Moskovan rauhan ehdot velvoittivat Suomen rakentamaan vuosina 1940-1941 ratayhteyden Kemijärveltä Sallan Siikaselkään. Jatkosodan aikana saksalaiset käyttivät rataa sotilaiden ja sotamateriaalin kuljetuksiin Kantalahden suunnan rintamalle. Olipa radasta hyötyä sallalaisille evakoillekin syksyllä 1944, kun naiset, lapset, vanhukset ja karja siirrettiin Lapin sodan jaloista Keski-Pohjanmaalle.
Sotien jälkeen lättähatut kulkivat Sallan rataa säännöllisin vuoroin aina 1970-luvun alkupuolelle asti. Puutavarajunat kuljettivat raaka-ainetta Kemijärven sellutehtaalle siihen saakka, kunnes Stora-Enso ajoi tehtaan alas. Paikalliset asukkaat yrittivät puolustaa sekä rataa että tehdasta, mutta kaikkivoipa markkinaliberalismi jyräsi heidät.
Vaan eipä hätää. Eräs junantuoma veijari huomasi, että ratakiskot olivat kelvollista kierrätystavaraa. Hän ryhtyi omatoimisesti purkamaan Sallan rataosuutta. Kun miekkoselta kysyttiin, oliko hänellä lupa kyseiseen toimintaan, hän kertoi kunnostavansa maisemaa ja toimivansa jokamiehen oikeuksin.
Veijari ehti purkaa rataa noin 7 kilometrin matkalta Kelloselästä Siikaselkään ja myydä irrottamiaan kiskoja romuraudaksi ennen kuin Ratahallintokeskus puuttui asiaan. Mielenkiintoista on sekin, että radanpurkaja haki rajavyöhykelupaa päästäkseen raivaamaan kiskot valtakunnanrajaan saakka.
Kun kävi ilmi, ettei radanpurkajalla ollut minkään virallisen instanssin valtuutusta toiminnalleen, paikalliset asukkaat antoivat hänelle korkonimen Kisko-Kid. Mutta hänen ansiokseen on sanottava, että kun Kelloselän kyläyhdistys järjestää seuraavan kerran Junanperässä juoksu -tapahtuman, kilpailijoilla on käytössään sileä paana.
Toisaalta Sallan kunta voisi myötää Kisko-Kidille yrittäjäpalkinnon. Onhan hän tehnyt suuren työn sen eteen, että Sallan rata joskus avataan Alakurttiin ja Kantalahteen suuntautuvalle matkustaja- ja tavaraliikenteelle. Uutta ei voi rakentaa, ellei vanhaa raivata pois alta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti