Perhosen siivellä
Useamman päivän kestävillä kuvausmatkoilla leiripaikan etsiminen ja valinta on aikaa vievä ja tärkeä toimenpide. Useita paikkoja olen käynyt katsomassa, mutta vain harvan hyväksynyt. Mahdollisuus kuvaamiseen on oltava, mieluummin sekä aamulla, että illalla. Näiltä paikoilta tulevat, jos tulevat, ne extrat, yllättävät ja odottamattomat kuvat, jotka saattavat pelastaa päivän tai jopa koko reissun. Tämänkertainen paikka oli entuudestaan tuttu, joten tarvitsi vain tarkistaa olivatko perhoset vielä lennossa, ...ja olivathan ne, tai tässä tapauksessa se.
Keli oli hiukan ongelmallinen, koleahkoa, puuskittaista tuulta ja pilvistä. Eniten mieltä kaihersi pään päällä roikkuva sateen uhka.
Ei mennyt kuin tovi kun havaitsin kuvissa esiintyvän yksilön ja oi´ kun olikin hyvällä paikalla. Ensi jalausta säätö silmämääräisesti oikealle korkeudelle ja sitten lähestyminen. Metrissä ja kuviakuviakuvia... huh! Puolessa metrissä rapsrapsrap... huhhuh! Lopulta 31:ssä sentissä, kuviarapskuviaraps... huhhuh kolome kertaa! Ja sitten alkoi tulemaan vettä kaatamalla, ei minkäänlaisia mahdollisuuksia kuvausten jatkamiseen. Joten kamat kasaan ja autoon sateensuojaan kiroilemaan.
Taukosihan se sade lopulta, lähdin tarkistamaan tilannetta ja hiphei ! Siellähän se oli, lehden alla sateensuojassa. Joten harjoitukset jatkuivat tuttuun tapaan, kunnes alkoi sataan...
Kun sade jälleen taukosi olin kärpänä paikalla, mutta perhonenpa oli nopeampi ja oli jo nousemassa poseerauspaikalle. Ja sitten me taas kuvattiin.
Etsimen läpi näin valon lisääntyvän, perhonen levitti siipensä ja alkoi väristen kerätä lämpöä. Tajusin, että lähdön hetki oli tullut. Nippa nappa ehdin korottamaan jalustaa ja pääsin mukaan yläviistosta.
Kaikkiaan siinä vierähti reilu parituntinen. Koleahko ja sateinen sää oli tällä kertaa minulle hyödyksi, pitäen perhosen paikoillaan. Koskaan, en siis koskaan ennen, ole moista elämystä kokenut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti