahtuu välillä pienempiä ja välillä isompiakin haavereita, vaikka kuinka koittaisi olla varovainen. Haavereita sattuu väistämättä vähän väliä työaikana myös kuvaajille. Itseltäni meni reisi ja pohjeluu aikoinaan poikki, kun kuvauskohde tuli vauhdilla päälle. Olin silloin noudattanut kaikkia ohjeita. Silloin sekään ei riittänyt. Sillä kerralla minulla oli huonoa tuuria matkassa.

En pienestä säiky, joskaan turhia riskejä ei kannata ottaa. Autoillessakin käytän turvavyöitä ja talvella nastarenkaita. Tyhmä ei tartte olla. Samaa turvallisuusaspekteja on suotava yrittää huomioida kaikessa muussakin toiminnassa, ja mieluiten etukäteen - myös muiden ihmisten osalta. Viimeistään silloin, jos joku konkreettinen vaara on selkeästi olemassa - jonkun läheltä piti tilanteen jälkeen. Pitäisi herätyskellojen soida. Ring, ring.

Voihan se vain olla, että jonkun mielestä toi valokuvaaja-hörhö tuolla alhaalla näyttää aika erityisen tyhmältä. Ja saanut siksi päähänpiston harjoitella osumatarkkuuttaan sylkeä tiukemmalla tavaralla (puolitäydellä pullolla). En minä siellä patsastellut kuin hetken - lähinnä käännähdin. Entäs ne promoottorit, jotka on työn puolesta koko päivän siinä ympyrässä alttiina mille tahansa. Tai kaikki ne kymmenet tuhannet ohikulkijat, jotka päivittäin kävelee siitä alitse - edes takaisin. Siihenkin massaan mahtuu ajatustasolla monenlaista ylemmän kerroksen kaiteella notkuilevaa tyhmine päähänpistoineen.

Päähänpiston kohteelle voi sitten jälkeenpäin viisastella, että olisitte fiksuina kiertäneet ympyrän ulkoreunaan pitkin, katon alla suojassa. Oma moka kun menitte maalitauluksi. Toisaalta lohduttaako se omaisia, jos se tappava esine olisikin ihan vahingossa livennyt jonkun sormista. Ja onko niin, että valvontakamerat on vain sitä varten olemassa, että on jotain kohisevaa pikselimössöä näyttää poliisille, kun on jo liian myöhäistä. Voivat sitten arvuutella, että onko toi tummiin pukeutunut mies vs. nainen, nuori vs vanha, tapahtuma harkittu kuje vai puhdas vanhingonlaukaus.

Tämä kokemukseni jälkeen veikkaan, että jos joudun esim. työni puolesta tai muuten asioimaan Kampin kauppakeskuksessa, niin ko. turvallisuuskysymys on minulla taatusti aina ensimmäisenä mielessä.

ps. Joku fyysikko varmaan osaisi laskea että mikä iskuvoima ja nopeus on puolitäyden juomapullon massalla, jos se lipsahtaa sormista neljännen, viidennen tai kuudennen kerroksen tasanteelta alas jonkun päähän.

Siiat matkii kiimaisia koiria

kuva: 35 mm f 18, 0,5 s - salama on laukaistu infrapunalähettimellä. Jos klikkaa kuvaa, niin se aukeaa isompana. Saa käsityksen kuvan teknisestä laadusta.
--------------------------------------------------------------
Joo tiedän. Kalat on tylsä aihe. Mutta kun olen aiemmassa elämässäni koulutukseltani iktyonomi, eli kalatalousneuvoja. Kalataloustiedot on kyllä pääosin jo haihtuneet tästä hyvin tuulettuvasta pääkopasta. Joskus ei vain voi olla äimistelemättä asiaa, johon aika harva kala-alan ihminenkään on päässyt tutustumaan. Arvokalakantojen lisääntyminen siis. Taimenen kutu on lähes kenelle tahansa tuttua. Taimenesta ja lohesta kaikki puhuu. Aiempi kalakirjoitus oli sitten ehkä enemmän nostagiaa. Taimenen ja lohen kudunseuranta on periaatteessa ja käytännössä aika vanha juttu, paitsi että valtaosa luonnonkantojen rippeistä on pahasti uhattuja. Taimenen kutukuvaus ei ole kovin uutta ja uniikkia. Siika on taimenta ja lohta tavanomaisempi. Siian kutu sen sijaan ei koskaan ollut minun fokuksessani. Tietääkseni siian kutu ei ole kunnolla ollut kenenkään muunkaan kiikarissa.

Kalatarkasteluni kiikariperspektiivissa on aiemmin tapahtunut liian tiukka polttoväli. Siika on aiemmin ollut minulla pikemminkin täys-tuntemattomuus. Koskaan en ole ollut seuraamassa siian kutua, joka normaalisti ajoittuu vähän taimenen kudun jälkeen. Enkä ole kuullut, että siian kutua olisi pahemmin dokumentoitu. Ahaa! Eräs kala-asiantuntija vinkkasi minulle, että kannattaisi, jos ei muuta niin kuvausmielessä perehtyä - tehdä tuttavuutta. Sanottiin, että saattaisi olla visuaalisesti kiinnostavaa ja uniikkia kuvaa. No enhän edes tiedä. Hyvästä vinkistä kävin eilen ja tänään tuossa "lähikoskella" vähän perehtymässä ja harjoittelemassa.

Eilen vesi oli vielä melko kirkasta. Siikaa alkoi hissuksiin jo olemaan. Väärä kuvaustekniikka aluksi käytössä. Kuvasin radiotriggereillä eli täysmanuaalisti, ja koko ajan toisessa kädessä fikkari. Siiat on koskessa umpipimeässä. Kontrasti ei ole, ja tarkennus on pirun vaikeata. Jos olisi toinen osoittelemassa fikkarilla, niin kuvaaminen helpottuisi merkittävästi. Monia hyviä tilanteita meni hukkaan. Sain kuitenkin pari kuvaa. Eilen käytössäni oli kaksi telinettä ja salamaa. Myöhemmin siirryin infrapunalähettimen käyttöön. Tänään vesi oli noussut ja samentunut. Käytin vain yhtä salamaa. Kuvaus vaikeutuu, vaikka varsinaiset kutemiset ovat vissiin vasta alkamassa.

Eilen matkassa olisi pitänyt olla vedenalaispussukka. Tänään se oli mukana, mutta vesi liian sameata. Kaikki ei mennyt ajoituksellisti ja teknisesti putkeen. Murphyn laki - niin tyypillistä luontokuvaamisessa toteutuvaa. Tuli kuitenkin pirun kova nälkä kalakuvausten jatkamiselle. Kuvaamiselle paremmat puitteet paranee vasta jos vedet kirkastuisi. Sitten kutukin on varmaankin ohi. Harjoitelmaksi meni tälläkin kertaa. Tai sitten aihe oli liian haastava taidoilleni - ja minulle tyypilliselle tuurilleni..

Kuvapankista em. muutamat siikakuvat löytyvät hakusanalla: kutusiika. Em. siian kutukuvaa jos venyttää, niin voipi olla että joutuupolttooväliin. Klikkaamalla kuvaa, saat sen aukeamaan isopana 1200 leveänä.

Kututaimenia ja yksi nälkäinen kuduntarkkailija

Helsingin Malmilla on vissiin suomalaisittain yksi tämän hetken merkittävimpiin taimenen elvyttämisen ja purokunnostuksen mallikunnostuskohteisiin lukeutuva Longinoja. Äärimmäisen hieno hatunnosto Suomalaisen kalastusmatkailun edistämissseuralle, SKES:ille ja ent. Raputiimille (nyk. Taimentiimille), ja tietenkin osin Virtavesien hoitoyhdistykselle, siinä missä Helsingin kaupungille ja muille projektiin osallistuneille. Itse olen ollut kerran soraistuksissa mukana, lähinnä kuvaamassa. Ettei vain olisi ollut joku tilattu kuvauskeikka tms... Tiedän siis mistä kohteen löytää. Siinä minun tuntemuksena ja osallistumisena aiheeseen. Täälläkin oltiin ensisijaisesti kalamies -Vilhon toiveesta.


Käytiin meidän perheen oikean kalamiehen, eli Vilhon, 5v, kanssa siellä pari päivää sitten tekemässä ensimmäistä tuttavuutta. Nähtiin muutama kala, ja törmättiin sattumalta Salosen Juhaan sekä Aatuun. Muuten oli vielä varsin hiljaista. Kuulin puskaradion kautta eilen, että Longinojan kututaimenet olisivat nyt aktivoituneet. Tänään oltiin Vilhon kanssa illalla noin tunti (18.20-19.20) purolla ihmettelemässä. Nähtiin parissa paikassa hyvää actonia. Ja just ennen kuin meidän piti lähteä, niin yksi nälkäinen kuduntarkkailija oli tulossa morjestamaan sitä toista kutuparia. Minkki ei ollut kuullut, että taimenet on rauhoitettuja. Onneksi se tuli meidän valistuksesta ainakin tilapäisesti toisiin ajatuksiin.

Minkki tuli ylävirrasta alavirtaan. Kuva minkki on reilun metrin päässä kutukaloista, ja reilun 2 metrin päässä meistä. Vilho valaisi minkkiä fikkarilla, ja valon rämpyttelyllään sai sen vaihtamaan kurssia. Kuvaparin kuvat on siis otettu samoilta jalansijoilta noin kolmen minuutin erotuksella. Minkki läksi takaisin ylävirtaan, mistä tulikin. Vilho oli siis se suuri sankari. Kututaimenet oli koko kuvausepisodin ajan täysin tietämättömiä tästä kutsumattomasta vierailijasta - nälkäisestä kuduntarkkailijasta. Voin kuvitella, että mikä olisi ollut lopputulos, ellemme olisi sattuneet olemaan siinä juuri silloin. Ja kaikki tämä sijoittuu melkein keskelle urbaaneinta Helsinkiä. Pimeän tullen stadissa tapahtuu kaikenlaista! Taimenia on kutupuhissa tällä hetkellä ainakin puolessa tusinassa helsinkiläisessä vesistössä (lue: erillisessä vesistössä). Kookkaimmat on 3-6 kilon kokoisia. Longinoja (Vantaanjoen vesistö) on näistä vain yksi puolen tusinan vesistön kohteista. Kuinka monta stadilaista taimenpuroa, tai Vantaanjoen lisäksi muuta osittain tai kokonaan helsinkiläistä vesistöä sinä tunnet?

ps. Omasta puolestani pidän peukkuja Longinojan taimenten sekä muiden helsinkiläisten taimenpurojen puolesta. Faktahan on se, että luonnonvaraiset ja alkuperäiset rannikon taimenkannat ja niille tärkeät pienvedet on lähes poikkeuksetta hyvin uhattuja. Pääosin ne on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. Ovat siis pitkään olleet pahasti heitteellä, koska hyvin harvat tahot oikeasti välittää ja konkreettisesti toimii niiden säilymisen puolesta. Purovesien pilaaminen ja uhanalaisten lohikalakantojen liikapyynti kun on pikemminkin maan tapa.

Talvinen puromaisema, Espoo

Jotta kuvituskuvakysymys ei jäisi kuivan epävisuaaliseksi, niin ohessa talvinen purokuva arkistojeni kätköistä kaivettuna. Kuvattu tammikuussa 2010. Brobackanjoki = Espoon talvinen karapuro nr 1. Sain tämän vasta äsken säädettyä ja kuvapakkiin ladattua. Jos haluat tutkailla kuvan teknistä laatua, niin klikkaamalla kuvaa, saat sen auki isompana. Jalustalla tämäkin toki on kuvattu. Mitenkäs muuten? Toivottavasti saamme jatkossa lisää kuvauksellisia talvimaisemia.

Erilaiset idyllit myyvät. Hyvät valot ja värit. Tämän kuvan miinus on tietty synkkyys. Kuvattu päivän jo kääntyneen hämärän puolelle. Turhan myöhään ja turhan sumuisena päivänä. Minun makuun sävyt on turhan loivat. Tämä paremmaksi en saanut sitä väännettyä. Ratkaisuni myyntikategorian osalta oli RM (kertajulkaisuoikeus) ja hintaluokka 2.

En tiedä mitä muut on mieltä tämän tyyppisen kuvan potentiaalista - tai tarpeellisuudesta? Saas nähdä meneekö minnekään kaupaksi. Ensisijaisesti omaksi iloksi kuvattu. Kuvituskuvana ei ehkä sillei mikään ideaali. Ehkä liian taulumainen. Aurinkoisen kelin vastaava ruutu olisi ehdottomasti potentiaalisempi. Sellaista keliä ei viime talvena osunut ainakaan minun kohdalleni.

Canon Eos 5DII, (21 mp), iso 100, 35 mm, f 22, 1 s.

Tai tällainen metsämaisema Nuuksion kansallispuistosta samalta reissulta. Tämäkin kuva aukeaa klikatessa isompana. Hyvä tai huono kuvituskuva? Jälkimmäinen kuvattu käsivaralta. 17 mm (perspektiivejä jälkeenpäin korjattuna) iso 500, f 6.3, 1/125 s.

Pohdiskelua kuvituskuvien hinnoittelusta

Alan foorumeilla on paljon pohdiskelua valokuvauksen kehityksestä, ammattivalokuvauksen alennustilasta. Siitä, että kun kameroita on vähän jokaisella, ja kuvaa tulee joka tuutista. Määrää vai laatua? Halvalla vai kalliilla? Kuinka niitä kuvakauppoja syntyy?

Kuvatoimisto Cartinassa kuvaajat saavat itse määrittää kuvan hintaluokan ja kategorian. Siksi minulle tulee paljon kyselyitä siitä, että mihin kategoriaan ja hintaan mikäkin pitäisi laittaa. Tämä kirjoituksen tarkoitus on osin antaa siihen liittyvää ajateltavaa.

RF va RM ja siinä tapauksessa mihin hintaan?

Kuva myy silloin kun haluttu aihe / hyvä kuva on sopivasti asiakkaalle tarjolla ja passeliin hintaan. Joillekin asiakkaille mikään alhaisinkaan hinta ei ole riittävän halpaa. Toisessa ääritapauksessa kuvasta ollaan helposti valmiita maksamaan nelinumeroinen summa. Se, että mikä on asiakkaan näkökulmasta käypä hinta riippuu ihan siitä mihin ja miten sitä ollaan mahdollisesti käyttämässä. Mitä laajempi näkyvämpi ja myynnin kannalta kriittisempi käyttö, sen arvokkaampi se on. Toisaalta mitä kriittisempi merkitys kuvalla on, niin sen todennäköisemmin aihe kuvautetaan vartavasten mainostoimiston kautta tyyriimmän puoleisilla mainoskuvaajilla kuvastiimeineen ja tuottajineen. Joissain tapauksissa tiukan aikatalun takia aikaa kuvauttamiselle ei ole, tai se haluttu aihe on niin harvinainen ilmiö / asia, ettei sitä noin vain kuvauteta, vaikka kuinka haluttaisiin. Tällaiset uniikit aiheet on sellaisia mitkä kuvatoimistomyynnissä olla hyvinkin arvokkaita.

Jos asiakas on ostamassa kuvaa yksittäistarpeeseen (kertajulkaisuun), ja kuitenkin unohtaa kuvan sen jälkeen, niin onko silloin kriittistä on hinta suhteessa kuvan käyttöön. RF ei anna asiakkaalle lisäarvoa. Jos asiakas tietää että RF-kuva saattaa muualla olla käytössä siellä täällä ja tuolla, niin RF saattaa olla jopa miinusta. Yleisesti ottaen uskon esim. RF-kuviin liittyen että ne asiakkaat jotka ovat hyvin RF-orientoituneita haalivat itselleen hyvää rf-kuvatarjontaa ja ovat hyvin hintaorientoituneita. Ovat myös hyvin herkästi tutustumassa mikrostokkeihin. Ne taas ovat kovaa vauhtia vetämässä mattoa normaalin RF-kuvakaupan alta. Minun nähdäkseni RF-kuville on ollut jonkinlainen buumi, joka saattaa pikemminkin olla menossa ohi. Ainakaan kuvaajan näkövinkkelistä RF ei voi olla pitkällä juoksulla kovinkaan kannattavaa. Sillä on kuitenkin tietty potentiaali, tietyt markkinat tietynlaisille yleisille, symboolisille tai poikkeuksellisen paljon kuvatuille aiheille. Silti olen sitä mieltä että joku pirun paljon kuvatun aiheen huippuotos kannattaisi kuitenkin pikemminkin laittaa RM-myyntiin. Uniikit aiheet ja muuten poikkeukselliset kuvat aina ennemminkin RM.

Jotkut pohdiskelee myös sitä, että jos vaikka laittaisivat kuvan RF-myyntiin mutta esim. 150-200 euron hintaan. Kallimmaallakin voivat mennä kaupaksi, mutta ensisijaisesti silloin jos asiakkaalla on mielessä saman kuvan käyttö esitteessä, netissä, mainoksessa yms. Jos mielessä vain yksittäiskäyttö, niin em. hinta on kallis. RM kuvana saisi reilusti halvemmalla. Jos taas aihe on runsaasti kuvattu, niin lukuisista suomalaisistakin halvemman puoleisista toimistoista helposti vastaava aihe voi löytyä rf-kuvana 50-80 euro haarukalla. Mitä tavanomaisempi aihe tai kuva on, niin sitä enemmän on tarjontaa myös muissa kuvakanavissa - ja sitä herkemmin asiakkaat vertailee hintoja. Mitä enemmän samanlaista kuvaa on eri tuuteissa tarjolla, niin sen kovemmat ovat RM kuvien paineet laskea hintoja.

Jos RF-kuville on selkeää hintakilpailua, hyvinkin rankkaa sellaista, niin toki on hinnanalennuspaineita RM-puolellakin, joskin paljon lievempinä. Mitä enemmän tulee keskenään samanlaista RM-kuvatarjontaa eri lähteistä, ja alkavat nokittamaan hintojen osalta, niin sen alhaisemmiksi hinnat painuvat. Toisaalta jos mitä suurempi osuus uudesta kuvatarjonnasta on uniikkia antaen olennaista lisäarvoa, niin voi olettaa, että kuvan keskimääräinen käypä hinta saattaisi pikemminkin olla nousussa. Aina tulee olemaan halvempia toimistoja, jotka myy enemmän määrää, ja sitten on sellaisia toimistoja jotka pyrkivät tarjoamaan uniikkia kuvia. Halvan RF-kuvan toimistot pyrkivät polkemaan hintoja, siinä missä uniikin RM kuvan toimistot pikemminkin pyrkivät nostamaan sitä.

RM kuvien osalta yksi kriittinen kysymys on, että pitääkö kuva olla ostettavissa yksinoikeudella. Kaikkein rahakkaimpien mainoskäyttöjen osalta yksinoikeus on ratkaiseva asia. Toisaalta yksinoikeudella halutaan kuvia äärimmäisen harvoin. Kuvaajan näkövinkkelistä voisi olla fiksumpi priorisoida sellaisia toimistoja, jotka välittävät RM kuvia ilman velvoitetta saada myydä kuvaa yksinoikeudella, kuten on kuvatoimitusehdot Cartinassa. Samoja RM -ruutuja saa ts. myydä myös muualla. RM -kuvien rinnakkaismyynnillä voi myös olla hintojen poljentaa edistävä vaikutus. Ainakaan niitä ei voi myydä yksinoikeudella, eikä niistä sen takia saa huippuhintoja. Mainoskampanjoihin kuvia etsivät saattavat jättää tällaiset lähteen katsomatta, ja keskittyvät yksinoikeudella kuvia välittäviin toimistoihin, tai ostavat kuvia suoraan ammattikuvajilta heidän uniikeista arkistoista. Kuvatoimisto-tarjonnan kautta kuvaajien on mahdollista myös profiloitua asiakkaiden silmissä, vaikka omia huippukuvia ei ikinä kuvatoimistoihin lataisikaan.

Jos taas kuvaa tarkastelee kysyntälähtöisesti, niin ehdottomasti vähiten tarjotaan suhteessa kysyntään on hyvätasoisille ihmiskuville modell-releasella. Kyse on siis sellaisista markkinointikäyttöön soveltuvista suomalaisista ihmiskuvista, joita on tehty varta vasten malleilla, hyvissä puitteissa ja hyvällä valaistuksella. Pääsääntöisesti suomalaiset kuvatoimistokuvaajan kuvaavat itsenäisesti ja astetta sponttaanimmin, eivätkä valitettavasti sen takia niinkään tuota sitä asiakkaiden tarvitsemaa markkinoinointikäyttöön soveltuvaa ihmiskuvaa.

Monesti tilanne voi olla sellainen, että asiakas etsii kuvaa, ilman että sillä on tarkkaa tietoa, että mihin kaikkeen ja miten sitä oltaisiin käyttämässä, ja kuva on RM myynnissä. Silloin hyvin herkästi kysyvät, että mikä voisi olla könttäsumma jos he voisivat saada sen vapailla oikeuksilla, ts RF-kuvana. Silloin kysymme kuvaajalta, että onko hänen mielestä tällainen ok, että tämä muutetaan RF-kuvaksi. Monet suostuu. Silloin kuva pitää siitä eteenpäin olla RF-myynnissä.

Myynnin kannalta on toki suotavaa osata tunnistaa kuvansa luonteen ja sen että minkälaiseen käyttöön se voisi sopia, ja kategorisoida ja hinnoitella kuva sopivasti. Osa kuvaajista ovat yksinkertaisuuden vuoksi ottaneet linjakseen laittaa kaikki kuvat esim. hintaluokkaan 2, tai rf-kuviksi johonkin tiettyyn hintaan - siis kuvasta riippumatta. Silloin kuvasta harvoin maksetaan optimaalinen hinta. Aina sitä myydään liian halvalla tai ei mene kaupaksi, koska se on hinnoiteltu kuvan käyttöä tai kuvan ainutlaatuisuuteen nähden liian kalliiksi. Mitä sopivampi hinta on, niin sen todenäköisemmin kuva menee kaupaksi. Jos alhainen hintapyyntö, niin asiakas ilahtuu ja ostaa kuvan. Jos hintapyyntö liian korkea, niin asiakas pettyy. Ja jos ei synny kauppoja, niin myös kuvaaja pettyy.

Hinta on kuitenkin usein paljon vähemmän kriittinen asia. Kaikkein kriittisintä on se, että kuva on sisällöltään hyvä ja asiakkaan kaavailemaan kuvitustarpeeseen soveltuva. Mitä paremmin kuva sopii tarpeeseen ja mitä ainutlaatuisempi se on, niin yleensä sen herkemmin asiakkaat on valmiita maksamaan enemmän.

Toivottavasti tämä antoi jotain ajatuksia kuvituskuvan myyntiin ja hinnoitteluun?

Paljonko maksaa kallion louhinta per kuutio?

Puhelin pirisi. Vastaan. Mies esittelee itsensä niin epäselvästi, etten saa nimestä mitään selvää. Seuraavaksi tulee kuitenkin selkeä kysymys. Paljonko maksaa kallion louhinta per kuutio?

-Soititte varmaan väärään numeroon, tämä on kuvatoimisto.
-Eikö teidän numero ole se ja se.
-On, mutta kuvatoimistona myymme valokuvia - julkaisuoikeuksia.
-Ai tämä ei tullutkaan Eero J. Laamaselle.
-Jep, ei tullut. Ja se Eero J. Laamanen ei ole louhintafirma, vaan yksi valokuvaaja.
-Turkanen. Täytyy sitten jotenkin yrittää selvittää, että mikä louhintafirma tossa kuvassa on.
-Toivottavasti löydätte vielä jonkun louhintafirman!

Vastaavanlaisia puheluita ja sähköposteja saan harvasen päivä. Monenlaisia googlaajia päätyy päivittäin cartinan sivuille. Näkevät kuvan, löytävät yhteystiedot ja vissiin kuvittelevat tämän olevan jonkun keltaisen pörssi valkoinen versio. Onneksi kaikki eivät yritä tavoittaa minua. Osa tietenkin pettyy suuresti, kun myynnissä on vain kuva aiheesta. Kukaan ei onneksi ole yrittänyt ostaa minulta elävää karhua, naalia tai tunturipöllöä. On kysytty vaneritehtaan, roskalavan, maansiirtokoneen tms tuotannollisen hyödykkeen saatavuutta ja hintaa. Kysyjät ovat pääosin olleet vähän iäkkäämpiä miehiä.

Järjetöntä toimintaa!

Syksyn aikana olen käynyt läpi muutamia potentiaalisia taimenen kutupuroja kuvausmielessä. Eilen poikkesin yhdelle kirkasvetiselle potentiaaliselle purolle. Puron puolivälissä on sen verran voimakas putous, että siitä taimen ei varmaankaan nouse. Putouksen alapuolella olin pari vuotta aiemmin havainnut taimenen, joten tiesin niitä vesistössä olevan. Putoukselta on matkaa yläpuoliselle järvelle pari kilometriä. Kävelin tämän välin rantaa pitkin ylöspäin ja ihmettelin kalojen vähyyttä. Onnistuin näkemään kolme pientä taimenta, vaikka niitä luulisi olevan alueella enemmänkin, sillä olosuhteet ovat kohdallaan. Järvelle päästyäni oli tämä näky edessä. Tuosta metalliaidasta ei mene läpi, kuin korkeintaan pienimmät kalanpoikaset. Liekö paikallinen kalastuskunta koittanut estää istuttamiaan kaloja karkaamasta alavirtaan? Tuollainen este vaatii vesilain mukaisen luvan ja tulen selvittämään löytyykö tälle rakennelmalle sellaista. Tiedossani on nimittäin toinenkin vastaavalla tavalla suljettu hieman suurempi joki tässä lähialueella.

Tuollaista laskupuron sulkemista on vaikea perustella millään tavoin, sillä siten estetään kalojen luontainen liikkuminen ja vieläpä järvessä elävien virtakutuisten kalojen pääsy lisääntymisalueilleen. Järveen ei laske vastaavaa puroa, joten tämä olisi käytännössä ainoa mahdollinen lisääntymispaikka järven virtakutuisille kaloille. Varmasti tuosta aidasta on siis myös yläpuolisen järven kalastolle enemmän haittaa kuin hyötyä, myös kalastusmielessä. Nyt purossa asuvat harvat taimenet eivät pääse vaeltamaan järvelle kasvamaan, vaan jäävät suljettuun puroon ja kääpiöittäen ja näivettäen puron kalakannan.

Katsotaanpa saadaanko asian luvallisuuteen ja mahdollisiin jatkotoimenpiteisiin selvyyttä Lapin ELY-keskukselta.

Canvastaulut keittiöön

 

Laitanpa tämän saman tekstin poikkeuksellisesti myös tähän blogiin, kun omasta blogista tuskin moni lukee ja nuo kuvat löytyvät Cartinasta.

Pitkään oli kiinnostanut teettää canvastaulut kodin sisustukseen. Kova pähkäily mitkä on ne kuvat jotka valitsen, sopivat hyvin toisiinsa, ajatuksena oli kolmen kuvan sarja. Taulut olin ajatellut sijoittavani keittiöön ja siksi valitsin nämä ruokaan liittyvät kuvat. Siinä sitä on sitten kotona kiva katsella tauluja Lapinkaipuun iskiessä, tai oikeastaan sehän on jatkuva...

 

Tuo hillapakkikuva on skannattu filmikuvasta, ei kovin laadukkaalla kameralla otettu,  hiukan jännitin sen laatua kuvan koko oli noin 30 x 40, aivan hyvältä se valmiina näytti. Kuva otettu Lapista Nuorttijoen reissulta v2005.

Nokipannukuva 2009 Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta ruskareissulta. Onneksi sattui olemaan hyvin varustettu laavu/kota, jossa oli tuo hieno nokipannu sopivasti kuvattavaksi.

Pakkikuva eli "liekkinainen" 2007 myös Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta. Tuon "liekkinainen" tulee aina mieleen kun kuvaa katson, ystäväni sen huomas, liekkö muut katsojat sitä huomaa?

Kuvia Cartinassa:
Nokipannu
Pakkikuvia

Sienimetsistä herkkuja

Näin syys-lokakuun vaihteessa mesistä voi löytää monenlaisia syötäviä ruokasieniä. Herkkutatti-aika alkaa olemaan lopuillaan. Mustia torvisieniä löytyy sen verran kun löytyy. Joinain vuosina niitäkin voi olla hyvin runsaasti. Mustista torvisienistä tehdystä kastikkeesta ainakin itselläni tulee vesi kielelle. Söin eilen sellaista.

Suppilovahverot on monien ei-niin-kokeneiden tai kokeneempienkin sienestäjien ykkössaalis. Itse olen melkein eniten orientoitunut suppiksiin. Ne alkavat Etelä-Suomessa kohta olemaan parhaimmillaan. Vielä ovat hieman pienemmän puoleisia. Pikkusuppismattoa näkyy vähän siellä ja täällä sammal- ja kuusipitoisissa metsissä. Kyseiset kuvat on tältä päivältä (24.9.10) Sipoon Hindsbyn metsästä. Myös kantarelleja löysimme.


Sienikuvia Cartinassa:
herkkutatti
suppilovahvero
kanttarelli
mustatorvisieni

Silmät kirkkaana ja suu supussa

Tämä raketti esittää varmaankin sellaista ilotulituksen SM 2010 tapahtuman keskiverto-katsojaa. Mykkänä äimistyksestä. Välillä kuului "Vauh", huokaisuja. Muuten rannassa oltiin suut supussa - hiiren hiljaa. Kaikki vain odotti ja äimisteli kun jossain poksahti.

Muita ottamiani kuvia ko tapahtumasta löytyy täältä plus seuraavalta sivulta. 36 snapshottia.

Kotipihamme lintuhavaintoja

Taas kerran oli ihan viattomasti työhuonellani säätämässä kuvia, kun ikkunan edestä viuhahti. Normaalisti aiemmin pian viuhahduksen jälkeen kuuluu sellainen trampoliini-ääni kun kanalamme tarkastaja (omissa ajatuksissaan "nälkäinen verottaja") huomaa liian myöhään että kohteen välissä olikin harmillinen turvaverkko, siis kana-(haukka)verkko. Kanaverkko suojaa myös cityketulta, jotka nekin säännöllisesti viipottelevat pihallamme. Ketut eivät sentään nälissään lentele päin kanaverkkoa, niin kuin kanahaukat. Tällä kertaa haukka olikin laskeutunut turvallisesti lähitarkkailuasemiin. Normaalisti se olisi trampoliini-lennon jälkeen maassa pöllähtäneen näköisenä vissiin manailemassa jotain julkaisukelvotonta tekstiä.

Aiemmin jos tämä tarkastaja on jäänyt johonkin naapuripuuhun istumaan, mikä on toki varsin tyypillistä, niin kanat tai kukko huutaa varoitushuutoa siihen asti kunnes haukka on lähtenyt. Monesti kanat huutaa samaa huutoa, jos kissa on kulmilla. Talomme kissatkin tykkäävät samanlailla käydä katselemassa kanoja. Kissoihin kanat reagoivat, tai ovat reagoimatta, riippuu päivästä.

Tällä kertaa kanat oli kaikki siinä aivan tarkkailijan-haukan alla, siis noin 2 metriä kana-aitauksen sisäpuolella ja aivan ääneti. Vissiin oli pikkusen järkyttävää kun tuollainen tiukkakatseinen ja nälkäinen teräväkyntinen koukkonokka tulee ensi kertaa noinkin lähelle. Heti kanahaukan häivyttyä kanat on niin kuin eivät olisi petoa koskaan nähneetkään. Vaiko oliko se niille vähän niin action-nälkäisille jokin toimintatorstai-leffa.

Länsihelsinkiläisessä maatiaiskanalassamme on reilun 10 vuoden ajan elänyt reilu puolen tusinaa maatiaiskanaa. Kanamme tuottavat keskimäärin munan per kana päivässä. Säästymme kaupan munien ostamiselta, ja saamme pannareihin ja makaroonilaatikkoon hyvin onnellisesti ja vähän näemmä jännityksessäkin eläneiden kanojen munia. Kanat syövät suurimman osan ylijäämäruoista, mitä lapsemme jättävät lautaselle, tai mikä ruoanvalmistuksesta jää yli. Vissiin ainoa mistä kanat eivät pidä, on noi kanalan ulkopuoliset mulkosilmät, nälkäisine ajatuksineen ja terävine kynsineen. Kanahaukat, siinä missä kanatkin ovat vain osa tätä mielenkiintoista kokonaisuutta, missä yksi jos toinen tarkkaileen vuoroin toisiaan. Kuka enemmän, kuka vähemmän...

Naapurimme kuusissa silloin tällöin yöpyvä huuhkaja ei vissiin ole tehnyt vastaavaa tuttavuutta stadilais-maatiaiskanojemme kanssa, koska ovat saalistusaikaan sisätiloissa. Citykaneille bubit sen sijaan antavat kyytiä. Sarvipöllöt poikueineenkin vierailee pihallamme vähän väliä. Napostelevat pienjyrsijöitä. Kanahaukka on ainoa joka on ollut utelias kanojen osalta. Olisko ehkä ollut nuori tai muuten kanaloiden osalta kokematon lintu? Rengask sillä kuitenkin näytti olleen koivessa.

Nuolihaukkakin lenteli tuossa yllä joitain päiviä sitten. Silläkin on poikue, jota on nähty ja kuvattu mm. Seurasaaressa. Myös pikkulepinkäinen on kuluneen viikon aikana saalistellut pihallamme. Sen yksi kyttäyspaikka on ollut omenapuussamme. Pikkulepinkäinen saalistaa lähinnä hyönteisiä, eikä vissiin himoitse hoidokkejamme.

Kuvauskeikalla Pohjois-Savon takamailla

Päädyin viime viikonloppuna Kainuun ja Pohjois-Savon rajamaille kuvauskeikalle. En viitsinyt mennä hotelliin. Alkuperäinen ajatus oli vain mennä jollekin koskelle villejä taimenia pyytämään, ja kalastuksen lomassa yöpyä jossain laavussa tai teltassa. Kalapaikan kiintiöt olikin jo aikaa sitten täynnä. Piti valitettavasti hylätä kalastusajatus. Aikakin hupeni uhkaavasti, enkä sitten keksinyt kuin katsoa kartasta kuvauspaikan lähin kansallispuisto, ja katsoa sieltä leiriytymismahdollisuudet. Ajatus oli levätä teltassa, tai vaikka autossa, jos ei muuta keksi.



Varsinaisten työasioiden jälkeen pääsin maastoon vasta pimeän tullen. Yöseikkailu taskulampin valossa. Rinkkaa en kerennyt pakata matkaan. Tavarat irtona. Ei ihan loppuun asti mietitty juttu. Kävelymatkaa leiriytymispaikall oli vajaa 2 km. Tyhjensin heijastinpussin ja laitoin teltan, makuupussin, alustan ja muut pikkusälät sinne. Pussin lenkki jalustan kärkeen kiinni ja paketti kameralaukun kanssa olkapäille. Vähän erilainen miniretkeily -varustelu.





Odotin löytäväni jonkun tasaisen alustan notskipaikan viereltä, ja hyvässä tapauksessa vähän polttopuitakin. Löytyi rupikonna - ja 2 hengen tyhjä miniautiotupa! On ne Metsähallituksessa Savossa aika vekkuleita! Yön kuutamossa kuikat ja laulujoutsenet konsertoivat aivan kämpän rannassa. Asiat ei olisi voinut paremmin olla. Paitsi, että olin sika väsynyt ja nukahdin pian uppeluksiin kuin tukki. Seuraavana päivänä heräsinkin virkeänä ja aikaisin. Kerkesin hyvin palloilemaan lähimaastossa ennen kuin päivän varsinainen kuvauskeikka alkoi. Mukava miniseikkailu minulle ennestään tuntemattomassa kansallispuistossa. Erittäin positiivinen tuttavuus!

Lapinreissu Poroenolle

Tänä vuonna kesän Lapinreissu kohdistui Kilpisjärven erämaahan Poroenolle kalastelemaan ja valokuvaamaan lähes pariksi viikoksi. Täydellinen irtiotto arjesta tuntui jälleen liian lyhyeltä ajalta ja sama kaipuu jäi kuin ennenkin, päästä uudelleen nauttii luonnon rauhasta.

Tenonmuotkan hieno koski mahdollisti erilaisten koskikuvien oton. En oiken ole päässyt loppumietintään mitä mieltä ole noista pitemmän valotusajan koskikuvista, kun lyhyen ajan kuva näyttää sen todellisuuden. Toisaalta kuvana katsottuna nuo samettisen pehmeät kosket näyttää rauhallisemmilta, mutta kuohuva koski taas näyttää virran voiman... makuasioita.

Useita Lapinreissuja tehneenä tämä reissu oli yksi hienoimmista kaikin puolin, säät hienot, maisemat kauniit ja kalasaalis kiitettävä. Tällä kertaa pääsaalis oli taimen, kun taas parin vuoden takaisella reissulla Rommaenolla tuli harjusta enemmän. Reissun kruunaus oli viimeisinä päivinä saatu Lapinreissujemme ennätystaimen 68 cm. Hyvä sattuma oli, että olin juuri kalastelemassa joen toisella puolella ja kamera matkassa kun kala tarttui, saatiin reissun katsotuin videonpätkä kamerallani kuvattua (Canon 5D II).

 Kasvikuvaus jäi heikommalle kun kiinnostavat tunturikasvit eivät juuri kasva joen rannalla ja tunturilla kävely jäi vähälle tällä kertaa. Hillat olivat juuri kypsymässä siellä, kun taas kuvan kypsä hilla tuli kuvattua etelä-Lapissa.

Onneksi ruskareissu vielä edessä hiukan paikkaamaan Lapinkaipuuta.

Lisää Cartinan Lapinmaisemakuvia löytyy täältä ja Lapin jokikuvia täältä.

Lepakkoja kuvaamassa

Jokunen vuosi takaperin kävin parina yönä kuvaamassa lepakoita kotipaikan läheisellä joella. Kuvaaminen oli melko haastellista, mutta toisaalta myös mielenkiintoista. Lepakot on myös sellainen aihe, mitä ei ole kovin paljoa kuvattu. Paras aika lepakoiden kuvaamiseen on yleensä alkuyöstä, kun hyönteiset lentävät aktiivisesti. Aamua kohden hyönteisten määrä vähenee ja samalla myös niitä syövät lepakot palaavat leposijoille.

Pimeä ja suhteellisen kova lentovauhti tekevät lepakkokuvaamisesta haastavaa. Oma tekniikkani on ollu laittaa kamera ja salama jalustalle. Salaman olen säätänyt manuaalisesti suht pienelle teholle ja kamerasta suuren ISO herkkyyden, jotta välähdys olisi riittävän nopea pysäyttämään lepakon liikkeen. Tarkennuksen olen tehnyt myös manuaalisesti kiinteälle etäisyydelle, jolla olen arvellut lepakon lentoreitin kulkevan.

Viime viikonloppuna kävin taas pitkästä aikaa joen törmällä lepakoita kuvaamassa. Kohtuullisesti lepakoita olikin lennossa, ja jonkun menettelevän ruudun sain tallennettua. Lepakkokuvaaminen on jäänyt itseltäni aika vähiin, sillä nykyisellä asuinpaikallani Rovaniemellä niitä ei kovin paljoa tapaa, toisin kuin eteläisemmässä Suomessa.

Linkki kuvatoimisto Cartinan lepakkokuvatarjontaan

Moottorikelkan muinaismuoto

Kesäinen "ulkomaanmatkani" suuntautui tällä kertaa Savukosken Nuorttijoelle, jossa harrastin patikoimista, kalastusta ja valokuvausta. Kuvaaminen ja kalastaminen löivät toisiaan korville, sillä kumpaankin olisi pitänyt keskittyä erikseen. Kuvaaminen päivisin ja kalastaminen öisin ovat rankka yhdistelmä. Niinpä Nuorttijoen komeiden maisemien tallentaminen jäi toiseen ajankohtaan.

Tulppion leirintäalueen reunassa on mielenkiintoinen kohde, jota kannattaa käydä katsomassa. Kemi-yhtiön Nuorttin konesavotan veturi vuosilta 1913-1916 on hämmästyttävä vekotin. Se panee ajattelemaan, kuinka vähän silloiset ihmiset pelkäsivät työtä, kun he siirsivät kuudentoista tonnin painoisen koneen Rovaniemeltä Savukosken Lattunaan. Sitä ennen veturi täytyi tietenkin laivata Yhdysvaltain Wiconsinista Suomeen.

Eikä tuollaisella laitteella voinut ajaa umpihangessa niin kuin nykyisillä moottorikelkoilla. Sille oli tehtävä tie erämaahan. Lattunan ja Ainijärven välille rakennettiinkin veturiura tasoittamalla harjanteet, silloittamalla painanteet ja jäädyttämällä pehmeiköt. Sen lisäksi veturi oli pidettävä jatkuvasti lämpimänä, rasvattuna ja huollettuna. Keskitalven pakkanenhan olisi hyydyttänyt masiinan toimintakyvyttömäksi.

Koska veturin telat ovat lyhyet, laitetta kannatteleva pinta on hyvin pieni. Toisaalta veturi on korkea, mutta sen raideväli on kapea. Kiikkerä ja uppoamisherkkä laite siis. Kaikesta kömpelyydestään huolimatta se kiskoi toimintavuosinaan menestyksellisesti jopa yhdeksän paria tukkirekiä kerrallaan Lattunan lanssiin.

Tekniikasta kiinnostunut huomaa veturissa nerokkaita yksityiskohtia, esimerkiksi telan mukana pyörivän rullalaakeriston, joka vähentää kitkaa. Myös voimansiirtolaitteisto poikkeaa mielenkiintoisella tavalla kiskoilla kulkevan höyryveturin vastaavista osista.

Nuorttin konesavotassa oli kaksi tällaista veturia. Toinen niistä on nykyään Lapin metsämuseossa Rovaniemellä. Lisää kuvia aiheesta linkissä:

http://cartinafinland.fi/kuvapankki/fi/search/samperin+veturi.html

Salamointi - ja harjoitelma salamakuvaamiseen

Viime kesänä ajattelin, että josko salamat joskus osuisi kohdalleni. Ne ovat näyttäviä. Haluaisin kuvata niitä. Viime kesänä oli se yksi salamayö. Myöhästyin siitä aivan pikkusen. En saanut mitään. Tämä kesän ensimmäisen nukuin. Heräsin aamulla 03.00, kun paras ryske oli jo menossa ohi.

Nytkin kun tuli pikkusen yllättäin, hääkuvien säätäminen oli pahasti kesken, enkä ollut tätä salamakuvaamista vielä kerennyt suunnittelemaan. Jonkun ennusteen perusteella odotin homman alkavan 2 tuntia myöhemmin kuin miten se nyt saapui. Tein toisen pahan virheen. Parhaat hetket vietin autossa haskellen paikkaa sopivaa kuvauspaikka. Reilu puoli tuntia haaskautui turhaan. Meni todennäköisesti satoja salamaniskuja ohi suun. Toisaalta onhan se elämys kun ajaa autolla myrskyn läpi, kun ei näe mitään, ja mistä tahansa voi koska tahansa kaatu esim. puu eteeni.

Oikeammin olisi heti pitänyt mennä lastenhuoneen ikkunasta kuvaamaan, ja jättää turhat autoseikkailut sikseen. Salamointi on parhaimmillaan myrskyrintaman etureunassa, eli pian sateen alkamisen jälkeen. Salamakuvaamisen osalta valmis suunnitelma on hyvä olla olemassa. Ei merta edemmäs kalaan, eikä myöhässä. Loppusauhuista sain kennolle yhden ruudun. Sinä aikana kun myöhemmin istuin ikkunalla, niin välähti vain pari kertaa, ja tässä niistä toinen. Nälkä kasvaa syödessä. Lisää sähköä ilmaan ja lisää salamakuvia. Kiitos. Ensi kerralla pistän takuulla paremmaksi.

Pähkäilin itsekseni aiemmin, että miten noita pitäisi kuvata. Jotta salama tulisi selkeästi esiin, niin olisi suotavaa että muuta vallitsevaa valoa olisi mahdollisimman vähän, ja valotusaika kuitenkin suhteellisen lyhyeksi. Toisaalta jos on liian lyhyet, niin suljinta joutuu rouskuttamaan yhtenään. Itse otin jotain tyyliin 1-2 sekunnin valotuksella, asa 320-800 ja aukko 5.6-8. Kamera jalustalla. Omaan Eos 5DII:sen aisapariksi laitoin 16-35-millisen - laajakulma tappissa, ts. 16 mm. Jääpähän vähän rajausvaraa. Kunhan saa kameran niin, ettei etulinssin edessä oleva suodin kastu.

Optiikan fokus tietenkin manuaalilla ja äärettömään laitettuna. Laukaisu lankalaukaisijalla. Vaihtoehtoisesti voisi laittaa vitkallakin, tai ajastettavalla lankalaukaisijalla esim. laukeamaan 3 sekunnin välein 99 kertaa putkeen. Silloin ajastin pitäisi vain muistaa käynnistää noin 5 minuutin välein. Jos käyttää ajastimella varustettu lankalaukaisijaa, voi keskittyä itsekin salamoiden ihasteluun, eikä lankalaukaisijan jatkuvaan paineluun. Kunnon ukonilma on näyttävää spektaakkelia seurattavaksi. Suosittelen.

Normaalisti olen kuvatoimistokuvaajillemme sanonut, että mustavalkoiset eivät myy ollenkaan. Tämä aihe voisi periaatteessa olla sellainen, mikä tekee tuon kysymyksen osalta poikkeuksen. Mieluiten toki näkisin että salamakuvissakin olisi mahdollisimman luonnolliset värit, mieluiten nätin maisemankin kera. Jos kaupungissa valottaa vallitsevaa valoa liikaa, niin valosaaste värjää pilviä yms. Tulee turhan villin värisiä kuvia. Liian nopeilla valotusajoilla kuvassa näkyy vain salama. Monet haluaisi kuvaa jotain muutakin. Mieluiten kuvaisinkin ko. taivaan ilotulitusta jossain mahdollisimman kaukana kaupungin valosaasteesta, jossain kivassa maisemassa - en kotona. Näin kuitenkin tällä kertaa.

Triljoona pientä asiaa hääkuvauksessa huomioitavaksi

Ohessa vain muutamia seikkoja niistä lukemattomista, joilla hääkuvauksen saa onnistumaan. Kaikki riippuu kuitenkin olosuhteista, jotka voivat olla hyvin erilaiset. Ratkaisut sitten sen mukaan.

1. Ennakkosuunnittelu

Missä ja miten potretit? Millä kameralla ja kakkosrungolla, optiikalla ja salamaratkaisuilla kuvaat? Tekniset haasteensa on osin siinä, että miten keskipäivän kovimman auringon alla saa potretoinnin onnistumaan. Oma haasteensa on tallentaa tunnelma jos juhlatila tai kirkko on kovin pimeä. Salama huonosti käytettynä voi olla aika tehokas tunnelman latistaja.

On myös huomioitava sää. Minkälaista on luvattu? Vaatteet ja varusteet vähän sen mukaan. Hääkuvaajankaan ei kannata kastella vaatteitaan tai välineitään. Sää saattaa eniten vaikuttaa siihen jos hääpotretit on suunniteltu otettavan miljöössä, niin kuin trendiin kuuluu. Jos kuvaataan vihkistä valssiin tai vastaavan vähän pidemmän ajan, että myös kuvaajalle löytyy ruokaa. Muussa tapauksessa jaksaminen voi olla niin ja näin. Hääkuvaaja liikkuu aktiivisesti suhteellisen painavilla välineillä, jopa yli 12 h putkeen. Se on fyysisestikin suhteellisen kuluttavaa. Erityisen kuumina päivinä kannattaa huolehtia nestetankkauksesta, ts juoda paljon vettä. Tumma puku, mikä miespuoleisillä hääkuvaajilla on melkein vakiona, on työasuksi lämpimämmästä päästä.


Jos päivästä on jonkinlainen ohjelma / aikataulutus, niin sellainen olisi kuvaajan hyvä saada. Mielummin etukäteen. Jos kirkko ei ole ennalta tuttu, niin etukäteen tutustuminen voi olla fiksua. Siten saa käsityksen siitä, että miten siellä voi liikkua. Papilta kannattaa etukäteen varmistaa kuvaamiseen liittyvät yhteiset pelisäännöt. Pappien näkemyksissä voi olla suuriakin eroja. Jos et ole rutinoitunut ammattihääkuvaaja, niin huolehdi siitä että hääpari tiedostaa tämän, eikä odota liikoja. Monesti hääpareillä voi olla hyvinkin suuria ja spesifejä odotuksia häiden ja hääkuvien suhteen. Erityistoiveet on hyvin olennaista käydä etukäteen läpi. Häätkin voi kuvata käytännössä hyvin monella eri tavalla. Jos häiden valokuvaus ei ole hääparille mikään erityinen prioriteetti, tai jopa sellainen asia mitä eivät olleet häihin miettineet. Silloin on varmaan pelkästään positiivista jos siellä joku kuvaajanalku vähän harjoittelee. Yleisesti ottaen olen toki sitä mieltä, että häiden kuvaamista varten harjoittelu ja rutiinit kannattaisi opetella muissa tapahtumissa, ei niin kriittisten asioiden kuvaamisella. Häissä palkatun kuvaajan työskentelyä seurataan aina enemmän tai vähemmän. Ellei muuten, niin uteliaisuudesta. Monia vieraita kiinnostaa nähdä että kuinka pro toimii.

Ennen kuin sovit kuvauksesta hääparin kanssa on enemmän kuin suotavaa että hääpari pääsee tutustumaan aiemmin ottamiisi kuviin, jotta tietää mitä todennäköisesti voivat odottaa. On olennaista että hääpari tietää mitä voivat odottaa, ja miten heidän oma tekeminen voi vaikuttaa onnistuneen kuvauksen toteutumiseen. Hääpari on kaikin puolin ehdottomasti avainasemassa hääkuvauksessa, vaikkakin joskus sanovat, etteivät ole fotogeenisiä, ja että kuvauksessa voi enemmän keskittyä vieraisiin, yleistunnelmaan tai koristeellisiin yksityiskohtiin.

Potretoinnin osalta yhdet tykkäävät kapeasta terävyysalueesta ja pehmeän suttuisesta, eli blurraavasta taustasta. Toiset inhoavat sitä ja haluavat koko kuva-alan olevan veitsenterävää. Sitten on ne, jotka haluavat kaiken mustavalkoisena. On hyvin olennaista tiedostaa mitkä kuvattavien erikoistoiveet on kuvaamisen tai kuvankäsittelyn suhteen. Toinen vaihtoehto on että kuvaaja kehittää itselleen oman persoonallisen tyylin, ja noudattaa sitä orjallisesti ja asiakkaan erikoistoiveista huolimatta. Toiset kuvaajat mukautuu sitäkin paremmin erityistoiveisiin.

2. Valmistelu

Akut ladattu, riittävästi akkuja ja muistikortteja mukaan. Jos uhkarohkeasti vain yhdellä salamalla liikkeellä, niin sellaisellekin kannattaisi olla varakappale. Kaikkeen tekniikkaan liittyy rikkoutumisen vaara - auto mukaanluettuna. Myös muistikortit voivat kuvaamisen jälkeen alkaa kanittamaan. Käytä laadukkaita merkkejä ja malleja. Ostohetkellä halvimmat ratkaisut voivat ajan mittään käydä kalliiksi, tai koitua kohtaloksi. Ainakin itse pyrin pitämään varamuistikorttia ja vara-akkua jos vaikka sattuisi muuten loppumaan juuri johonkin kriittiseen kohtaan. Jotta jaksaa kuvata, niin ennen keikalle lähtöä kannattaa syödä kunnolla. Monestihan tilanne on joka tapauksessa sellainen että päivä on pitkä eikä ruokailu ala ihan heti, edes vieraille.


3. Toteutus

Jos kuvaaminen alkaa kirkkotoimituksesta, niin kirkolla kannattaa olla 0,5 tuntia ennen. Silloin kerkiää vielä katsomaan omat kameravehkeet ja asetukset läpi ennen kuin ensimmäinen asianomainen saapuu paikalle. Normaalisti ainakin itse seurailen jonkin aikaa sulhasta ja hänen viimeisiä valmisteluja, odottamisia ja jännittämistä.

Jos juhlapaikalla tila on ahdas, niin superlaajakulmasta voi olla iloa. Jos tila on avara, niin pidempi tele voi olla se ykkösjuttu. Jos pimeä, niin tavitaan ehkä valovoimaisia kiinteitä laseja ja korkeammillakin herkkyyksillä mahdollisimman vähän kohiseva runko. Jos tarvitset salamaa, niin mieti tarkkaan missä ja miten sitä käytät. Aktiivinen salamankäyttö ei ole kaikkien mieleen, eikä ehkä anna sellaista tunnelmaa minkälaisena vieraat juhlissa koki. Yksipuolinen kamera/optiikka-repertuaari tekee ainakin omasta mielestäni yksipuolisia kuvia. Yleensä kuvaamisen riesa on siinä että kaiken varalta hääkuvaaja tarvitsee turhan paljon rompetta = raahattavaa. Diffuusiokankaista ja heijastimista lähtien. Sitä kun harvoin tietää etukäteen kovin tarkalleen että minkälaisiksi kuvasuolosuhteet muuttuvat.

Jos kuvataan ulkona kovassa auringon paisteessa vähänkin sivu tai vastavaloon, niin kannattaa käyttää salamaa. Kova keli vaatii salamalta suuria tehoja, ja latautumisajat on sen takia usein aika pitkiä. Joitain tilanteita menee sen takia väkisin helposti ohi. Latautumisajan voi puolittaa käyttämällä ulkoista akkua, eikä hyviä tilanteita mene sen takia niin paljon ohi.

Kuvauksen kannalta kiinnostavia tilanteita on aina kuitenkin vain rajallinen määrä. Kuvaaja voi kuitenkin olla aina vain yhdessä paikassa yhdellä kertaa. Pitää koittaa ennakoida, että missä ryhmässä ja paikassa tapahtuu sellaista mikä voisi olla kuvattavissa. Hyvät tilanteet on silmänräpäyksessä ohi. Yksi tavoite kuvaamisessa on tietekin se, ettei ota vain yksittäisiä kivoja, hienoja tai jänniä kuvia, vaan että kuvat se tarina minkä kuvasarja kertoo. Hääparilla voi olla etukäteen mietittynä jotain erityisiä tapoja miten aikovat kuvia käyttää. Tällainenkin voi olla seikka mikä kuvatessa olisi syytä etukäteen tiedostaa. Yksi nouseva trendi on se, että kuvista kootaa kirja. Kuvat eivät siis automaattisesti päädy 10*15-printeiksi. Ne saatetaan taittaa hyvinkin isokokoisina ja näyttävasti suoraan kuvakirjaksi.

Muista kuvata iloisena ja pirteänä hikisestä paidasta ja kovasta janosta ja ehkä nälästäkin huolimatta. Kannattaa myös olla pukeutunut ikäänkuin olisi vieraana. Yleensä kuvaajan kannattaa pyrkiä syömään enemmän tai vähemmän samoihin aikoihin kun vieraatkin, koska silloin todennäköisesti on vähiten kuvattavia tapahtumia, paitsi jos ruokailun keskellä on puheita. Selvitä puheiden ajankohta etukäteen. Ja jos ohjelmaan kuuluu morasiammen, sulhasen, boolikulhon tms. ryöstö, niin kuvaajan olisi hyvä tietää siitä etukäteen. Bestamanin kannattaisi varoittaa, tai siltä voi kysyä. Muussa tapauksessa kuvaaja saattaa olla yhtä yllättynyt kuin vieraat. Jos kuvaaja on kriittisellä hetkellä huoneen väärässä päässä kuvaamassa muuta asiaa, niin tilanne voi olla ohi ilman yhtään kunnollista kuvaa.

Kannattaa myös miettiä minne jättää tavaransa, heijastimensa ja mahdolliset muut apuvälineet. Ettei esim kameralaukku jää jonnekin missä joku kompastuu siihen tms.. Tyhjistä ja täyteen kuvatuista muistikorteista kannattaa pitää erityisen hyvin huolta. Ja kun lähdet juhlapaikalta, niin kerää tavarasi talteen. Helposti jotain pikkusälää voi jäädä.

4. Projektin loppuunsaattaminen ja laskutus

Etekin jos olet tehnyt kuvauksen ammattilaisena, niin osa asiakkaista saattaa odottaa kuvia äärimmäisen lyhyellä kärsivällisyydellä, vaikka ehkä juuri ammattilainen haluaisi viimeistellä kuvansa huolella ennen niiden luovutusta. Missään nimessä itse en kuvaisi suoraan jpg:lle. Aina raakamuodossa ja konvertoinnissa tehdään suurimmat korjaukset, loput photoshopissa. On niitäkin jotka kuvaa suoraan jpg:lle ja luovuttaa kuvat hääparille sellaisenaan. Lienevät enemmän serkkupoika-kategoriassa. Kuvien työstämiseen menee helposti 2 kertaa enemmän aikaa kuin itse kuvaamiseen. Jälkityöstäminen on helposti 2-3 työpäivän juttu. Ei mikään pikkuhomma. Ja sen takia omasta mielestäni vähänkään ammattilaisten liksat koko illan kuvauksesta on 1000 euroa ja ylöspäin. Alle 1000 euron kuvaukset menee enemmän tai vähemmän harrastelun / harjoittelun piikkiin - eivät lyö leiville. Sovi kuvauksen hinnat aina ehdottomasti etukäteen, ja niin ettei väärinkäsityksillä jää sijaa. On kummankin osapuolen kannalta hyvä jos asioista on sovittu selkeästi ja hyvässä yhteisymmärryksessä, ja että asiakas saa laskun vasta sen jälkeen kun on hyväksynyt kuvat, ja että ne vastaavat tai ylittävät asiakkaan odotukset.

5. Onnistuneen kuvauksen hyviä tunnusmerkkejä

Tyytyväiset asiakkaat ja hyvä palaute saattaa osin olla kohteliaisuutta, tai sitä että hääpari on niin onnellaisia. Hinta-laatutietoisemmat asiakkaat suhteuttavat palautteen kuvauspalvelusta maksettuun hintaan. Mitä korkeampi hinta sen korkeammat odotukset, ja päinvastoin. Ja jos kuvaaja haluaa kuvata mahdollisimman rennosti, ilman odotuksia, niin toisin päin. Jotkut hääsaralla alottelevat ovat kuulemma tehneet ilmaisia keikkoja saadakseen itselleen mallikuvia. Yksi keino sekin. Hyvät valot, puitteet ja kivoja tilanteita. Saattaa tapahtumarikkaalla ohjelmalla, ja iloisilla ihmisillä ja kauniissa säässä olla aloitteliankin helposti hyvin kuvattavissa. Loppu voi olla sattumaa, eli kiinni hyvästä tuurista.

Ei pelkästään yksittäisiä hyviä kuvia, vaan paljon kivoja kuvia ja sen kun puristaa tarinaksi ja tiivistää, niin että mummotkin jaksavat ihastella sarjan loppuun asti. Hyvän visuaalisen tarinankerronnan lisäksi yleensä toivotaan nättejä potretteja. Joillain itse tapahtumakuvaus-fotot saattavat jäädä kansioon, eikä niitä katsella. Osa sanoo, että päivän kuvista vain yksi on todella tärkeä, ja se on virallinen potretti jota pidetään hyllyssä näkyvillä vuosikymmenet. Ammattilaisten ei normaalisti tarvitse miettiä että onnistuiko, vaiko ei. Ammattilaiset erottuu harrastajista kuvausvarmuudella, ja sillä että teknisesti vaikeammissakin olosuhteissa saavat keskimäärin varsin hyvää jälkeä aikaiseksi. Toki ammattilaisen otokset on hyvissäkin olosuhteissa keskimäärin reilusti parempia kuin ei-ammattilaisten otokset. Keskimäärin. Toki ammattilaisetkin josku mokaa, tai ei ole ihan-niin-tydellisiä. Toki ammattilaisuus ja kuvausvarmuus maksaa. Serkkupojan kuvaus ei varmaakaan maksa, mutta sen otosten onnistuminen on sitten sitäkin suurempi jännityksen aihe. Yleensä hyvää ei saa halvalla. Ja vaikka ammattilaisen kuvia kuinka kehutaan, niin hän itse tietää yleensä lukemattomia asioita joita olisi siltä päivältä voinut kuvata paremmin. Näissä hommissa kukaan eikä koskaan ole täydellinen.

ps. Cartinalla on kuitenkin parkissa domain "haakuva.info". Jos hääkuvausta tekeviä cartinalaisia keikkakuvaajia löytyisi riittävästi, niin voishan sitä aika helpolla ja suhteellisen pienellä vaivalla koota sivut jossa opastettaisiin hääkuvaukseen, annettaisiin vinkkejä ja esiteltäisiin ammattilaisia. Hääpareillekin tällaisesta infosta voisi myös olla jotain iloa. Ja ammattilaisille tai puoliammattilaisille, joilla hääkuvauskokemusta ei ole, niin voidaan varsin pienellä vaivalla järjestää perehdytys hääkuvauksen haastavaan maailmaan.

Valaisevien yöpilvien aika

Eilen illalla nukkumaan mentäessä (siis tänään aamulla klo 02.00) huomasin että taivalla olisi valaisevia yöpilviä. Tällä kerralla pilvet oli aavistuksen hajallaan ja alaosaltaan jotain kumman utupilveä. En ottanut kuvaa. Menin nukkumaan. Ko. kuva on viime vuodelta. Nyt uutiset sanoo, että ainakin Etelä-Suomeen on myös tulossa Venäjän metsäpaloje savupilviä. Saattavat myös vähän sotkea kuvioita - tai sitten ei.

Jos lähiviikkoina tulee vähäpilvisiä öitä, niin nämä yöpilvet voisivat hyvinkin olla yksi hyvä kuvausaihe. Jos saan valvottua ja kuvattua, niin päivitän tämän kuvan pois.

Tunti pari auringonlaskun jälkeen niiden hehku alkaa pohjoistaivaalla voimistumaan. Kovinkaan pohjoisessa (ts. valoisassa yössä) näitä ei taida kunnolla nähdä, eikä tietenkään pilvisellä säällä. Yöiden pimetessä ja pilvettömällä taivaalla loimuavat sitäkin nätimmin. Joku passeli maisema tai esim. avonainen vesistö voisi somistamaa kuvan etualaa. Tyynen järvenpinta voisi nätisti heijastaa tämän yöllisen valoilmiön. Tämä on yksi mahdollinen / vaihtoehtoinen kuvauskohde jalustaa käyttäville yökukkujille.

Hyvä haukka- ja pöllövuosi

Kuluva vuosi on hyvä haukka- ja pöllövuosi. Monissa vanhoissa pesissä on poikue, ja monta uutta pesää on löytynyt. Poikaset ovat pulleita ja virkeitä. Menestys johtuu runsaasta myyräkannasta. Tänä kesänä näin huuhkajankin, mikä oli ensimmäinen havaintoni kyseisestä linnusta Sallassa. Valitettavasti tilanne meni niin nopeasti ohi, etten ehtinyt kuvata sitä.

Maakotkilla sen sijaan menee heikosti, vaikka niillä on kyllin syötävää. Ehkä metsien käsittely on muuttanut niiden pesimisympäristöjä. Tai ehkä ne ovat häiriintyneet moottorikelkoista ja muista ihmisten menopeleistä. Tai sitten ne maakotkaparit, jotka ovat ruukanneet pesiä Sallassa, ovat ikääntyneet.

Luonnossa on paljon syitä ja seurauksia, jotka avautuvat ainoastaan tarkkailemalla ja muistiinpanoja tekemällä. Hyvää kotkavuotta odotellessa olen hyvilläni tästä haukka- ja pöllövuodestakin.

http://anttifox.1g.fi/kuvat/kesä/eläimiä/linnut/hiirihaukan_pojat.mpg

Erilainen valokuva

...ihan vain jotta kaikki kuvat eivät olisi sen vanhan hillityn dokumentaarisen toistoa. Klikkaamalla kuva aukeaa isompana. Hyvä kuvituskuva voi myös olla aivan toisenlaista.

Ollaan joidenkin kolleegojen kanssa pohdiskeltu sitä, että mistä sen inspiraation oikein löytää, kuinka tai mikä saa sen oma kuvaamisen kehittymään. Pitääkö kuvaajalla olla joku tietty helposti tunnistettava tyyli. Mikä on kuvan funktio? Pitääkö kuvaajan (tai kuvan) olla oikeaoppinen ja mahtua johonkin muottiin? Ei kai?

Perhonen?

Salamalla vai ilman?

Näin kesällä, kun auriko helposti porottaa niin pirusti, monen kameran automatiikka sanoo ettei salamaa tarvitse, ja sitä salamaa ei myös käytetä.

Silloin kun kuvauspaikassa on niukasti valoa, niin suurilta osin porskutan ilman salamaa, valovoimaisilla kiinteillä laseilla, paikoissa missä muut tyypillisesti kuvaa salamalla. Ja vastaavasti kun valoa on paljon, ja valtaosa muista kuvaajista kuvaa ilman, niin minulla on melkein poikkeuksetta salama päällä. Ja nyt kun puhun muista kuvaajista, niin tarkoitan tapahtumissa olleita harrastuskuvaajia ja aloittelijoita. Niukassa valossa salama, ja etenkin suorasala suorastaan tappaa tunnelman. Mutta kovassa keskipäivän valossa otetun kuvan osalta salama pikemminkin herättää kuvan henkiin. Kovassa vallitsevassa valossa käytettynä salama pikeminkin tasapainottaa kuvaa, ja antaa pääkohteelle luonnetta.

Jos kuvan ainoa valonlähde on kova ja tulee ylhäältä, niin kuvattavan silmäkuopat jää helposti mustiksi. Ja jos kuvataan vallan vasten kovaa valonlähdettä, niin pääkohdekin jää helposti kauttaaltaan hyvin tummaksi, varsinkin jos valotetaan keskiarvojen mukaan, niin kun kameran normaalisti tekeekin. Muutenhan tausta palaisi pahasti puhki. Ja kaikki tämä kirjoittaminen oli pohjustusta sille, että aurinkoisella ilmalla kannattaa suosia salaman käyttöä.

Ja mitä tulee salaman käytön tekniikkaan, niin ainakin omassa käytössä salama on äärimmäisen harvoin kiinni kamerassa. Normaalisti se on vasemmassa kädessä. Ja etenkin sisätiloissa kuvatessa se sojottaa milloin mihinkin suuntaan, kun haen sopivaa heijastuspintaa, mikä toivoisin pehmentävän tai värjäävän valoa nätisti. Jos vallitseva valo on tavalla tai toisella hankala, ja kuva pitää ottaa, niin suosittelen paahtavasti salaman käyttöä! Jokainen toki päättää ihan itse, että kuinka kuvansa ottaa - salamalla vai ilman. Salaman käyttö voi joskus antaa hyvinkin valaisevan kokemuksen.

ps. Liika luottamus kameran automatiikkaa on pahasta. Jos haluaa oppia kuvaamaan, niin pitää tietää milloin kuvaajan on hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi syytä tehdä omia valotuksellisia tai valastuksellisia säätöjä.

Valokuvaus ei ole helppo laji

Kirjoittamisen ammattilaisena tiedän, etten voi koskaan sanoa tuotoksistani: "Minkä kirjoitin, sen kirjoitin." Kun palaan jonkun ajan kuluttua tekstieni pariin, huomaan niissä paljon kielellisiä ja tyylillisiä seikkoja, jotka pitää korjata tai muuttaa. Siksi kirjoitan mieluummin sata sanaa ymmärryksellä kuin tuhat sanaa tunteella.

Sama pätee valokuvausharrastukseeni. Nykyiset monitorit, skannerit ja kuvankäsittelyohjelmat mahdollistavat kuvien tarkastelun sellaisiin yksityiskohtiin saakka, jotka eivät ennen vanhaan tulleet esille. Kun diakuvaa katsoi luupin avulla, kuva näytti hienolta. Nyt kun saman kuvan asettaa skanneriin ja digitoi sen näyttöruudulle, kaikki puutteet tulevat esiin.

Tekninen kehitys on vaikuttanut kuvaamiseeni siten, että olen alkanut käyttää jalustaa entistä enemmän. Toisaalta olen satsannut entistä valovoimaisempiin ja teräväpiirtoisempiin objektiiveihin. Kolmanneksi olen alkanut suunnitella kuvani entistä huolellisemmin.

Viimeksi mainittu seikka tarkoittaa, että olen merkinnyt muistiin aikoja, paikkoja ja olosuhteita, joissa ne asiat, joita haluan kuvata, tulevat parhaiten esiin. Palaan samoille paikoille, joissa olen jo kuvannut, saadakseni esille sen, mikä aikaisemmilla kerroilla tallentui mieleeni mutta ei kamerani filmille tai kennolle.

Koska toimin näin, kuvieni kokonaismäärä on vähäinen. En olisi kovin tuottelias ammattikuvaajanakaan. Mutta valokuvaus on sanan mukaisesti valon avulla kuvaamista. Pidän onnistuneimpina kuvinani sellaisia otoksia, joissa on valon ja varjon leikkiä. Tekninen hienous on kuin piste iin päällä: pieni mutta tarpeellinen lisä.

Valokuvauksen taiteellisen ja teknisen puolen oppimiseen ei ole oikotietä. Minkä tein, voin tehdä nykyajan välineillä paremmin kuin ennen.

http://www.anttifox.1g.fi/kuvat/kesä/eläimiä/linnut/koskikara_kivella_pal.mpg

Oravankolon kämppä Nuuksion kansallispuistossa

Olimme perheen kanssa pari päivää Nuuksion Ruuhilammen pohjoispäässä sijaitsevan Oravankolon kämppällä. Ohjelmassa saunomista, soutelua lammella ja yleistä tunnustelua siitä, että mitä mieltä lapset on tällaisesta erähenkisen leppoisasta lomailusta ja hyttysistä. Hyvin viihtyivät ja tykkäsivät etenkin uimisesta ja kalastelusta. Hyttyset tykkäsivät meistä, ja niitä oli käsittämättömän paljon. Hyttyskarkoitteet toimi kuitekin harvinaisen hyvin.

Sauna oli oikein mukava. Kuikka kalasteli lammella. Mekin yritimme, siis tavoitella eväkkitä. Kalat olivat ainakin tällä kertaa totaalisesti fiksumpia.

Reissun snapshoteista 25 ruutua latasin kuvapankkiin. Tähän malliksi muutama pystyversio aiheista jotka tulkitsin yleisemminkin myyntipotentiaalisiksi, eikä pelkästään Nuuksio-aiheisissa yhteyksissä.













Tämä oli siis ensisijaisesti perheloma-reissu. Ja kun lähimmältä parkkipaikalta piti raahata juomavedet ja tavarat. Kamerasysteemit oli hieman riisutut. 16-35, 24-70 ja 70-200:nen, salama plus jalusta. Kuikan lähtökiidosta sain toki kivan kuvan, mutta kun olisi pikemminkin tarvinnut olla vähintään 500 millinen ja mieluiten joku nopea kroppirunko, jotta kuvasta olisi tullut kunnollinen. Sellaisia en tosin edes omista. Minun kuvassa kuikka näky liian pikkuruisena ollakseen kiinnostava. Siitä ei tullut käyttökuvaa. Lähinnä muistokuva itselleni.

Muutenkin kuvaus oli suuripiirteistä ja toissijaista, koska faktahan on se, että lasten kanssa kun on liikkeellä, niin kuvausrauha on äärimmäisen lyhyt ilmiö. Parhaat kuvat sain sinä aamuna kun nousin ylös vähän ennen klo 05.00. Silliin sain kuvata 3 tuntia omassa rauhassa, ja valokin oli alkuun ihan passeli. Liian loivan, niukan tai liian kovan valon aikaan ainakin itse turvaudun varsin helposti salamaan. Oheisen 6 kuvan sarjasta nämä kolme alinta kuvaa on salamalla kuvattu.